Paikallisaika

Paikallisaika on kussakin Maapallon paikassa tuon paikan luonnollinen kellonaika ja määräytyy siten, että kello on kaksitoista päivällä, kun aurinko on korkeimmillaan. Esim. Itä- ja Länsi-Suomen paikallisaikojen välillä on noin 40 minuutin ero (itä edellä). Erilaisista paikallisajoista ei ollut kovin paljon haittaa aikana, jolloin ei juuri matkustettu pitkiä matkoja. Sen sijaan 1800-luvulla ne aiheuttivat jo ongelmia. Yhdysvalloissa 1880-luvulla rautatieyhtiöillä oli noin kuudenkymmenen paikallisajan mukaan laadittuja aikatauluja, mikä aiheutti vaikeuksia ja lisäsi onnettomuusriskiä. Suomessa tällaista ei tapahtunut, koska rautateillä käytettiin pelkästään Helsingin paikallisaikaa.

Vähitellen kirjavasta paikallisaikakäytännöstä luovuttiin. Vuonna 1884 Washingtonissa pidetyssä kokouksessa Maapallo jaettiin 24 aikavyöhykkeeseen, joiden aikaerot ovat tasatunnittaisia. Nykyisin tosin aikavyöhykkeiden rajat eivät kulje suoraan navalta navalle kuten alkujaan oli tarkoitus vaan noudattavat valtioiden, itä-länsi-suunnassa hyvin pitkissä valtioissa lisäksi hallintoalueiden kuten Yhdysvaltain ja Australian osavaltioiden sekä Kanadan provinssien rajoja. Lähes koko Suomessa viimeistään 1900-luvun alussa noudatettiin Helsingin paikallisaikaa. Vuonna 1921 Suomessa siirryttiin Helsingin paikallisajasta Itä-Euroopan vyöhykeaikaan, joka on kaksi tuntia edellä Greenwichin aikaa, siirtämällä vappuna kelloja eteenpäin 20 minuuttia ja 10,9 sekuntia. Pituuspiiri, jonka aika määrää Itä-Euroopan vyöhykeajan (30° E), kulkee Suomessa mm. Lieksan kautta.