Nina O’Brien

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Yhdysvallat
Naisten alppihiihto
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Courchevel / Méribel 2023 joukkuekilpailu

Nina O’Brien (s. 29. marraskuuta 1997) on yhdysvaltalainen alppihiihtäjä.[1]

Alppihiihdon maailmancupissa O’Brien kilpaili ensimmäisen kerran Killingtonin suurpujottelussa marraskuussa 2016. Ensimmäiset maailmancupin pisteensä hän saavutti Killingtonin pujottelussa marraskuussa 2018 oltuaan 23:s. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan yhdeksäs Semmeringin pujottelussa joulukuussa 2020. Hän sijoittui yhdeksänneksi myös Söldenin suurpujottelussa lokakuussa 2021.[1]

O’Brien osallistui Åren MM-kilpailuihin 2019 sijoittuen suurpujottelussa 28:nneksi ja pujottelussa 34:nneksi. Cortina d’Ampezzon MM-kilpailuissa 2021 hän oli suurpujottelussa ja parisuurpujottelussa kymmenes sekä joukkuekilpailussa kuudes. Pujottelussa hän keskeytti toisella kierroksella. Courchevelin / Méribelin MM-kilpailuissa 2023 hän voitti kultaa joukkuekilpailussa sekä oli parisuurpujottelussa yhdeksäs ja suurpujottelussa yhdestoista.[1]

  1. a b c Nina O’Brien Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)