Neuvostoliittoinstituutti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Neuvostoliittoinstituutti oli vuosina 1947–1992 toiminut Suomen opetusministeriön alainen valtion tutkimuslaitos, jonka tehtävä oli koordinoida ja suorittaa Neuvostoliittoon liittyvää tieteellistä tutkimusta ja edistää Suomen ja Neuvostoliiton välistä tieteellistä ja sivistyksellistä yhteistyötä. Ensimmäisen kerran instituutista säädettiin lailla vuonna 1947 sotien jälkeiseen Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden uudelleenjärjestelyyn liittyen. Instituutista tuli 1970-luvulla osa Suomen virallista ulkopolitiikkaa. [1]

Jälkeenpäin, 1990- ja 2000-luvuilla esitettiin näkemyksiä, että Neuvostoliittoinstituutti ei voinut alun jälkeen harjoittaa varsinaista Neuvostoliiton tutkimusta eli länsimaistyyppistä sovjetologiaa, koska tällainen ei sopinut Neuvostoliitolle eikä Suomen virallisen ulkopolitiikan linjaan. [2]

Neuvostoliiton hajottua instituutin toimintaa jatkoi Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti[3], jonka toiminnassa painottui asiantuntijuuden ja julkaisutoiminnan lisäksi kirjastopalvelujen tarjoaminen venäjäksi ja muilla entisen Neuvostoliiton kielillä. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti lakkautettiin vuonna 2012, ja sen toimintaa jatkoi Cultura-säätiö. Lisäksi vuonna 1996 perustettiin Helsingin yliopiston yhteyteen Aleksanteri-instituutti, jonka tehtäväksi annettiin Venäjää ja itäistä Eurooppaa koskevan tutkimuksen ja opetuksen koordinointi, jotka olivat aikaisemmin ainakin osittain kuuluneet Neuvostoliittoinstituutille.

Neuvostoliittoinstituutti toimi Helsingissä, vuodesta 1975 omissa tiloissaan Eiran Armfeltintiellä, joka oli lähellä Tehtaankadulla sijainnutta Neuvostoliiton suurlähetystöä. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutti muutti vuonna 1993 tilastokeskuksen entisiin tiloihin Annankadulle. Instituutin johtajana jatkoi Neuvostoliittoinstituuttia 1980-luvulta lähtien johtanut Valdemar Melanko.