Paavo Wallinheimo
Paavo Johannes Wallinheimo (vuoteen 1906 Wallin; 9. kesäkuuta 1897 Pori – 5. kesäkuuta 1975 Helsinki) oli suomalainen diplomi-insinööri, työnantajajärjestövaikuttaja ja yritysjohtaja, joka sai teollisuusneuvoksen arvonimen vuonna 1970.[1][2]
Wallinheimon vanhemmat olivat rovasti Juho Walfrid Wallin ja Fanny Ellida Nyberg ja puoliso vuodesta 1921 vakuutusvirkailija Lilli Vihelmiina Rosvall. Wallinheimo tuli ylioppilaaksi Mikkelin klassisesta lyseosta 1916 ja valmistui diplomi-insinööriksi Teknillisen korkeakoulun sähkötekniseltä osastolta 1923. Hän aloitti Sähkö Oy AEG:n toimistoinsinöörinä 1921, toimi sitten teknillisen toimiston päällikkönä 1938–1945, teknillisenä johtajana 1946–1948 ja toimitusjohtajana 1949–1952. Sodan jälkeen rauhansopimuksen ehtojen perusteella saksalaisomisteinen Sähkö Oy AEG joutui Neuvostoliiton Suomessa olevan omaisuuden hoitokunnan hallintaan, ja Wallinheimo erosi lopulta tehtävästään 1952. Hän toimi sitten Elektriska Ab Hedengren Sähkö Oy:n sähköosaston päällikkönä ja yhtiön johtokunnassa eläkkeelle jäämiseensä saakka 1971.[1][2]
Wallinheimo oli Suomen Sähköinsinööriliiton perustajia ja vaikutti sen hallituksessa 1950–1952. Hän toimi myös Suomen Teknillisen Kauppaliiton sähköjaostossa ja Suomen Sähkötukkuliikkeiden Liiton tukkuryhmässä. Hänet valittiin 1946 Sähkötyönantajain Liiton hallituksen jäseneksi, 1952 sen varapuheenjohtajaksi ja 1957 puheenjohtajaksi. Sähköalan työehtosopimusneuvottelujen johtaminen oli hänen hoidettavanaan lähes kaksi vuosikymmentä. Wallinheimo valittiin Suomen Työnantajain Keskusliiton hallituksen 1968. Hän perusti Sähköurakoitsija-lehden 1958.[1][2]