Nilgirinlanguri
| Nilgirinlanguri | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Lahko: | Kädelliset Primates |
| Alalahko: | Haplorrhini [2] |
| Osalahko: | Apinat Simiiformes |
| Yläheimo: | Cercopithecoidea |
| Heimo: | Vanhan maailman häntäapinat Cercopithecidae |
| Alaheimo: | Lehtiapinat Colobinae |
| Suku: | Langurit Trachypithecus |
| Laji: | johnii |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Trachypithecus johnii |
|
| Synonyymit | |
 Nilgirinlangurin levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Nilgirinlanguri (Trachypithecus johnii) on eteläisessä Intiassa elävä harvinainen apinalaji. Lajia tavataan vain Länsi-Ghatien vuoriston kosteissa metsissä, joissa se elää pieninä laumoina. Se syö vain kasviravintoa, etenkin lehtiä. Monien muiden Länsi-Ghateilla elävän lajin tavoin nilgirinlanguri on uhanalaistunut alueen metsien häviämisen takia.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nilgirinlangurin ruumiinpituus on 49–71 senttimetriä, hännän pituus 69–97 senttimetriä. Paino on 9,8–13,6 kilogrammaa.[3] Urokset ovat hieman naaraita suurempia ja painavampia.[4], ja niiden kulmahampaat ovat myös suuremmat.[5] Aikuisilla yksilöillä on tummanruskea kiiltävä turkki.[3] Selässä ja hännän tyvellä on harmahtavanvalkeita karvoja. Naaraan reisien sisäpinnalla on myös valkoinen laikku.[4] Kellertävänruskean pään karvoitus on pitkää ja paksua. Väritys on päälaelta tummemman ruskea, kurkku vivahtaa punaruskeaan. Takapuolessa ja hännän tyvessä on myös valkoista.[4][3] Karvatonta naamaa, korvia, ja jalkoja peittää musta iho.[5]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nilgirinlanguria tavataan vain Länsi-Ghatien vuoristossa Lounais-Intiassa Kodagun eteläpuolella. Niitä tavataan etenkin Nilgiri-, Anamalai-, Palni-, Brahmagiri- ja Ashambuvuorilla.[6] Lajin levinneisyys ulottuu Karnatakan, Keralan ja Tamil Nadun osavaltioihin. Nilgirinlangureja arvellaan elävän luonnossa alle 20 000 yksilöä.[1]
Nigirinlangurit oleskelevat yleensä 900–1200 metrin korkeudessa merenpinnasta kasvavissa metsissä, mutta voi sopeutumiskykyisenä laskeutua 500–600 metriin tai kiivetä jopa 2000 metrin korkeuteen.[4] Tamil Nadussa lajia on tavattu niinkin alhaalta kuin 180 metristä.[7] Lajin luonnollista elinympäristöä ovat laajat ainavihreät metsät, erityisesti shola-nimellä tunnetut, avointen ruohostojen ympäröimät ja purojen tai jokien halkomat tiheiköt, joissa puut voivat kasvaa jopa 60 metriä korkeiksi ja kenttäkerros on runsaan aluskasvillisuuden peitossa.[4] Niitä elää myös osittain ainavihannissa metsissä, kosteissa kesävihannissa metsissä sekä ikivihreissä vuoristometsissä.[5]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nilgirinlangurit ovat päiväaktiivisia apinoita ja liikkuvat enimmäkseen puissa.[5] Muiden lehtiapinoiden tapaan nilgirinlangurilla on voimakkaat takaraajat, joiden voima riittää usean metrin hyppyihin puusta toiseen. Maassa ne juoksevat nopeasti pitkillä loikilla.[6] Nilgirinlangurit liikkuvat maassa kuitenkin vain vähän.[5] Ne ylittävät usein ruohostomaita siirtyessään shola-tiheiköltä toiselle.[8]
Naaraat elävät 3–30 yksilön ryhminä, joissa on yleensä yksi aikuinen alfa-uros.[5][4] Muut urokset ovat sen alapuolella tai elävät omissa laumoissaan. Nilgirinlangurit voivat olla myös yksineläjiä. Sekä urokset että naarat jättävät synnyinlaumansa.[5] Kun nuoret urokset tulevat tarpeeksi vanhoiksi taistelemaan naaraista, hallitsevat urokset häätävät ne pois laumasta.[7] Naaraiden ja niiden poikasten laumaa johtavan uroksen tehtävänä on reviirin puolustaminen.[4] Se pysyy lauman muusta elämästä melko etäällä eikä ole paljoa tekemisissä lauman muiden jäsenten kanssa.[5] Uros kajauttaa varhaisaamulla kuuluvan reviirihuudon, johon naapurilaumojen urokset vastaavat. Laumojen kohtaamiset ovat melkein aina rauhallisia. Urokset tyytyvät elehdintään ja esittelemään äänivarojaan parinkymmenen metrin päässä toisistaan. Reviirin koko vaihtelee suuresti. Ashambuvuorilla se on keskimäärin 25 hehtaarin laajuinen,[4] mutta Nilgirivuorilla liikkumisalue kattaa 60–260 hehtaaria. Reviirin kokoon vaikuttavat lauman koko, populaation tiheys ja ravinnonsaanti.[6] Jos seudulla kasvaa vain vähän akaasioita, lauma tarvitsee suuren elinpiirin, sillä akaasiat tuottavat apinoille ravintoa vuoden ympäri. Nilgirinlangurilauman reviiri voi mennä osittain päällekkäin naapurilamojen kanssa, mutta ydinalue, jolla lauma viettää valtaosan ajastaan ei koskaan ulotu naapurien alueelle.[5]
Nilgirinlangurit osaavat käyttää monipuolisesti metsän eri kerroksia. Nilgirivuorilla tehtyjen tutkimusten mukaan langurit pysyvät päivällä 5–9 metrin korkeudessa olevassa, valtaosin kanelipuita ja tyräkkikasveja kasvavassa kerroksessa; missä ne ruokailevat, liikkuvat ja lepäävät. Illalla lauma kapuaa yöpymään 12–24 korkeudessa kasvavaan akaasia- ja eukalyptusvaltaiseen kerrokseen. Aamulla ja iltapäivällä ne ruokailevat 1,5–3 metrin korkeudessa sijaitsevassa pensaikkoisessa aluspuustossa. Ne laskeutuvat toisinaan maahan juomaan sekä keräämään siemeniä ja ruohoja.[6]
Nilgirinlangureita saalistavat ainakin petolinnut, leopardi,[6] koira ja ihminen. Myös partamakakien tiedetään hyökänneen nilgirinlangurien kimppuun. Vaikka nilgirinlanguri ja partamakaki elävät samoilla alueilla, niiden ekologinen lokero on erilainen. Sadekaudella nilgirinlanguri viettää eniten aikaa latvuston keskiosissa, kun taas partamakaki liikkuu eniten latvuston ylä- ja alaosissa. Lisäksi partamakakit suosivat ravinnokseen hedelmiä, nilgirinlangurit lähinnä lehtiä. Nilgirinlangureilla on myös tapana ruokailla useammin iltapäivällä. Partamakakit voivat häätää nilgirinlangurit latvuston yläosiin, mutta makakeista on myös hyötyä. Nilgirinlangurit eivät osaa osaa rikkoa kovia Cullenia exharillata -kasvin hedelmiä, mutta voivat napata partamakakien pudottamia hedelmiä, jotka makakit ovat jo ehtineet särkeä.[5]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nilgirinlangurit syövät vain kasviravintoa, kuten lehtiä, kukkia, versoja, siemeniä[6] ja hedelmiä. Lajin tiedetään syövän ainakin 102 eri kasvilajia.[3] Se syö mieluummin nuoria kuin vanhoja lehtiä.[9] Viljelysten läheisyydessä niiden on huomattu myös mieltyneen perunoihin ja kukkakaaleihin, mikä on johtanut yhteenottoihin viljelijöiden kanssa.[6] Lehtiapinoille tyypillinen moniosainen maha mahdollistaa selluloosan hajottamisen. Myös avartuvat sylkirauhaset auttavat ruoan sulattamisessa.[9][10] Nilgirinlangurit syövät enimmäkseen aamulla ja myöhäisillalla, ja ne käyttävät ruokailemiseen keskimäärin 7–8 tuntia päivässä.[8]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Nilgirinlangurit voivat saada poikasia kaikkina vuodenaikoina. Poikasia syntyy runsaimmin touko-kesäkuussa, lounaismonsuunien aikaan, sekä marraskuussa, jolloin koillismonsuunit ovat vallitsevia.[6] Monsuunien ansiosta nilgirinlangureilla on tavallista enemmän ruokaa, sillä tuoreita lehtiä on tähän aikaan saatavilla saatavilla paljon. Poikasten syntymisen aikoihin lauma liikkuu vähemmän kuin tavallisesti. Naaras synnyttää kerralla yhden poikasen.[5] Poikanen painaa syntyessään noin puoli kiloa, ja niiden punertavaa ihoa peittää harva punertavanruskea turkki.[6] Poikanen kulkee naaraan mukana pitämällä kiinni emonsa vatsasta. Kun poikanen on kymmenen päivän ikäinen, se voidaan jättää muiden naaraiden huolehdittavaksi, jolloin emo pääsee ravinnonhakuun.[8] Poikanen alkaa tutkia ympäristöään 3–4 viikon ikäisenä ja alkaa täydentää ravintoaan kiinteällä ruoalla 3–4 kuukauden iässä.[6] Näihin aikoihin emo alkaa jättää sitä yksikseen ja edesauttaa jälkeläisensä itsenäistymistä. Vuoden ikäisenä se on kokonaan vieroitettu[6] ja lähes itsenäinen. Nilgirinlangurit alkavat leikkiä muiden poikasten kanssa neljän kuukauden ikäisinä ja jatkavat sitä 4–5 vuoden ikään saakka.[8]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nilgirinlanguri luokitellaan vaarantuneeksi lajiksi. Se on kärsinyt etenkin elinalueiden häviämisestä, jota ovat aiheuttaneet asutuksen leviäminen, maatalouden laajentuminen, kaivostoiminta ja patojenrakennus.[11][1] Nykyisin sitä uhkaavat erityisesti kasvava ihmisasutus, tahallaan sytytetyt maastopalot, metsästys, tiekuolemat sekä apinoiden kauppaaminen lemmikeiksi, ruoaksi ja lääkkeiksi. Sisäelinten, lihan ja veren on uskottu parantavan keuhkosairauksia kuten astmaa. Nilgirinlangurin verellä on myös uskottu olevan nuorentava vaikutus.[3][11] Nahkaa käytetään rumpujen tekemiseen.[1] Lajia on haitannut myös hakattujen alkuperäismetsien korvaaminen nopeasti kasvavilla vierailla puulajeilla.[3]
Lajia tavataan useassa kansallispuistossa ja muilla luonnonsuojelualueella. Nilgirinlanguri kuuluu lajien kansainvälistä kauppaa rajoittavan CITES-sopimuksen liitteeseen II. Metsästystä on myös viime vuosina saatu vähennettyä parantuneen suojelun ja kansalaisjärjestöjen ansiosta.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ulla Elo (toimitus): Maailman uhanalaiset eläimet - Nisäkkäät Osa 1, s. 259. Weilin-Göös, 1991. ISBN 951-35-4686-1
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i Singh, M., Kumar, A. & Molur, S.: Trachypithecus johnii IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 5.7.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Trachypithecus (Kasi) johnii Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 23.3.2011. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f ARKive: Nilgiri langur - Trachypithecus johnii - Information - ARKive 2004. Wildscreen. Viitattu 27.6. 2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d e f g h Elo s. 281
- ↑ a b c d e f g h i j k Nilgiri Langur (Trachypithecus johnii) 27.6. 2007. The Primata. Arkistoitu 9.4.2008. Viitattu 23.6. 2010.
- ↑ a b c d e f g h i j k Elo s. 282
- ↑ a b S. F. Wesley Sunderraj: Ecology and Conservation of Nilgiri Langur (Trachypithecus johnii) (PDF) 2001. Envis - Wildlife and Protected Areas. Viitattu 27.6. 2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d Nilgiri Langur 2007. Wildvistas. Viitattu 27.6. 2010.
- ↑ a b Nilgiri Langur Presbytis johnii Department of Museums and Zoos, Thiruvananthapuram. Viitattu 27.6. 2010.[vanhentunut linkki]
- ↑ Elo s. 259
- ↑ a b Elo s. 284