Om (yhtye)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
OM
Tiedot
Toiminnassa 2003
Tyylilaji Stoner rock, psykedeelinen rock, doom metal, drone metal ambient, avant-garde metal, downtempo
Kotipaikka Yhdysvallat
Laulukieli englanti
Jäsenet

Al Cisneros, laulu, bassokitara
Emil Amos, rummut

Entiset jäsenet

Chris Hakius, rummut (2003–2008)

Levy-yhtiö

Holy Mountain, 2005–2006
Southern Lord, 2007–2008
Drag City, 2009–

Aiheesta muualla
omvibratory.com

OM on vuonna 2003 perustettu yhdysvaltalainen stoner rock -yhtye.

Sen musiikki on tunnettu toistuvista, meditatiivisista melodioistaan sekä mantramaisesta laulustaan. Alkuaikoinaan yhtyeen musiikki koostui ainoastaan bassokitarNasta ja rummuista, mutta uudemmilla levytyksillä kuullaan muun muassa taburaa sekä selloa. Nimensä yhtye on ottanut hindujen pyhästä om-tavusta.

OM:in perustivat hajonneen Sleep-yhtyeen jäsenet Al Cisneros ja Chris Hakius vuonna 2003 Yhdysvaltain Kaliforniassa. Vuonna 2005 he julkaisivat levy-yhtiö Holy Mountainin kautta debyyttialbuminsa Variations on a Theme, jota seurasi seuraavana vuonna Conference of the Birds. Levyjen kansitaiteessa esiintyi lintuteema, joka toistui myös kappaleiden sisällössä.

Levy-yhtiö vaihtui Southern Lord-yhtiöön OM:in julkaistessa Pilgrimage levyn vuonna 2007. Samalla OM:in lintuteema vaihtui ortodoksiseen ikonografiaan, josta OM:in levyjen kansitaide on sittemmin saanut innoituksensa. Levyn julkaisun jälkeen vuonna 2008 Chris Hakius lähti OM:ista ja rumpuihin siirtyi Grails-yhtyeessäkin vaikuttanut Emil Amos. Tämän kanssa julkaistiin 2009 aiempaa monipuolisempi God is Good albumi. Kummatkin levyt nauhoitettiin Electrical Audio-studiolla Steve Albinin kanssa.

2012 yhtye julkaisi uusimman levyn nimeltään Advaitic Songs. Levyn myötä yhtye julkaisi ensimmäisen musiikkivideonsa[1].

OM:in musiikki on raskasta ja hidastempoista. Ensialbumeilla pelkkien rumpujen, bassokitaran ja laulun varaan rakentuvat kappaleet kulkivat basson mukana Al Cisneroksen mantramaisen laulun täydentämänä. Basson soitto vaihteli puhtaammasta raskaasti särötettyyn äänivalliin. Laulujen sanoitukset ovat koko OM:in historian koskeneet pääasiassa hengellisistä aiheista, viitaten niin kristilliseen, hindulaiseen kuin islamilaiseenkin uskonnolliseen perinteeseen. Yhtyeen kappaleet ovat pitkiä, usein yli kymmenminuuttisia ja niitä on kuvattu hypnoottisiksi ja meditatiivisiksi.

Yhtyeen musiikki alkoi selvimmin uusiutua levyillä God is Good, joilla kuultiin, joilla Lichens nimelläkin tunnetun muusikko Robert A.A. Lowen laulua ja soitti tamburan soittoa. Lowe on nähty tämän jälkeen myös OM:in keikilla muun muassa tamburiinia soittaen. Viimeisimmällä albumillaan Advaitic songs soitinvalikoima kasvoi jälleen ja sillä kuullaankin viulua, selloa, huilua sekä tablaa.

  • Live at Jerusalem (2008) Southern Lord
  • Live Conference (2009) Important Records
  • Live (2014) Outer Battery Records
  • BBC Radio 1 Drag City

Singlet and EP:t

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Drag City Drag City. Viitattu 24.4.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]