Nikolai Podgurski

Nikolai Ljutsianovitš Podgurski (ven. Николай Люцианович Подгурский, puol. Mikołaj Podgórski; 13. elokuuta 1877 Tallinna, Viron kuvernementti – 1. marraskuuta 1918 Tallinna, Viro) oli Venäjän keisarikunnan laivaston kontra-amiraali, joka vaikutti Suomessa vuoden 1918 tapahtumien aikoihin Pohjanlahden meripuolustuksen johtajana.

Sotilasura

Puolalaistaustaista sukua ollut Podgurski kävi Pietarin merikadettikoulun vuosina 1891–1897 ja palveli sen jälkeen meriupseerina eri sotalaivoilla. Hän osallistui Venäjän–Japanin sodan aikana 1904 Port Arthurin puolustukseen ja vältti vangiksi joutumisen kaupungin antautumisen yhteydessä. Sen jälkeen hän oli Venäjän Itämeren laivastossa useiden sota-alusten komentajana. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä elokuussa 1914 Podgurski ylennettiin 1. luokan kapteeniksi (kommodori). Hän oli 1914–1915 risteilijä Rossijan kapteenina, 1915–1916 sukellusveneprikaatin komentajana Itämerellä ja marraskuusta 1916 alkaen Pohjanlahden meripuolustuksen johdossa asemapaikkanaan Vaasa. Hän sai joulukuussa 1916 ylennyksen kontra-amiraaliksi. On myös väitetty, että Podgurski siirrettiin helmikuun vallankumouksen jälkeen tähän vähempiarvoisena pidettyyn tehtävään Pohjanmaalle, koska hän oli uusien vallanpitäjien epäsuosiossa tuomittuaan vuonna 1906 sotaoikeuden jäsenenä Tallinnassa kuolemaan 18 vallankumouksellista merisotilasta, jotka olivat surmanneet upseerinsa.

Podgurski ilmeisesti teki tammikuussa 1918 yhteistyötä kenraali C. G. E. Mannerheimin kanssa ja auttoi tämän johtamia Pohjanmaan suojeluskuntia ennen Vaasan valtausta, jonka aikana Vaasan venäläiset varuskunnat riisuttiin aseista. Hän oli yksi niistä Vaasassa oleskelleista venäläisistä komentajista, joiden on arveltu tehneen mahdollisesti Mannerheimin kanssa salaisen sopimuksen venäläisten aseiden vapaaehtoisesta luovuttamisesta Suomen valkoisille. Hän myös antoi Mannerheimille tärkeitä salaisia tietoja Pohjanlahden meripuolustuksen tilasta ilmoittaen muun muassa merimiinojen sijainnin rannikon edustalla. Myös punakaartit ja Suomessa toimineet bolševikkien sotilaskomiteat luulivat sisällissodan alkaessa Podgurskin olevan omalla puolellaan, mutta käsitys osoittautui pian virheelliseksi. Podgurski sai syyskuun 1918 lopussa Suomen viranomaisilta luvan matkustaa Tallinnaan, jossa hän kuitenkin pian sairastui ja kuoli espanjantautiin. Matkustuslupaa perusteltiin sillä, että ”hänen sinnikkään ja tarmokkaan punaisten matruusikoplien vastaisen toimintansa ansiosta Pohjois-Suomi on välttynyt suurelta onnettomuudelta”.