Dodekanesian valtaus
 |
Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteitä, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. |
| Dodekanesian valtaus | |||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Välimeren taisteluja toisessa maailmansodassa | |||||||||
 Dodekanesian saarten sijainti tummansinisellä Kreikan saarten lähistöllä
| |||||||||
| |||||||||
| Osapuolet | |||||||||
|
Liittoutuneet: | |||||||||
| Komentajat | |||||||||
| Tappiot | |||||||||
|
1 184 sotilasta |
4 800 sotilasta | ||||||||
Dodekanesian valtaus oli toisessa maailmansodassa Saksan ja liittoutuneiden joukkojen välinen taistelu Dodekanesian saarista Egeanmerellä 8. syyskuuta – 22. marraskuuta 1943. Italian antauduttua liittoutuneet olisivat voineet käyttää saariryhmää tukikohtana hyökättäessä Balkanin alueelle, tämän estämiseksi saksalaisjoukot valtasivat saaret. Kahden kuukauden taistelujen jälkeen saaret olivat saksalaisten hallussa liittoutuneiden kärsittyä suuria mies- ja kalustotappioita. Voitto oli Saksan viimeinen suuri voitto toisessa maailmansodassa.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Dodekanesia on saariryhmä lähellä Turkin rannikkoa Egeanmeren kaakkoiskulmassa ja se oli ollut Italian hallinnassa Italian ja Turkin vuonna 1911 käymän sodan jälkeen. Ryhmän suurin saari Ródos oli samalla merkittävin varuskunta ja lentotukikohta. Léroksella oli Porto Lagon syväsatama ja saaresta oli tehty vahvasti linnoitettu lentotukikohta.
Kreikan antauduttua huhtikuussa 1941 ja liittoutuneiden hävittyä Kreetan taistelun toukokuussa alueen hallinta oli siirtynyt Saksalle ja Italialle. Akselivaltojen kärsittyä tappion Pohjois-Afrikassa ja Tunisiassa olleiden joukkojen antauduttua toukokuussa 1943 Winston Churchill aloitti suunnittelun sotatoimista Kreikan saaristossa. Britannia aloitti Kreetan ja Dodekanesien takaisin valtauksen suunnittelun ei ainoastaan akselivaltain alueen pienentämiseksi, vaan lisäksi Turkin painostamiseksi liittymään liittoutuneiden rinnalle. Casablancan konferenssissa Churchillin suunnitelma hyväksyttiin ja hyökkäyksen suunnittelu aloitettiin virallisesti 27. tammikuuta 1943.[1]
Suunnitelma hyökkäyksestä Ródokselle ja Kárpathokselle kolmella jalkaväkidivisioonalla, panssariprikaatilla, kahdella erillisellä pataljoonalla, kahdella laskuvarjopataljoonalla sekä armeijakuntajoukoilla nimettiin Accoladeksi. Vahvasti linnoitetun ja saksalaisjoukkojen miehittämän Kreetan maihinnoususta luovuttiin. Suunnittelijoiden suurin huoli oli Saksan ilmavoimien X ilma-armeijakunta, koska liittoutuneiden ilmavoimat eivät kyenneet Kyproksen ja Lähi-idän kentiltä tarjoamaan maihinnousujoukoille tarvittavaa ilmasuojaa. Sisilian maihinnousu sitoi ilmavoimia vielä lisää. Yhdysvallat olivat epäileviä operaation suhteen, mitä he pitivät lähinnä Britannian sodanjälkeisen ajan politiikan välineenä ja tarpeettomana voimien jakamisena. Yhdysvallat kieltäytyivät tukemasta hanketta.[2]
Italian antautumisen tultua todennäköiseksi elokuussa 1943 brittijoukot aloittivat maihinnousuvalmistelut hyötyäkseen mahdollisesta antautumisesta sekä saksalaisten ja italialaisten välien rikkoutumisesta. Lähi-idän joukkojen komentaja ilmoitti, että Lähi-idän alueella on ainoastaan yksi täysvahvuinen divisioona käytettävissä hyökkäykseen eli Intian 8. divisioona.[3]
Rodoksen valtaus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Italian antauduttua liittoutuneille 8. syyskuuta 1943, pääosa saariryhmän varuskunnissa olevista joukoista halusi joko siirtyä liittoutuneiden puolelle tai palata kotiin. Pääosin Kreikan mantereelle sijoitetut saksalaisjoukot hyökkäsivät useille saarille ottaen ne valvontaansa. Joukot kuuluivat ilmavoimien kenraalin Alexander Löhrin komentamaan armeijaryhmä E:hen.
Dodekanesian saarilla ollut merkittävin yhtymä oli kenraaliluutnantti Ulrick Kleemanin komennossa ollut Ródoksen hyökkäysdivisioona (saks. Sturm-Division Rhodos), johon kuului noin 7500 miestä. Se oli muodostettu kesällä Ródoksella, joka toimi saariryhmän hallinnollisena keskuksena. Saarella oli lisäksi kolme lentokenttää.
Kastelórizon italialainen varuskunta antautui 8. syyskuuta brittiosastolle, joka oli laskettu maihin sotalaivoilta. Seuraavana päivänä brittiläinen lordi Jellicoen johtama delegaatio hyppäsi laskuvarjoilla Ródokselle tarkoituksena saada alueen italialaisten komentaja amiraali Inigio Campioni liittymään liittoutuneisiin. Saksalaiset hyökkäsivät 40 000 italialaissotilaan vahvuisen varuskunnan kimppuun 9. syyskuuta pakottaen sen antautumaan 11. päivä. Ródoksen joutuminen saksalaisten hallintaan oli vakava takaisku saariryhmän haltuunottamisessa.
Takaiskusta huolimatta saarten valtausta määrättiin jatkettavaksi ja erityisesti Kosin ja Léroksen sekä Dodekanesian pohjoispuolella sijaitsevan Sámoksen hallintaa pidettiin tärkeänä. Saksalaisten voimavarojen venymisen tiedettiin olevan kestokyvyn rajoilla. Liittoutuneilla oli meren herruus ja operaation suojana oli Kosilla kaksi Spitfire-laivuetta, mitä pidettiin riittävänä. Samalla pidettiin mahdollisena Ródoksen valtaamista muilta saarilta mikäli italialaisjoukoilta saataisiin riittävästi tukea. Maltalta siirrettiin kenraalimajuri Brittorousin brittiläinen 234. jalkaväkiprikaati varmistamaan Kos, Kálymnos, Sámos, Léros, Sými ja Astypálaia.
Saksalaiset valtasivat 19. syyskuuta mennessä Kárpathoksen ja Kásoksen saaret sekä Sporadien ja Kykladien saariryhmät. Kreetalle sijoitetun Saksan 22. jalkaväkidivisioonan komentaja kenraaliluutnantti Friedrich-Wilhelm Müller määrättiin 23. syyskuuta valtaamaan Kosin ja Léroksen saaret.
Kosin taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Saksan X ilma-armeijakunta aloitti 18. syyskuuta liittoutuneiden ainoan alueella olleen lentotukikohdan pommitukset Kosilla. Saman aikaisesti ilmavoimia täydennettiin siten, että 1. lokakuuta armeijakunnalla oli kaikkiaan 362 lentokonetta.
Kosilla oli kaikkiaan 1500 brittisotilasta, joista 680 kuului Durhamin kevyen jalkaväkiprikaatin I pataljoonaan ja loput olivat pääosin ilmavoimiin kuuluvia. Näiden lisäksi oli noin 3500 italialaissotilasta, jotka kuuluivat Italian 50. Regina jalkaväkidivisioonan 10. rykmenttiin. Saksalaiset aloittivat operaatio Eisbärin maihinnousun ja maahanlaskut 3. lokakuuta edeten saaren pääkaupungin laitamille. Brittijoukot vetäytyivät alueelta yön laskeuduttua ja ne antautuivat seuraavana päivänä. Kosin joutuminen saksalaisille riisti saariston brittijoukoilta ilmatuen. Saarelta vangittiin 1388 britti- ja 3145 italialaissotilasta. Saksalaiset teloittivat 3. lokakuuta italialaisvaruskunnan komentajan eversti Felice Leggion sekä 101 muuta italialaisupseeria. Teon syynä oli Adolf Hitlerin 11. syyskuuta antama käsky teloittaa vangitut Italian armeijan upseerit.
Léroksen taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kosin kukistuttua Kálymnoksen italialaisvaruskunta antautui tarjoten saksalaisille mahdollisuuden Léroksen valtaamiseksi. Operaatio Leopardiksi nimetty hyökkäys piti toteuttaa alun perin 9. lokakuuta, mutta Britannian laivasto upotti 7. lokakuuta Kosille matkanneen saattueen. Muutaman sadan miehen lisäksi saksalaiset menettivät saattueessa pääosan raskaasta maihinnousukalustostaan. Lisää maihinnousukalustoa kuljetettiin rautateitse ja kahdenkymmenenneljän aluksen osasto oli koottuna vasta 5. marraskuuta. Liittoutuneiden toiminnan estämiseksi alukset oli hajautettu ja naamioitu useille saarille ja liittoutuneiden tuhoamisyrityksistä huolimatta alukset kärsivät vain vähäisiä vaurioita. Müllerin johdolla laivasto lähti liikkeelle 12. marraskuuta operaatio Taifuuniin.
Maihinnousujoukkoihin kuului 22. jalkaväkidivisioona, pataljoona laskuvarjojääkäreitä sekä Brandenburger-rykmentistä maihinnousukomppania. Liittoutuneilla oli Léroksella pääosa 234. prikaatista eli yhteensä noin 3000 miestä, joiden lisäksi saarella oli edelleen noin 8500 italialaissotilasta.
Saksan ilmavoimat oli aloittanut pommituslennot Lérokselle jo 26. syyskuuta aiheuttaen tappioita sekä saaren puolustajille että lähivesillä olleille sotalaivoille. Varhain aamulla 12. marraskuuta saksalaiset lähestyivät saarta kahtena osastona idästä ja lännestä. He saivat luotua sillanpään saarelle ja lisäksi keskelle saarta Ráchi-vuorelle tehtiin maahanlasku. Torjuttuaan liittoutuneiden vastahyökkäyksen ja saatuaan yöllä täydennyksiä saksalaiset valtasivat saaren keskiosan jakaen puolustajat kahtia. Littoutuneet antautuivat 16. marraskuuta, mihin mennessä saksalaiset olivat menettäneet 520 miestä ja vanginneet 3200 britti- ja 5350 italialaissotilasta.
Alueen merisotatoimet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sotatoimien käyminen saaristossa sekä liittoutuneiden ja saksalaisten joukkojen huollon ja täydennysten tapahtuessa meritse merialueen hallinta korostui. Taistelutoimien alkaessa kummankin osapuolen alueella olleet laivastovoimat olivat pienet. Pääosa liittoutuneiden laivastosta oli keskitetty keskiselle Välimerelle tukemaan Italian vastaisia sotatoimia ja Saksan laivastolla ei alueella ollut sodan aikana merkittävää laivastoa. Saksan ilmaherruus aiheutti kuitenkin liittoutuneille tappioita.
Saksan Egeanmeren laivaston komentaja vara-amiraali Werner Lange pyrki täydentämään eristyksissä olevia saksalaisia varuskuntia sekä tukemaan liittoutuneiden joukkoja vastaan käytyjä taisteluita. Lisäksi kuljetettiin sotavankeja mantereelle. Liittoutuneiden alukset pyrkivät estämään saksalaisten kaluston ja joukkojen siirrot meritse, mikä aiheutti joitakin tragedioita. HMS Eclipse upotti 23. syyskuuta torpedoimalla torpedoveneen TA 10 sekä sen suojaaman rahtialuksen SS Gaetano Donizettin, jolla oli 1576 italialaista sotavankia. Toinen tapahtui kuukautta myöhemmin, kun Yhdysvaltain maavoimien ilmavoimien B-25 Mitchellit ja RAF:n Beaufighterit upottivat rahtialus SS Sinfran, joka kuljetti 2389 italialaista ja 71 kreikkalaista sotavankia sekä heitä vartioineita 204 saksalaista sotilasta. Alukselta onnistuttiin pelastamaan ainoastaan 539 henkeä.
Kreikan kuninkaallisen laivaston sukellusvene Katsonisin upposi 14. syyskuuta sukellusveneentorjunta-alus UJ 2101:n törmättyä siihen. Saksan ilmavoimat osoittivat myös voimansa 25 Junkers Ju 88 koneen upottaessa 26. syyskuuta Lakkinlahdella Leroksella hävittäjät Vasilissa Olgan, HMS Intrepidin. Ilmavoimat upottivat lisäksi 1. lokakuuta HMS Pantherin ja Italian laivaston hävittäjän Euron sekä vaurioittivat 9. lokakuuta pahoin ilmatorjuntaristeilijä HMS Carlislea. HMS Aldenham, Pindos ja Themistokles upottivat saksalaisten Kosille matkanneen huoltosaattueen.
Saksalaisten vallattua Kosin ja liittoutuneiden ilmasuojan kadottua liittoutuneet keskittivät huoltokuljetukset uhatuille Léroksellea ja Sámokselle. HMS Hurworth ja HMS Eclipse tuhoutuivat 22.–24. lokakuuta jouduttuaan saksalaisten laskemaan miinakenttään Kálymnoksen itäpuolella. Lisäksi miinakentässä menetti keulansa Adrias, mutta kykeni vetäytymään Turkin rannikolle. Tilapäiskorjausten jälkeen alus pääsi edelleen Aleksandriaan.
HMS Petard, HMS Rockwood ja ORP Krakowiak tulittivat 10.–11. marraskuuta Kalymnosta ja HMS Faulknor Kosia, jossa saksalaiset valmistautuivat Leroksen valtaukseen. Kaikesta huolimatta saksalaisten maihinnousuosasto pääsi Lerokselle 12. marraskuuta suojanaan 25 alusta, joista pääosa oli sukellusveneentorjunta-aluksia, moottoritorpedoveneitä ja miinanraivaajia. Seuraavina öinä liittoutuneiden alukset pyrkivät tuhoamaan maihinnousulaivaston tuloksetta. Leroksen kukistuttua 16. marraskuuta liittoutuneiden alukset vetäytyivät alueelta vieden mukanaan varuskunnista evakuoidut sotilaat.
Taistelujen lopulla Saksan ilmavoimien pommituslentorykmentti 100:n Dornier Do 217 -pommittajat ja niiden Henschel Hs 293 -radio-ohjattavat pommit saapuivat alueelle. Osasto sai pommeillaan kaksi osumaa. Ne vaurioittivat 11. marraskuuta pahoin HMS Rockwoodia ja upottivat HMS Dulvertonin kaksi päivää myöhemmin.
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Léroksen kukistuttua Sámos ja pienemmät saaret evakuoitiin. Saksan ilmavoimien 3. Stukalennoston I rykmentti pommitti Sámosta pakottaen 2500-miehisen italialaisvaruskunnan antautumaan 22. marraskuuta. Saksalaiset olivat lisäksi vallanneet 18. marraskuuta Pátmoksen, Foúrnoin ja Ikarían saaret, mikä täydensi saariryhmän valtauksen. Saariryhmästä käyty taistelu oli eräs sodan viimeisistä brittiarmeijan kärsimistä tappioista ja samalla se oli viimeisiä saksalaisten saavuttamia voittoja. Voiton edellytyksenä oli täydellinen ilmaherruus, mikä esti liittoutuneiden laivaston käytön alueella aiheuttaen merkittäviä tappioita sekä mahdollisti omien joukkojen huollon meritse.
Suurin osa saarilla asuneista juutalaisista joutui keskitysleireille. Saaret pysyivät saksalaisten hallussa sodan loppuun saakka.
Populaarikulttuuri
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Epäonnistuneet sotatoimet ja erityisesti Léroksen taistelu olivat innoittajina Alistair MacLeanin kirjoittaessa sotaromaaniaan Navaronen tykit (1957), jossa pyritään tuhoamaan saksalaisten tykkiasemia kuvitteellisella Navaronen saarella Kreikan edustalla. Romaanista tehtiin samanniminen elokuvasovitus vuonna 1961.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Smith, Peter C. & Walker, Edwin R.: War in the Aegean - The Campaign for the Eastern Mediterranean in WWII. Mechanicsburg, Pennsylvania: Stackpole Books, 2008. ISBN 978-0-8117-3519-3 (englanniksi)
- Molony, C. J. C.: The Mediterranean and Middle East - Volume V: The Campaign in Sicily 1943 and The Campaign in Italy 3rd September 1943 to 31st March 1944. Uckfield, East Sussex: The Naval and Military Press Ltd, 2004. ISBN 1-845740-69-6 (englanniksi)
