Olof Thörnell

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Olof Thörnell
Henkilötiedot
Syntynyt19. lokakuuta 1877
Trönö
Kuollut25. heinäkuuta 1977 (99 vuotta)
Uppsala
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t)  Ruotsi
Palvelusvuodet 1897–1950
Komentajuudet Puolustusvoimain ylipäällikkö (1939-1944)
Sotilasarvo aliluutnantti (1897)
luutnantti (1900)
kapteeni (1910)
majuri (1917)
everstiluutnatti (1921)
eversti (1926)
kenraalimajuri (1934)
kenraaliluutnantti (1936)
kenraali (1940)

Olof Gerhard Thörnell (19. lokakuuta 1877 Trönö – 25. kesäkuuta 1977 Uppsala) oli ruotsalainen kenraali, joka oli Ruotsin puolustusvoimien komentaja toisen maailmansodan aikaan vuosina 1939–1944. Häntä ennen kyseinen rooli oli ollut Ruotsin kuninkaan tehtävä.

Ura sotilaana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olof Thörnell suoritti yliopilastutkinnon vuonna 1895. Upseeriksi hän valmistui vuonna 1987. Vuonna 1906 Thörnell valmistui Sotakorkeakoulusta (KHS) ja toimi sen jälkeen kokelaana Pääesikunnassa. Kapteeniksi ylennettynä vuonna 1910 hän työskenteli pääesikunnassa. Vuosina 1911-1915 hän oli KHS:n opettajana. Vuodesta 1915 lähtien hän työskenteli Älvsborgin rykmentissä kapteenina, jossa hänet ylennettiin majuriksi 1917 ja everstiluutnantiksi 1921. Vuonna 1921 hän siirtyi pääesikuntaan, jossa hänestä tuli osastopäällikkö. Vuodesta 1924 hän palveli Upplannin jalkaväkirykmentissä ja 1926 Gotlannin jalkaväkirykmentissä. Vuonna 1931 hänet nimitettiin Ruotsin huoltojoukkojen tarkastajaksi ja edelleen vuonna 1934 jalkaväen tarkastajaksi kenraalimajuriksi ylennettynä. Kesällä 1936 Thörnell ylennettiin kenraalimajuriksi, ja samalla hänestä tuli Ruotsin puolustusvoimain pääesikunnan päällikkö. Toisen maailmansodan sytyttyä Ruotsissa uudistettiin puolustusvoimien ylintä johtoa. Thörnellistä tuli kenraaliksi ylennettynä Ruotsin puolustusvoimain komentaja. Tehtävä oli uusi, sillä kyseistä tehtävää oli hoitanut siihen asti kuningas Kustaa V. Thörnell oli puolustusvoimain komentajana aina 1. huhtikuuta 1944 asti kenraali Helge Jungin seuratessa Thörnelliä komentajana. Thörnell siirtyi sen jälkeen kuninkaan avustajakunnan päälliköksi, jossa tehtävässä hän oli aina kuningas Kustaa V:n kuolemaan eli lokakuuhun 1950 asti.[1]

Kenraali Thörnell vieraili Suomessa syyskuussa 1938 ollessaan vielä puolustusvoimain pääesikunnan päällikkönä.[2] Seuraavana vuonna huhtikuussa 1939 hän kävi samassa roolissa onnittelemassa valtakunnankansleri Hitleriä hänen 50-vuotispäivillään Berliinissä.[3]

Kenraali Thörnell vuonna 1942 yhdessä kuningashuoneen kanssa. Toinen oikealta kuningas Kustaa V, toinen vasemmalta kruununprinsessa Louise ja oikealla kruununprinssi Kustaa Aadolf.

Komentajuusaika ja maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kenraali Thörnellin komentajuusaika 1939-1944 oli kriittinen Ruotsille, sillä eri puolilla Ruotsin maa- ja vesirajaa oli käynnissä maailmansota. Keskeistä kenraali Thörnellin kannalta oli toimiva suhteet Hanssonin hallituksen puolustusministerin sosiaalidemokraattisen Per Edvin Sköldin ja armeijan puolella eri aselajien, maa-, meri- ja ilmavoimien välillä.[4] Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton solmima Molotov–Ribbentrop-sopimus 23. elokuuta 1939 oli pohjana maiden käynnistämille sotilaallisille toimille.

Suomi ja Ruotsi olivat neuvotelleet Ahvenanmaasta ja sen puolustamisesta yhdessä 1930-luvun lopulla.[5], [6] Neuvostoliiton saatua sotilastukikohtia Virosta lokakuussa 1939 Ahvenmaan kysymys nousi maiden väliseen keskusteluun. Kenraali Thörnell Ruotsin puolustusvoimain edustajana ehdotti maansa hallitukselle Suomen ja Ruotsin yhteisen Ahvenanmaan puolustuksen käynnistämistä. Hallitus ei kuitenkaan tähän suostunut, vaikka Neuvostoliiton laivaston aktiivisuutta alueella havaittiinkin.

Ruotsin naapurissa käynnistynyt Neuvostoliiton hyökkäys Suomeen 30. marraskuuta 1939 pakotti Ruotsin poliittista ja sotilaallista johtoa arvioimaan vakavaa tilannetta. Ruotsin hallitus Per Albin Hanssonin johdolla julisti Ruotsin puolueettomaksi. Kuitenkin hallitus suostui ruotsalaisen sotilaallisen vapaaehtoisyksikön lähettämiseen Suomeen, mutta asetti sen rajaksi 4 000 miestä pitäen kyseistä määrä puolueettomuuspolitiikkaan sopivana määränä. Seuraavana päivänä juuri nimitetty Ruotsin puolustusvoimain komentaja kenraali Olof Thörnell korotti ruotsalaisjoukkojen kooksi 5 000 asevelvollista sotilasta ja 200 vakinaisen väen upseeria. Pian sen jälkeen kenraali Thörnell esitti joukkojen kaksinkertaistamista. Ruotsin hallitus vastusti ensin esitystä, mutta 11. tammikuuta 1940 hyväksyi 8 000 asevelvollisen ja 400 vakinaisen väen upseerin ruotsalaissotilaan määrän vapaaehtoisjoukoksi.[7]

Huhtikuussa 1940 tapahtunut saksalaisten tekemä Tanskan ja Norjan miehitys muutti Ruotsin asemaa edelleen. Saksasta oli tullut valloitustensa myötä pohjoisen Euroopan sotilasmahti. Niinpä Ruotsissa käytiin tiukkoja sisäisiä keskusteluja vuosien 1940-1941 aikana. Kenraali Thörnell esitti vähän ennen saksalaisten Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 tekemää hyökkäystä Ruotsin hallitusta valmistamaan kansaa siihen mahdollisuuteen, että "olosuhteet pakottavat meidät taistelemaan Venäjää vastaan Saksan ja Suomen kanssa". Samassa yhteydessä Thörnell tähdensi hallitukselle "yhteistyön merkitystä Saksan kanssa tässä tilanteessa". Thörnellin lausunto oli Hanssonin hallituksen sisällä johti ilmiriitaan Thörnellin ja hallituksen valtiovarainministerin Ernst Wigforssin välillä. Wigforss oli Ruotsin hallituksessa ja sosiaalidemokraattisessa puolueessa tunnettuin ja vahvin puolueettomuuspolitiikan kannattaja.[8] Osana saksalaisten hyökkäystä Neuvostoliittoon ruotsalaiset joutuivat kuitenkin sallimaan saksalaisen ns. Engelbrecht-divisioonan kuljetuksen Etelä-Norjasta Suomeen. Tapahtumaa kutsuttiin juhannuskriisiksi, koska asia kärjistyi sisäisesti samalla tavalla kuin Thörnellin ja Wigforssin aiemmat keskustelut.[9]

Ruotsalaiset osallistuivat Neuvostoliittoa vastaan käytyyn sotaan Suomeen lähetetyllä vapaaehtoispataljoonalla, joka osallistui Neuvostoliiton Hangon sotilastukikohdan valtaukseen heinä-joulukuussa 1941. Kenraali Thörnell kannatti ruotsalaisten osallistumista sotaan suomalaisten rinnalla, jotta ruotsalaisille saataisiin kokemusta sen hetken sodankäynnistä. Kenraali Thörnell neuvotteli asiasta ulkoministeri Christian Güntherin kanssa, jonka esityksestä Ruotsin hallitus antoi 4. heinäkuuta 1941 luvan 200 armeijan upseerille ja 5 000 varusmiehelle siirtyä vapaaehtoiseksi Suomeen.[10] Hallituksessa vapaaehtoisten lähettämistä vastustivat sosiaalidemokraattitaustaiset valtiovarainministeri Ernst Wigforss ja sosiaaliministeri Gustav Möller sekä kansanpuolueen liikenneministeri Gustaf Andersson i Rasjön.[11]

Julkista kritiikkiä kenraali Thörnell sai jo lokakuussa 1940, kun hän vastaanotti Saksan Tukholman lähettiläältä Wiedin prinssiltä valtakunnankansleri Hitlerin myöntämän korkean saksalaisen kunniamerkin. Pääkriitikkona oli professori ja lehtimies Torgny Segerstedt.[12] Saksan armeijan koettua helmikuussa 1943 Stalingradin tappion kritiikki kenraali Thörnellin suhteen lisääntyi Ruotsissa. Thörnell oli tuonut julkisesti esille sen, että hän arvosti saksalaista sotilaskuntoa ja preussilaista upseerihenkeä. Thörnell siirtyi syrjään puolustusvoimain komentajan tehtävästään 1. huhtikuuta 1944. Hän siirtyi sen jälkeen kuningas Kustaa V:n avustajakunnan päälliköksi.[1]

Perheestä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Olof Thörnell avioitui 1904 Stenebyssä syntyneen Anna Henrika Hallingin kanssa. Heillä oli kaksi poikaa ja kaksi tyttöä.[1]

Kunniamerkit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsin toisen maailmansodan aikaista sodanjohtoa kuningas Kustaa V:n 85-vuotisjuhlallisuuksissa kesällä 1943. Kuvassa oikealta pääesikunnan komentaja kenraalimajuri Axel Bredberg rinnassaan Miekkaritarikunnan suurristit, puolustusvoimain komentaja kenraali Olof Thörnell rinnassaan Serafiimiritarikunnan suurristi, merivoimien komentaja vara-amiraali Fabian Tamm, maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Ivar Holmquist, kenraaliluutnantti A. Hultkrantz, kenraali Oscar Nygren, kontra-amiraali Gunnar Bjurner, kenraalimajuri von der Lancken, kenraalimajuri G. af Edholm ja kenraalimajuri Hugo Cederschiöld.

Ruotsin kuningaskunnan kunniamerkit:

Ulkomaiset kunniamerkit:

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Berglöw 1999.
  2. ↑ "Suomalaisen sotilaan kenttäkuntoisuus on korkea" - Sotilaallisten kokemusten vaihto pohjoismaille hyödyksi. Helsingin Sanomat, 17.9.1938, s. 14. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 27.9.2020.
  3. ↑ Knut-Göran Källberg: Kronprinsen vädjade om att säga nej till Hitler – blev överröstad expressen.se. 28.7.2018. Viitattu 27.9.2020. (ruotsiksi)
  4. ↑ Stig H:son Ericson: Olof G. Thörell Tidskrift i sjöväsendet. 1977. Viitattu 27.9.2020. (ruotsiksi)
  5. ↑ Oredsson 1977
  6. ↑ Jakobsson 2002: s. 64.
  7. ↑ von Schmidt-Laussitz, 2008, s. 41–42
  8. ↑ Ruotsin armeija pelkäsi sotaa joutumista 1941. Helsingin Sanomat, 7.10.1966, s. 22. HS Aikakone (vain tilaajille). Viitattu 27.9.2020.
  9. ↑ Harrison, Dick: Avgörande dagar 1941. Populär Historia, 2019, nro 7, s. 29-37. (ruotsiksi)
  10. ↑ Stade 1991, 141–142
  11. ↑ Stade 1991, 154–155
  12. ↑ a b Andolf & Hugemark 1992, s. 243
  13. ↑ a b c Sveriges statskalender Fritzes offentliga publikationer. 1955. Viitattu 28.9.2020. (ruotsiksi)
  14. ↑ 845 (Sveriges statskalender / 1925) Fritzes offentliga publikationer. 1925. Viitattu 28.9.2020. (ruotsiksi)
  15. ↑ 16 (Sveriges statskalender / 1931. Bihang) Fritzes offentliga publikationer. 1931. Viitattu 28.9.2020. (ruotsiksi)
  16. ↑ 9 (Sveriges statskalender / 1940. Bihang) Fritzes offentliga publikationer. 1940. Viitattu 28.9.2020. (ruotsiksi)
  17. ↑ Vasaorden m/1772 Digitaltmuseum.se. 1940. Viitattu 28.9.2020. (ruotsiksi)
  18. ↑ Berghman 1949, s. 107
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Olof Thörnell.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Olof_Thörnell&oldid=22673900”