Ossi Laurila
Ossi Juhani Laurila (27. heinäkuuta 1956 Ypäjä – 10. kesäkuuta 2014 Hämeenlinna) oli suomalainen, pitkään Lontoossa Britanniassa vaikuttanut toimittaja ja Lontoon merimieskirkon killan pääsihteeri.[1][2]
Laurila valmistui ylioppilaaksi Someron lukiosta 1975, suoritti toimittajatutkinnon Tampereen yliopistossa ja työskenteli toimittajana muiden muassa Somero-lehdessä, Lallissa ja Radio Porissa, kunnes muutti vuonna 1987 BBC:n suomenkielisen osaston toimittajaksi Lontooseen. Kun BBC:n suomenkielinen toiminta loppui 1997, Laurila siirtyi ulkosuomalaisten yhdyssiteenä Britanniassa toimivan Lontoon merimieskirkon killan Finn-Guildin palvelukseen ensin sen julkaiseman Horisontti-lehden päätoimittajaksi ja vuodesta 2001 myös killan pääsihteeriksi ja hoiti näitä tehtäviä vuoteen 2014.[2][3]
Vuonna 1990 Laurila julkaisi yhdessä Ilpo Salosen kanssa Lontoota käsittelevän matkaoppaan Lontoon mitalla.[2][4]
Laurilan poika on näyttelijä Ralph Laurila.[1][5]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Lontoon mitalla, kuvat Ilpo Salonen. WSOY, 1990 ISBN 951-0-16168-3
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b In memory of Ossi Juhani Laurila. Horisontti, Autumn 2014, nro 107, s. 5-8. London: Finn-Guild. Lehden verkkoversio Issuu-palvelussa. Viitattu 9.3.2018.
- ↑ a b c Laurila, Olli: Ossi Laurila. Forssan Lehti, 20.7.2014, s. 6. Lehden verkkoversio Lehtiluukku-palvelussa (maksullinen). Viitattu 8.3.2018.
- ↑ Halme, Leena: Erään aikakauden loppu. Horisontti, Autumn 2014, nro 107, s. 4. London: Finn-Guild. Lehden verkkoversio Issuu-palvelussa. Viitattu 9.3.2018.
- ↑ Laurila, Ossi & Salonen Ilpo: Lontoon mitalla. Porvoo: WSOY, 1990. ISBN 951-0-17349-5
- ↑ Myllylahti, Merja: Suomalainen amatööri kiinni ”Britannian Oscarissa” Uusi Suomi. 21.1.2009. Viitattu 9.3.2018.