Nikolai Putjata
Nikolai Vasiljevitš Putjata (ven. Никола́й Васи́льевич Путя́та, 3. elokuuta 1802 – 10. marraskuuta 1877 Moskova) oli venäläinen muistelmakirjailija ja historioitsija.[1]
Nikolai Putjata syntyi aatelisperheeseen. Hän sai kotiopetuksen Moskovassa, kävi aliupseerikoulun ja työskenteli pääesikunnassa. Putjata osasi tärkeimpiä eurooppalaisia kieliä ja opetteli myöhemmin ruotsin kielen. Hän osallistui Moskovan kirjallisuuselämään ja julkaisi ensimmäisen lehtikirjoituksensa vuonna 1823.[1]
Vuonna 1824 Putjata siirtyi Helsinkiin kenraalikuvernööri Arseni Zakrevskin adjutantiksi. Siellä hänen ystäväpiiriinsä kuuluivat Aleksandr Muhanov, Alexander Armfelt ja Jevgeni Baratynski. Vuosina 1825 ja 1827 Putjata julkaisi venäläisissä lehdissä kirjeitä Suomesta, joissa hän kuvaa maata, sen kansaa ja ”synkkää luontoa”.[1]
Putjata osallistui Venäjän–Turkin sotaan vuonna 1829 ja matkusteli sisäministeri Zakrevskin kanssa pitkin Venäjää koleran vastaisessa kampanjassa vuonna 1830. Putjata erosi armeijasta aliratsumestarina vuoden 1831 lopussa, jolloin hänet nimitettiin päällikön apulaiseksi Suomen passivirastoon Pietarissa. Vuosina 1839–1851 Putjata työskenteli osastopäällikkönä Suomen valtiosihteerinvirastossa ja vuonna 1845 hän sai todellisen valtioneuvoksen arvon.[1]
Jouduttuaan eroamaan virastaan Putjata muutti 1850-luvun puolivälissä Moskovaan, jossa hän osallistui Venäjän kirjallisuuden ystävien toimintaan. 1860-luvulla Putjata alkoi kirjoittaa muistelmia muun muassa Vladimir Odojevskista, Nikolai Muravjovista ja Arseni Zakrevskista. Hän julkaisi myös muutamia historiantutkimuksia ja joukon Jevgeni Baratynskilta saamiaan kirjeitä. Putjatan kuoleman jälkeen julkaistiin muistelmat dekabristikapinallisten teloituksesta ja Aleksandr Puškinista.[1]
Putjata oli luonteeltaan vaatimaton ja vältti tuomasta itseään esille muistelmissaan. Kirjallisuudentutkija Pjotr Bartenev kutsui häntä muistokirjoituksessaan ”yhdeksi Venäjän sivistyneistön ja älymystön parhaista edustajista”. Putjata oli naimisissa kenraali Lev Engelgardtin tyttären Sofjan kanssa, joka peri Jevgeni Baratynskin kartanon Muranovon. Putjatan vanhin tytär Olga meni naimisiin Fjodor Tjuttševin pojan Ivanin kanssa.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nikolai Pujatan teoksia Lib.ru-sivustolla (venäjäksi)
