Ondine (elokuva)
Ondine (televisioesityksessä Merenneito) on vuonna 2009 ensi-iltansa saanut irlantilainen draamaelokuva. Elokuvan on käsikirjoittanut Neil Jordan, ja sen pääosia näyttelevät Colin Farrell sekä Alicja Bachleda. Elokuva on kuvattu Castletownberessa, Irlannissa.[1] Elokuvassa kalastaja löytää merestä salaperäisen nuoren naisen, jonka hän alkaa epäillä myöhemmin olevan "selkie" tai merenneito.
Elokuvan ensi-ilta Yhdysvalloissa oli osa Toronton elokuvajuhlia, jotka järjestettiin 14. syyskuuta 2009. Euroopan ensi-ilta oli 18. helmikuuta 2010 Dublinissa, Irlannissa.
Elokuvassa kuullaan muun muassa islantilaisen yhtyeen Sigur Rósin ja irlantilaisen folk-muusikon Lisa Hanniganin musiikkia.[2] Sigur Rósin kappale All Alright on tärkeä osa elokuvan juonta.[3]
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Colin Farrell | … | Syracuse |
Alicja Bachleda | … | Ondine |
Alison Barry | … | Annie |
Dervla Kirwan | … | Maura |
Tony Curran | … | Alex |
Stephen Rea | … | Pappi |
Emil Hostina | … | Vladic |
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Rea, Kirwan & Wycherley Join Farrell For 'Ondine' 29.7.2008. IFTN. Viitattu 6.7.2015. (englanniksi)
- ↑ Ondine (2009) - Soundtracks IMDB. Viitattu 6.7.2015. (englanniksi)
- ↑ Kung, Michelle: Colin Farrell and Neil Jordan of ‘Ondine’ on Working with Sigur Ros, Seeing Movies on VOD Speakeasy. Wall Street Journal. Viitattu 6.7.2015. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Elokuvan viralliset verkkosivut. (englanniksi)
- Ondine Internet Movie Databasessa (englanniksi)
- Ondine Elonet.
- Ondine Box Office Mojo -sivustolla. (englanniksi)
- Ondine Rotten Tomatoes -sivustolla. (englanniksi)
- Ondine Metacritic -sivustolla. (englanniksi)
- Timo Peltonen: Aalloista nousee venus. Helsingin sanomat 18.10.2013.