Ottawan sopimus

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Ottawan miinakieltosopimus)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ottawan sopimuksessa mukana olevat maat.

Ottawan miinakieltosopimus on kansainvälinen valtiosopimus, joka kieltää henkilömiinojen eli jalkaväkimiinojen käytön, valmistuksen, myynnin, varastoinnin ja kuljetuksen. Sopimuksen allekirjoittaneen maan tulee tyhjentää miinavarastonsa neljässä vuodessa, puhdistaa miinoitetut alueet kymmenessä vuodessa sekä tarjota apua miinojen uhreille. Kampanjalle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto vuonna 1997.[1]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Miinakenttä Golanin kukkuloilla.

Aloitteen Ottawan sopimuksen laatimiseksi teki Kanadan ulkoministeri Lloyd Axworthy vuonna 1996, ja se hyväksyttiin 5. joulukuuta 1997[2].

Miinakieltosopimuksessa on 156 jäsenvaltioita. Yhdessä nämä käsittävät yli kolme neljäsosaa maailman maista.[3] 37 maata ei ole vielä liittynyt sopimukseen. Näihin kuuluvat muiden muassa Venäjä, Yhdysvallat, Intia, Israel, Kiina, Pohjois-Korea, Etelä-Korea, Arabiemiirikunnat ja Irak. Euroopassa Venäjä on ainoa sopimuksen ulkopuolella oleva maa.[4]

Vuodesta 1999 vuoden 2004 syyskuuhun asti Landmine Monitor on rekisteröinyt vähintään 75 eri maassa yli 42 500 uutta siviilille sattunutta henkilömiina- sekä UXO-onnettomuutta. Rauhanliitto on todennut, että koska useat onnettomuudet jäävät raportoimatta, on onnettomuuksien kokonaisluku luultavasti todellisuudessa paljon korkeampi, arviolta 15 000 – 20 000 tapausta enemmän vuodessa. Ottawan sopimuksen tultua voimaan on tuhottu 62 miljoonaa varastoissa ollutta henkilömiinaa, joista 37,3 miljoonaa miinakieltosopimukseen liittyneet valtiot.[5]

Euroopan parlamentti kannattaa päätöslauselmissaan kaikkia jäsenmaitaan liittymään Ottawan sopimukseen.[6]

Miinoista varoittava kyltti Chilessä.

Suomi ja miinat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadat suomalaiset ovat joutuneet kokemaan miinojen siviiliväestölle aiheuttamia vahinkoja. Sodan päätyttyä vuosina 1944–1949 miinoihin ja räjähteisiin kuoli Pohjois-Suomessa 205 siviilihenkilöä[7] ja kymmeniä miinanraivaajina työskennelleitä ihmisiä[8]. Vielä 2020-luvullakin Lapista löydetään tuhansia räjähteitä joka kesä[8].

Eduskunta hyväksyi Ottawan sopimukseen liittymisen 25. marraskuuta 2011 äänin 110–47. Äänestyksessä sopimusta vastaan äänestivät kaikki paikalla olleet perussuomalaiset ja 11 keskustan edustajaa, poissa äänestyksestä oli 42 edustajaa.[9] Suomi liittyi sopimukseen virallisesti 2012[10].

Suomi on aktiivinen miinanraivaaja eri puolilla maailmaa, tekee laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja tukee kehitysmaiden omaa miinanraivaustoimintaa, kehittää niille sopivaa tekniikkaa ja harjoittaa uhreiksi joutuneiden avustamista.[11] Suomessa on myös kehitetty miinanraivaustekniikkaa. Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportti (2003)[12] totesi:

»Miina-ase on Suomelle erittäin kustannustehokas sodankäyntiväline, koska sillä voidaan olosuhteissamme merkittävästi vaikeuttaa teknologisesti kehittyneidenkin asevoimien operatiivista liikkuvuutta. Koska miinat ovat edullisia ja olosuhteissamme erittäin tehokkaita, on eri tyyppisiä miinoja hankittu riittävästi kaikille alueellisen puolustuksen joukoille. Maavoimillamme ei tällä hetkellä ole ajoneuvomiinojen ohella, muita määrällisesti riittäviä asejärjestelmiä, joilla mekanisoidun hyökkääjän liike voitaisiin yhtä tehokkaasti hidastaa ja pysäyttää.»

Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen entinen johtaja, eversti evp Heikki Hult piti liittymistä sopimukseen historiallisen huonona päätöksenä. Hänen mukaansa jalkaväkimiinat ovat taisteluissa täysin korvaamattomia, jalkaväkitaisteluiden tärkein osa, etenkin kun Suomen maasto on paljolti peitteistä, vaikeasti valvottavaa ja tulitettavaa. Hultin mukaan kansaa johdettiin harhaan: Suomi sijoittaisi miinat sotatilanteessa tarkoin merkitysti, niin että ne voisi kerätä pois. Jos Suomi eroaisi sopimuksesta, edes Venäjä ei nostaisi asiasta meteliä, noteeraisi vain, että Suomi aikoo puolustautua, Hult totesi. Puolustusvoimien operaatiopäällikkö Jari Kallio puolestaan sanoi, että puute on pitkälti korvattu, vaikkei psykologista miinakauhua voikaan korvata.[13]

Sopimuksen mukaisesti Suomen laki kieltää jalkaväkimiinojen valmistamisen, hankkimisen, hallussapidon ja luovuttamisen, ja määrää kiellon rikkomisesta rangaistukseksi vankeutta neljästä kuukaudesta kuuteen vuoteen.[14] Sopimuksen alkaessa Suomella oli varastossa yli miljoona miinaa[10]. Viimeiset kielletyt miinat hävitettiin vuonna 2015.[10]

Puolustusvoimat hankki kiellettyjen miinojen tilalle muita asejärjestelmiä noin 300 miljoonalla eurolla[15]. Myös jalkaväen taktiikkaa muutettiin uuteen tilanteeseen sopivammaksi.[15] Sotilasprofessori Janne Mäkitalon mukaan kaikki henkilömiinojen suorituskyvyt saatiin korvattua täysimääräisesti, jopa ylikin.[16]

Ottawan sopimus kieltää passiiviset miinat, sillä ne eivät erottele sotilaita siviileistä. Ottawan sopimus sallii aktiiviset henkilömiinat, joita kutsutaan panoksiksi. Tällaisia ovat esimerkiksi viuhkapanos ja hyppypanos, joka on Suomessa kehitteillä. Panosten ero kiellettyihin jalkaväkimiinoihin on, että panokset eivät räjähdä ihmisen kosketuksesta, vaan niitä voi käyttää vain siten, että sotilas tähystää ja tunnistaa lähestyvän kohteen ja laukaisee miinoituksen etäohjauksella. Myös panssarimiinat ja merimiinat ovat edelleen sallittuja, sillä nekään eivät räjähdä, vaikka ihminen astuisi niiden päälle. Panoksia, panssarimiinoja ja merimiinoja käytetään Suomessa edelleen.[15]

Väitteitä Suomen sopimukseen liittymisen puolesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Rauhanliitto on miinakampanjassaan esittänyt muun muassa seuraavaa:

  • "miinat eivät erota sotilaita ja siviilejä, vaan tappavat ja vammauttavat ihmisiä eri puolilla maailmaa joka päivä[11]
  • miinanraivaus on hyvin kallista, vaikka miina itsessään on suhteellisen halpa[11]
  • miinojen marginaalinen sotilaallinen hyöty on pieni verrattuna niiden seurauksiin siviiliväestölle[11]
  • Miinojen käyttö on vastoin humanitääristä oikeutta."[11]

Aikeet sopimuksesta irtautumiseksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan keväällä 2022, useita kansalaisaloitteita Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi pantiin vireille. Tuolloin Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen totesi, että jalkaväkimiinojen palauttaminen ei ole keino puolustuskyvyn vahvistamiseen. Jalkaväkimiinoista luopumisen jälkeen Suomen sotilaallista suorituskykyä on korvattu monin keinoin, ja koska toimintatavat ovat muuttuneet, eivät jalkaväkimiinat ole Suomelle ajankohtainen asia.[15]

Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkolan mukaan turvallisuusympäristö on muuttunut Ottawan sopimukseen liittymisen jälkeen ja keskustelua jalkaväkimiinoista olisi käytävä.[17] Ulkopoliittisen instituutin johtaja Hiski Haukkala sanoo jalkaväkimiinosta virinneen keskustelun olevan tarpeellista.[18]

Sopimuksen ratifioineet valtiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
valtio[19] vuosi[19] hävittänyt (henkilömiinat)[19] sopimuksen tila[19]
 Afganistan 2002 Liittynyt
 Albania 1998 2000 Ratifioinut
 Algeria 1997 2001 Ratifioinut
 Andorra 1997 1998 Ratifioinut
 Angola 1997 2002 Ratifioinut
 Antigua ja Barbuda 1997 1999 Ratifioinut
 Argentiina 1997 1999 Ratifioinut
 Australia 1997 1999 Ratifioinut
 Itävalta 1997 1998 Ratifioinut
 Bahama 1997 1998 Ratifioinut
 Bangladesh 1998 2000 Ratifioinut
 Barbados 1997 1999 Ratifioinut
 Valko-Venäjä 2003 Liittynyt
 Belgia 1997 1998 Ratifioinut
 Belize 1998 1998 Ratifioinut
 Benin 1997 1998 Ratifioinut
 Bhutan 2005 Liittynyt
 Bolivia 1997 1998 Ratifioinut
 Bosnia ja Hertsegovina 1997 1998 Ratifioinut
 Botswana 1997 2000 Ratifioinut
 Brasilia 1997 1999 Ratifioinut
 Brunei 1997 2006 Ratifioinut
 Bulgaria 1997 1998 Ratifioinut
 Burkina Faso 1997 1998 Ratifioinut
 Burundi 1997 2003 Ratifioinut
 Kambodža 1997 1999 Ratifioinut
 Kamerun 1997 2002 Ratifioinut
 Kanada 1997 1997 Ratifioinut
 Kap Verde 1997 2001 Ratifioinut
 Keski-Afrikan tasavalta 2002 Liittynyt
 Tšad 1998 1999 Ratifioinut
 Chile 1997 2001 Ratifioinut
 Kolumbia 1997 2000 Ratifioinut
 Komorit 2002 Liittynyt
 Kongon tasavalta 2001 Liittynyt
 Cookinsaaret 1997 2006 Ratifioinut
 Costa Rica 1997 1999 Ratifioinut
 Norsunluurannikko 1997 2000 Ratifioinut
 Kroatia 1997 1998 Ratifioinut
 Kypros 1997 2003 Ratifioinut
 Tšekki 1997 1999 Ratifioinut
 Kongon demokraattinen tasavalta 2002 Liittynyt
 Tanska 1997 1998 Ratifioinut
 Djibouti 1997 1998 Ratifioinut
 Dominica 1997 1999 Ratifioinut
 Dominikaaninen tasavalta 1997 2000 Ratifioinut
 Ecuador 1997 1999 Ratifioinut
 El Salvador 1997 1999 Ratifioinut
 Päiväntasaajan Guinea 1998 Liittynyt
 Eritrea 2001 Liittynyt
 Viro 2004 Liittynyt
 Etiopia 1997 2004 Ratifioinut
 Fidži 1997 1998 Ratifioinut
 Suomi 2011 2012 Ratifioinut
Tiedosto:Flag of France (1794–1815, 1830–1974).svg Ranska 1997 1998 Ratifioinut
 Gabon 1997 2000 Ratifioinut
 Gambia 1997 2002 Ratifioinut
 Saksa 1997 1998 Ratifioinut
 Ghana 1997 2000 Ratifioinut
 Kreikka 1997 2003 Ratifioinut
 Grenada 1997 1998 Ratifioinut
 Guatemala 1997 1999 Ratifioinut
 Guinea 1997 1998 Ratifioinut
 Guinea-Bissau 1997 2001 Ratifioinut
 Guyana 1997 2003 Ratifioinut
 Haiti 1997 2006 Ratifioinut
 Vatikaanivaltio 1997 1998 Ratifioinut
 Honduras 1997 1998 Ratifioinut
 Unkari 1997 1998 Ratifioinut
 Islanti 1997 1999 Ratifioinut
 Indonesia 1997 2007 Ratifioinut
 Irak 2007 Liittynyt
 Irlanti 1997 1997 Ratifioinut
 Italia 1997 1999 Ratifioinut
 Jamaika 1997 1998 Ratifioinut
 Japani 1997 1998 soveltaa
 Jordania 1998 1998 Ratifioinut
 Kenia 1997 2001 Ratifioinut
 Kiribati 2000 Liittynyt
 Kuwait 2007 Liittynyt
 Latvia 2005 Liittynyt
 Lesotho 1997 1998 Ratifioinut
 Liberia 1999 Liittynyt
 Liechtenstein 1997 1999 Ratifioinut
 Liettua 1999 2003 Ratifioinut
 Luxemburg 1997 1999 Ratifioinut
 Pohjois-Makedonia 1998 Liittynyt
 Madagaskar 1997 1999 Ratifioinut
 Malawi 1997 1998 Ratifioinut
 Malesia 1997 1999 Ratifioinut
 Malediivit 1998 2000 Ratifioinut
 Mali 1997 1998 Ratifioinut
 Malta 1997 2001 Ratifioinut
 Mauritania 1997 2000 Ratifioinut
 Mauritius 1997 1997 Ratifioinut
 Meksiko 1997 1998 Ratifioinut
 Moldova 1997 2000 Ratifioinut
 Monaco 1997 1998 Ratifioinut
 Montenegro 2006 seuraajavaltio
 Mosambik 1997 1998 Ratifioinut
 Namibia 1997 1998 Ratifioinut
 Nauru 2000 Liittynyt
 Alankomaat 1997 1999 soveltaa
 Uusi-Seelanti 1997 1999 Ratifioinut
 Nicaragua 1997 1998 Ratifioinut
 Niger 1997 1999 Ratifioinut
 Nigeria 2001 Liittynyt
 Niue 1997 1998 Ratifioinut
 Norja 1997 1998 Ratifioinut
 Palau 2007 Liittynyt
 Panama 1997 1998 Ratifioinut
 Papua-Uusi-Guinea 2004 Liittynyt
 Paraguay 1997 1998 Ratifioinut
 Peru 1997 1998 Ratifioinut
 Filippiinit 1997 2000 Ratifioinut
 Puola 1997 2012 Ratifioinut
 Portugali 1997 1999 Ratifioinut
 Qatar 1997 1998 Ratifioinut
 Romania 1997 2000 Ratifioinut
 Ruanda 1997 2000 Ratifioinut
 Saint Kitts ja Nevis 1997 1998 Ratifioinut
 Saint Lucia 1997 1999 Ratifioinut
 Saint Vincent ja Grenadiinit 1997 2001 Ratifioinut
 Samoa 1997 1998 Ratifioinut
 San Marino 1997 1998 Ratifioinut
 São Tomé ja Príncipe 1998 2003 Ratifioinut
 Senegal 1997 1998 Ratifioinut
 Serbia 2003 Liittynyt
 Seychellit 1997 2000 Ratifioinut
 Sierra Leone 1998 2001 Ratifioinut
 Slovakia 1997 1999 hyväksynnyt
 Slovenia 1997 1998 Ratifioinut
 Salomoninsaaret 1997 1999 Ratifioinut
 Somalia 2012 Liittynyt
 Etelä-Afrikka 1997 1998 Ratifioinut
 Etelä-Sudan 2011 seuraajavaltio
 Espanja 1997 1999 Ratifioinut
 Sudan 1997 2003 Ratifioinut
 Suriname 1997 2002 Ratifioinut
 Swazimaa 1997 1998 Ratifioinut
 Ruotsi 1997 1998 Ratifioinut
 Sveitsi 1997 1998 Ratifioinut
 Tadžikistan 1999 Liittynyt
 Tansania 1997 2000 Ratifioinut
 Thaimaa 1997 1998 Ratifioinut
 Itä-Timor 2003 Liittynyt
 Togo 1997 2000 Ratifioinut
 Trinidad ja Tobago 1997 1998 Ratifioinut
 Tunisia 1997 1999 Ratifioinut
 Turkki 2003 Liittynyt
 Turkmenistan 1997 1998 Ratifioinut
 Tuvalu 2011 Liittynyt
 Uganda 1997 1999 Ratifioinut
 Ukraina 1999 2005 Ratifioinut
 Britannia 1997 1998 Ratifioinut
 Uruguay 1997 2001 Ratifioinut
 Vanuatu 1997 2005 Ratifioinut
 Venezuela 1997 1999 Ratifioinut
 Jemen 1997 1998 Ratifioinut
 Sambia 1997 2001 Ratifioinut
 Zimbabwe 1997 1998 Ratifioinut

Sopimuksen allekirjoittaneet valtiot mutta ei ratifioineet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
valtio[19] vuosi[19]
 Marshallinsaaret 1997

Sopimuksen ulkopuolella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
valtio
 Armenia
 Azerbaidžan
 Bahrain
 Myanmar
 Kiina
 Kuuba
 Egypti
 Mikronesia
 Georgia
 Intia
 Iran
 Israel
 Kazakstan
 Pohjois-Korea
 Etelä-Korea
 Kirgisia
 Laos
 Libanon
 Libya
 Mongolia
 Marokko
   Nepal
 Oman
 Pakistan
 Palestiina
 Venäjä
 Saudi-Arabia
 Singapore
 Sri Lanka
 Syyria
 Tonga
 Yhdistyneet arabiemiraatit
 Yhdysvallat
 Uzbekistan
 Vietnam

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Yk-liitto (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ Miinasopimus sinetöitiin Ottawassa Verkkouutiseset 5.12.1997 (archive.org)
  3. ↑ Jäsenet, Icbl.org
  4. ↑ Sopimus, Icbl.org (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. ↑ Rauhanliitto (Arkistoitu – Internet Archive) (pdf)
  6. ↑ Euroopan parlamentin sivut
  7. ↑ Vuosina_1944-1949 miinaan ja räjähteisiin kuolleet siviilihenkilöt Arkistojen portti
  8. ↑ a b Lapin sodan pitkä ja synkkä varjo: miinoja raivataan vielä 75 vuotta sodan päättymisen jälkeenkin Sotaveteraanit.fi. 9.6.2020. Arkistoitu 8.3.2022. Viitattu 8.3.2022.
  9. ↑ Suomi kieltää jalkaväkimiinat www.mtvuutiset.fi. 25.11.2011. Viitattu 11.8.2024.
  10. ↑ a b c Esa Juntunen HS: Jättipaukku tuhoaa viimeiset putkimiinat ja sinetöi miinakiellon Helsingin Sanomat. 18.8.2015. Viitattu 8.3.2022.
  11. ↑ a b c d e Miinat, Rauhanasema.org
  12. ↑ Herranen at al. Puolustusministeriön jalkaväkimiinaselvitystyöryhmän väliraportti. 19.12.2003. Sivu 20 https://web.archive.org/web/20070928023028/http://www.defmin.fi/files/320/2525_1825_PuolustusministeriOn_JalkavAkimiinaselvitystyOryhmAn_vAliraportti_1_.pdf
  13. ↑ Sotilasasiantuntijan mukaan Suomen pitäisi irtautua Ottawan sopimuksesta Iltasanomat. 5.1.2018. Arkistoitu 9.11.2020. Viitattu 22.1.2020.
  14. ↑ Ajantasainen lainsäädäntö: Rikoslaki 39/1889 (Rikoslain 11. luku, 7 a §: Jalkaväkimiinakiellon rikkominen) finlex.fi. Edita. Arkistoitu 10.3.2021. Viitattu 9.3.2022.
  15. ↑ a b c d Puolustusvoimain komentaja pani omalta osaltaan pisteen miinakeskustelulle: Jalkaväkimiinat eivät ole meille ajankohtainen asia Yle Uutiset. 7.3.2022. Arkistoitu 8.3.2022. Viitattu 8.3.2022.
  16. ↑ Puolustusvoimat ei kaipaa kansan haikailemia jalkaväkimiinoja takaisin: "Kun miettii kaikkia niitä välineitä, mitä saimme tilalle..." mtvuutiset.fi. 7.3.2022. Viitattu 23.11.2024.
  17. ↑ Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola haluaa keskustelua jalkaväkimiinoista: "Nyt turvallisuusympäristö on aivan erilainen" mtvuutiset.fi. 23.11.2024. Viitattu 23.11.2024.
  18. ↑ Keskustelu jalkaväki­miinoista on nyt tarpeellista Suomessa, sanoo UPIn johtaja Hiski Haukkala Yle Uutiset. 23.11.2024. Viitattu 23.11.2024.
  19. ↑ a b c d e f Chapter XXVI Convention on the Prohibition of the Use, Stockpiling, Production and Transfer of Anti-Personnel Mines and on their Destruction. Yhdistynyt kansakunnat. Arkistoitu 3.2.2021. Viitattu 13.4.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ottawan_sopimus&oldid=22844146”