Oliver Sacks

Oliver Sacks
Sacks vuonna 2013
Henkilötiedot
Syntynyt	9. heinäkuuta 1933 Lontoo, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Kuollut	30. elokuuta 2015 (82 vuotta) New York, Yhdysvallat
Koulutus ja ura
Tutkinnot	Oxfordin yliopisto
Tutkimusalue	neurologia
Tunnetut työt	Awakenings (1973) Mies joka luuli vaimoaan hatuksi (1985)
Palkinnot	Brittiläisen imperiumin komentaja (CBE)
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
Kotisivu
[ Muokkaa Wikidatassa ]
Infobox OK

Oliver Wolf Sacks (9. heinäkuuta 1933 Lontoo – 30. elokuuta 2015 New York) oli brittiläinen neurologian professori, joka tunnettiin tieteenalansa popularisoijana. Hän kirjoitti kliinisiä tapauskertomuksia helposti ymmärrettävällä, välillä lähes anekdoottimaisella tyylillä mutta tieteellisyydestä tinkimättä. Sacks osasi nähdä neurologiset oireet inhimillisessä valossa ja kirjoittaa niistä elävästi. Hän pyrki ”inhimillistämään” nykyajan lääketiedettä selvittämällä jokaisen sairauden takaa kunkin yksilön kohtalon ja kyseenalaistamalla ns. normaaliuden ja sairauden välisiä rajoja.

Esikuvansa venäläisen neuropsykologin Aleksandr Lurijan tavoin Sacks nojautui 1800-luvun lääketieteellis-kirjalliseen perinteeseen, joka tieteellisissä analyyseissä sijoittaa ihmisyksilön tutkimuksen keskipisteeseen. Lurija kutsui lähestymistapaa ”romanttiseksi tieteeksi”.

Elämä

Oliver Sacks syntyi varakkaaseen pohjoislontoolaiseen juutalaisperheeseen. Hänen molemmat vanhempansa olivat lääkäreitä, ja myös hänen kolme veljeään valitsi lääkärin uran. Kuusivuotiaana hänet siirrettiin sodan takia neljäksi vuodeksi Lontoon ulkopuolella sijaitsevaan sisäoppilaitokseen.

Traumaattisten sotavuosien jälkeen Sacks innostui kemiasta. Hän yritti koota näytteet kaikista alkuaineista ja teki lukuisia kokeita kotilaboratoriossaan. Kiinnostuksen kemiaan hän oli perinyt Dave-enoltaan, mistä hän kertoo omaelämäkerrallisessa teoksessaan Uncle Tungsten: Memories of a Chemical Boyhood (2001).

Tutkimukset

Käytyään lontoolaista St. Paulin koulua Sacksin mielenkiinto siirtyi kuitenkin lääketieteeseen ja niinpä hän suoritti lääketieteen opinnot Oxfordin Queen’s Collegessa. Vuonna 1960 hän oli lomalla Kanadassa ja lähetti sieltä vanhemmille sähkeen, jossa oli lyhyt viesti: ”Jään tänne”. Kanadasta Sacks liftasi Kallio­vuorten ylitse San Franciscoon. Työskenneltyään kaksi vuotta sisätautien lääkärinä sikäläisessä Mount Zion -sairaalassa hän siirtyi tutkijaksi UCLA:an (University of California, Los Angeles; 1962–1965).

Vuonna 1965 Sacks nimitettiin Albert Einstein College of Medicinen kliinisen neurologian professoriksi. Tutkiessaan migreeniä hän tapasi New Yorkin Bronxissa olevassa Beth Abraham -sairaalassa potilaita, jotka olivat eläneet jo noin 40 vuotta täysin jähmettyneessä tilassa. He olivat selvinneet hengissä vuosina 1916–27 riehuneesta maailmanlaajuisesta unitautiepidemiasta (kyseessä oli ns. eurooppalainen unitauti eli encephalitis lethargica). Saatuaan migreenitutkimuksen valmiiksi Sacks omistautui tämän potilasryhmän tutkimiseen.

Potilaiden tapauskertomuksista syntyi lopulta Sacksin kuuluisa teos Awakenings (1973). Sacks antoi potilailleen L-Dopaa, joka on välittäjäaine dopamiinin esiaste, ja potilaiden reaktiot olivat hämmästyttäviä: he ”heräsivät” jähmettyneisyyden tilasta ja saivat elinvoimansa takaisin, kunnes aineen teho vähitellen lakkasi ja he vajosivat tuskallisesti takaisin jäykkyyden tilaan.

Näytelmät ja elokuvat

Harold Pinter käytti muutamia Sacksin tapauskertomuksia näytelmässään A Kind of Alaska, ja vuonna 1990 Sacksin kertomusten pohjalta tehtiin elokuva Awakenings (suomeksi Heräämisiä), jossa Robin Williams ja Robert de Niro olivat pääosissa. Elokuva teki Sacksista maailmankuulun, ja samalla myös Sacksin siihen saakka kirjoittamat kirjat alkoivat saada entistä suurempaa suosiota.

Kirjat

Oliver Sacksin teoksia on käännetty 21 kielelle. Vuonna 2002 hänelle myönnettiin Wingaten kirjallisuuspalkinto.

Mies joka luuli vaimoaan hatuksi

Kirjassaan The Man Who Mistook His Wife for a Hat (1985; suom. Mies joka luuli vaimoaan hatuksi) Sacks kertoo elävästi, kuinka erilaiset neurologiset häiriöt vaikuttavat ihmisten ja heidän omaistensa arkeen. Kirja sisältää 20 tarinaa ihmisistä, jotka ovat joutuneet ”normaaliuden” ulkopuolelle. Teos selittää, miten suuresti ihmisen havainnot ovat riippuvaisia aivojen toiminnasta eli siitä, miten aivot käsittelevät ja tulkitsevat aistihavaintoja. Esimerkiksi eräs potilas pystyi kyllä näkemään esineitä selvästi, mutta hän oli menettänyt kykynsä tunnistaa ja nimetä niitä. Niinpä hän kuvaili ruusun seuraavasti: ””kokoon kiertynyt punainen muoto ja siihen liittyvä suora vihreä lisäke”. Kertomukset ovat samalla hauskoja ja traagisia. Ne osoittavat, mihin ihmisen aivot kykenevät, mutta myös sen, kuinka helposti ihminen menettää otteen todellisuudesta ja mistä persoonallisuus lopulta koostuu. Kirjasta on tehty sekä ooppera (säveltänyt Michael Nyman) että näytelmä (tekijä Peter Brook). Helsingissä toimiva Lilla Teatern esitti näytelmän vuonna 2003 ja Turun kaupunginteatteri Juha Siltasen ohjaamana keväällä 2010.

Antropologi Marsissa

Vuonna 1995 Oliver Sacks julkaisi kirjansa An Anthropologist on Mars: Seven Paradoxical Tales (suom. Antropologi Marsissa: Seitsemän paradoksaalista tarinaa, 2006). Siinä Sacks kuvaa seitsemän henkilön sopeutumista erilaisiin neurologisiin tiloihin, kuten väri­näön täydelliseen menetykseen, näön palauttamiseen, muistinmenetykseen, autismiin ja Touretten oireyhtymään. Sacks ei jää vastaanottohuoneeseen vaan seuraa tarinoittensa henkilöitä näiden omaan maailmaan ja avaa sen kunnioittavasti ja syvällisesti myös lukijalle.

Kirjasta huokuu inhimillisyys mutta samalla myös älyllinen uteliaisuus ja tieteellinen tinkimättömyys. Sacks kertoo esimerkiksi eräästä taidemaalarista, joka autokolarin seurauksena menettää värinäkönsä. Hän näkee kaiken enää vain lyijynharmaan eri vivahteina. Toivuttuaan kriisistä hän kuitenkin sopeutuu tilaansa eikä edes halua värinäköään takaisin, koska tilalle on tullut ”kotkannäkö”: mies pystyy erottamaan pieniäkin esineitä monen korttelin päästä. Toinen tarina kertoo ”viimeisestä hipistä”, joka elää kroonisesti sairaille ihmisille tarkoitetussa laitoksessa ja muistaa elävästi vuoden 1969 ja sitä edeltävän ajan, mutta jonka lyhytmuisti on olematon, koska häneltä on poistettu greipinkokoinen kasvain etu­aivoista. Niinpä hänen päähänsä ei enää ”mahdu” se tieto, että Janis Joplin ja Jimi Hendrix ovat poistuneet jo aikoja sitten elävien kirjoista.

Italiassa Pontiton vuoristokylässä syntynyt ja sodan jälkeen Amerikkaan muuttanut Franco Magnani vuorostaan muistaa monen vuosikymmenen jälkeenkin entisen kotikylänsä jokaisen rakennuksen ja nurkan pikkutarkasti ja toistaa ne uskollisesti maalauksissaan. Sacksin mukaan kyse ei ole niinkään valokuvamuistista vaan pakkomielteisestä tarpeesta muistella mennyttä lapsuuden ympäristöä, mikä lienee seurausta ohimolohkoepilepsiasta.

Kirjassa esiintyy lisäksi lääkäri Carl Bennett, joka kärsii Touretten oireyhtymästä, oireina mm. hallitsemattomia, kouristuksenomaisia nykimisiä, mutta niistä huolimatta Bennett toimii niinkin epätodennäköisessä ammatissa kuin kirurgina. Varhaislapsuudessa sokeutunut Virgil saa kaihileikkauksen ansiosta 50-vuotiaana näkönsä takaisin. Näön palautuksen piti kruunata juuri avioituneen miehen loppuelämä, mutta edessä olikin kriisi. Leikkauksen jälkeen Virgil näki kyllä jotain – muotoja ja värejä – mutta hän ei tajunnut, mitä näki. Tapaus osoittaa sen, että aivojen pitää oppia ”näkemään” eli tulkitsemaan silmien lähettämiä aistiärsykkeitä. Mikäli tämä oppimisprosessi jää kesken varhaislapsuuden aikana, näön palauttaminen vanhempana ei enää onnistu vaikeuksitta.

Kirjan kaksi viimeistä tarinaa käsittelevät autismia. Nuori englantilainen Stephen Wiltshire on autisti, jolla on erityislahjakkuus: hän pystyy yhdellä lyhyellä vilkaisulla tallentamaan muistiinsa esim. jonkin rakennuksen yksityiskohdat ja toistamaan näkemänsä pikkutarkasti piirroksissaan. Kirjan päätösluku kertoo kuuluisasta autistista Temple Grandinista, joka sosiaalisesta rajoittuneisuudestaan huolimatta on noussut äärimmäisen vaikeista oloista eläintieteiden apulaisprofessoriksi Coloradon yliopistoon ja suunnittelee yksityisyrittäjänä päätoimensa ohella karjankasvatuslaitoksia ja teurastamoita.

Samaa inhimillistä lähestymistapaa kuin teoksessaan Antropologi Marsissa Sacks noudatti myös TV-dokumenttisarjassa The Mind Traveller (suom. Matka mieleen). Dokumenttisarjassa Sacks tarkkaili potilaitaan tavallisissa arjen puuhissa ja teki heidän kanssaan matkoja eri puolille maailmaa.

The Island of the Colorblind and Cycad Island

Teoksessa The Island of the Colorblind and Cycad Island (1997) Sacks vie lukijansa kahteen Tyynellä Valta­merellä sijaitsevaan saareen – Pingelapiin ja Pohnpeihin – joiden väestöstä epätavallisen suurella osalla on täydellinen värisokeus. Sacks paneutuu kirjassa perinnöllisen värisokeuden syihin ja seurauksiin, mutta kirjaa voi lukea myös kiehtovana matkakertomuksena. Teoksen toisessa osassa Sacks vierailee Guamin ja Rotan saarilla, joilla monet ihmiset kärsivät parantumattomasta Lytico-Bodig-oireyhtymästä. Sairaus johtaa halvausoireiden ja parkinsonismin kautta nopeaan kuolemaan. Sacks pohtii, johtuuko sairaus siitä, että saarten alkuasukkaat käyttävät ravinnokseen saarilla kasvavia käpypalmuja (cycad). Sacks oli myös intohimoisen kiinnostunut saniaisista, joista enemmän kirjassa Oaxaca Journal.

Volframin hehku

Oliver Sacksin teos Uncle Tungsten: Memories of a Chemical Boyhood (2001; suom. Volframin hehku: Muistoja kemiallisesta lapsuudestani) on omaelämäkerrallinen. Sacks kertoo omista lapsuus- ja nuoruusvuosistaan 1930- ja 1940-luvun Lontoossa. Hänen suuri rakkautensa oli siihen aikaan luonnontiede. Häntä kiehtoivat yhtälailla metallit ja mineraalit kuin mustekalatkin. Pojan lumottuja tieteellisiä puutarhoja olivat mm. hänen oma kotilaboratorionsa, luonnontieteelliset museot, Dave-enon hehkulampputehdas ja meribiologian tutkimuskeskus. Nuori Sacks pakeni sota-ajan ahdistavia kokemuksia tieteen maailmaan, jonka hän koki turvalliseksi ja kauniiksi. Sacks kuvaa mieleenpainuvalla tavalla myös oman perheensä vaiheita, vanhempiensa lääkärintoimintaa sekä suuren juutalaisen sukunsa arkea ja juhlaa. Sacks selostaa, minkälaisia kokeita hän teki omassa kotilaboratoriossaan ja tarjoaa samalla värikkään katsauksen kemian ja monien luonnontieteellisten ilmiöiden historiaan aina hehkulampuista valokuvaukseen ja jaksollisen järjestelmän kehittämisestä kvanttifysiikkaan.

Oaxaca Journal

Saniaisista on puhetta myös Oliver Sacksin teoksessa Oaxaca Journal (2002), joka kertoo Meksikon-matkasta. Saniaistutkimuksen ohella Sacks pohtii muun muassa mesoamerikkalaista kulttuuria sekä suklaan ja meskaliinin käyttöä nautinto- ja huumausaineina.

Musikofilia

Teoksessa Musicophilia: Tales of Music and the Brain (2007, tarkistettu ja laajennettu laitos 2008; suom. Musikofilia: Tarinoita musiikista ja aivoista, 2009) Sacks tutkii musiikin vaikutusta potilaisiin, muusikkoihin ja tavallisiin ihmisiin. Hän kertoo miehestä, joka 42-vuotiaana kokee salamaniskun vaikutuksesta äkillisen ”herätyksen”” ja ryhtyy pianistiksi, sekä lapsista, joilla on Williamsin syndrooma ja jotka ovat erittäin musikaalisia.

Toiset ihmiset kärsivät amusiasta – he eivät pystyy erottamaan musiikista minkäänlaisia rakenteita, ja niinpä mikä tahansa kappale kuulostaa heistä vain epämääräisten äänien sekamelskalta. Ihmisen herkkä musiikintaju voi toisinaan olla häiritsevä: tarttuva melodia jää soimaan päässämme tuntikausiksi. Siitä tulee ns. korvamato, josta voi olla vaikea päästää eroon. Yllättävän suuri määrä ihmisiä kärsii myös voimakkaista musiikin aiheuttamista hallusinaatioista.

Useimmiten musiikin vaikutukset eri sairauksista kärsiviin ihmisiin ovat kuitenkin myönteisiä. Esimerkiksi Parkinsonin tauti vie edetessään potilailta kyvyn liikkua, mutta musiikin avulla he pystyvät taas suorittamaan tiettyjä liikesarjoja, ja potilaat, joilla on Alzheimerin tauti, saattavat musiikin avulla muistaa jo unohdettuja asioita. Sacks selvittää myös absoluuttisen sävel­korvan, synestesian, musiikin kuvittelun, unimusiikin sekä muusikkojen dystonian neurologista taustaa.

Kuolema

Oliver Sacks kuoli syöpään 82-vuotiaana kotonaan New Yorkissa 30. elokuuta 2015.

Teoksia

Englanniksi

• Migraine (1970)
• Awakenings (1973)
• A Leg to Stand on (1984)
• The Man Who Mistook His Wife for a Hat (1985)
• Seeing Voices: A Journey Into The Land of the Deaf (1989)
• An Anthropologist on Mars. Seven Paradoxical Tales (1995)
• The Island of the Colorblind and Cycad Island (1997)
• Uncle Tungsten: Memories of a Chemical Boyhood (2001)
• Oaxaca Journal (2002)
• Musicophilia: Tales of Music and the Brain (2007, tarkistettu ja laajennettu laitos 2008)
• The Mind’s Eye (2010)
• Hallucinations (2012)
• On the Move: A Life (2015) omaelämäkerta
• NeuroTribes: The Legacy of Autism and the Future of Neurodiversity (2015) esipuhe

Suomennoksia

• Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi. (The man who mistook his wife for a hat and other clinical tales) Suomentanut Marja Helanen-Ahtola. Tammi, 1988 (4. painos 2011). ISBN 951-30-6851-X
• Käsien kieli: matka kuurojen maailmaan. (Seeing voices) Suomentanut Riikka Toivanen. WSOY, 1992. ISBN 951-0-17550-1
• Antropologi Marsissa: Seitsemän paradoksaalista tarinaa. Suomentanut Seija Kerttula. Absurdia, 2006. ISBN 952-5516-03-2
• Volframin hehku: Muistoja kemiallisesta lapsuudestani. Suomentanut Helmut Diekmann ja Arja Hakulinen. Absurdia, 2011. ISBN 978-952-5516-07-4
• Musikofilia: Tarinoita musiikista ja aivoista. Suomentanut Seija Kerttula. Absurdia, 2009. ISBN 978-952-5516-05-0
• Kirjailija joka kadotti kirjaimet ja muita mielen arvoituksia. (The mind's eye) Suomentanut Henry Tanner. Tammi, 2011 (2. p. 2012). ISBN 978-951-31-6293-1

Elokuvia ja TV-sarjoja

• Heräämisiä (Awakenings, 1990), elokuva
• The Mind Traveller (1996), esitetty Suomen televisiossa nimellä Matka mieleen, TV-sarja

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Oliver Sacks Wikimedia Commonsissa

• Oliver Sacksin kotisivu (englanniksi)
• Oliver Sacksin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa