Gustaf Wrede af Elimä

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Parkanon paroni)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo "Parkanon paroonina" tunnetusta metsänhoitajasta ja suojeluskunta-aktiivista. Varkauden ruukin perustaja Gustaf Wrede af Elimästä on eri artikkeli.
Metsänhoitaja Gustaf Wrede af Elimä (Valokuva vuodelta 1893 tai ennen)

Gustaf Wrede af Elimä eli Parkanon parooni (13. huhtikuuta 1853 Vaasa – 23. lokakuuta 1939 Fiskars) oli Parkanossa asunut kansanomainen aatelismies ja originelli, joka toimi Parkanon hoitoalueen metsänhoitajana 1893–1918 ja asui eläkkeellä ollessaankin Parkanossa. Hänet tunnettiin 1920–1930-luvuilla suojeluskunta-aktiivina.[1][2][3][4]

Hänen isänsä oli Vaasan läänin maaherra Carl Gustaf Fabian Wrede ja äitinsä Margareta Sofia Eleonora Glansenstjerna. Gustaf Wreden sisaruksia olivat ylijohtaja Carl Ernst Wrede, senaattori Otto Wrede sekä vankien ystävä Mathilda Wrede. Hän pääsi ylioppilaaksi Vaasan alkeisoppilaitoksesta 1873 ja valmistui metsänhoitajaksi Evon metsäopistosta vuonna 1878. Wrede toimi aluksi Korpiselän ja Soanlahden vt. metsänhoitajana vuoteen 1881 saakka ja Pyhäjärven–Sakkolan kruununpuiston metsänhoitajana 1881–1883 ja sitten aluemetsänhoitajana Hyrynsalmella 1883–1893 ja Parkanossa 1893–1918.[1][2][3][4]

"Parkanon parooni" suojeluskuntapuvussaan (1930-luvun puoliväli)

Parooni tunnettiin pitkästä parrastaan ja tukastaan sekä askeettisista elämäntavoistaan, sotilaselämän ihailusta ja voimakkaasta isänmaallisuudesta. Wrede osallistui Suomen sisällissotaan valkoisten joukoissa ja oli mukana Satakunnan rintamalla muun muassa Lavian, Suodenniemen, Pomarkun ja Kyröskosken taisteluissa kunnes sairastuminen pakotti hänet poistumaan rintamalta.[2] Hän osallistui myös aktiivisesti Parkanon suojeluskuntatoimintaan. Parooni oli 1930-luvun alussa mukana Lapuan liikkeen toiminnassa ja kirjoitti ahkeraan Sinimusta- ja Fascisti-nimisiin lehtiin. Hän oli myös Fascisti-lehden päätoimittajana kesällä 1931.[5][3]

Parkanon paroonilla oli tapana pukeutua hyvin yksinkertaisesti - hän käytti sarkavaatteita ja pieksuja, päässä hänellä oli Väinämöisen lakki ja selässä tuohikontti. Talvisaikaan hän pukeutui sarkapukuun, kalottiin (väinämöislakki) ja lapikkaisiin, kesäisin taas hurstipukuun tuohivirsuineen ja tuohikontteineen käyttäen myös pitkää kävelysauvaa. Viimeisinä vuosinaan hän käytti kuitenkin suojeluskuntapukua näiden asusteiden sijaan.[3]

Parkanon parooni vaikutti myös Suomen hirvikannan pelastamiseen. Vuonna 1918 Suomen hirvikanta oli rauhoituksesta huolimatta supistunut muutamaan kymmeneen yksilöön, jotka elivät Parkanon alueella valtion metsissä. Aluemetsänhoitajana toiminut Parkanon parooni sai opetusministeriöltä 5 000 markan apurahan joka mahdollisti, että hirviä saatiin pyydettyä ja sijoitettua vartioituun hirviaitaukseen, jossa ne olivat turvassa salametsästäjiltä. Parin vuoden kuluttua aitauksessa ollut hirvikanta oli kasvanut muutamaan kymmeneen yksilöön ja eläimet vapautettiin. Vuonna 1923 säädetty hirvien metsästyskielto sai sitten hirvikannan lähtemään jälleen kasvuun.[6]

Parkanon paroonista on jäänyt elämään paljon juttuja ja kaskuja.[7] Parkanon kotiseutumuseossa on oma osastonsa, jonne on kerätty parooniin ja hänen perheeseensä liittyneitä esineitä paroonin kävelysauvoista aina hänen vaimonsa kylpyammeeseen saakka.[3]

Parooni Wrede oli naimisissa vuodesta 1884 Wendla Eleonora (Venny) Munsterhjelmin (1859–1928) kanssa. Heillä oli kaksi tytärtä Eleonora (Nooni, 1885–1961) ja Margareta (Etta, 1891–1958), jotka kuolivat naimattomina, sekä poika Rabbe Carl Gustaf (s. 1901), joka kuoli vuonna 1926 25-vuotiaana liikenneonnettomuudessa Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Paronilla oli lisäksi aviottomina syntyneet kaksoslapset Hugo Valdemar ja Sigrid Maria, joka adoptoitiin Hartelinin perheeseen Hämeenlinnaan. Sigrid on kirjailija Eeva Kilven isoäiti.[8][1] Paroni asui perheineen Kotamäessä (Korkomäki) kolmen kilometrin päässä Parkanon kirkolta länteen ja kivenheiton päässä Porin-Haapamäen radan varrella olleesta Vatusen seisakkeesta. Tilan maiden läpi virtasi Vuorijoki ja parooni rakennutti joen varrelle Koskenkohina-nimisen talon, jossa parooni itse enimmäkseen asui. Hänen vaimolleen rakennettiin valkoinen Louhulinna (Louhilinna)-niminen huvila joen rannalle Koskenkohinan välittömään läheisyyteen. Tämä Louhulinna paloi kuitenkin vuonna 1932, ja sen jälkeen Korkomäen tilan päärakennus peruskorjattiin perheen käyttöön. [9][3]

Gustaf Wrede kuoli 86-vuotiaana Fiskarsin tehtaan sairaalassa lokakuussa 1939. Hänet on haudattu Parkanon kirkon hautausmaalle vaimonsa ja Etta-tyttärensä kanssa.[3][4]

Paroonin markkinoiden yhteydessä 3.8.2012 paljastettiin Parkanon paroonin patsas nimeltään "Paroonin henki". Lasikuituinen patsas on sastamalaisen kansantaiteilija Tauno Vuorenniemen käsialaa ja se sijaitsee Keskuskadun ja Satakunnankadun liikenneympyrässä. Patsaan on tilannut Parkanon Nuorisoseura.[10]

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Parkanon parooni : ihminen roolin ja tarinoiden takana, Mäkynen-Schouwvlieger, Aune, Parkano-seura, 1994

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Gustaf_Wrede_af_Elimä&oldid=22731699”