Natriumtetrakarbonyyliferraatti
| Natriumtetrakarbonyyliferraatti | |
|---|---|
 |
|
 |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Na2[Fe(CO)4] |
| Moolimassa | 181,87 |
| Ulkomuoto | Väritön kiteinen aine |
Natriumtetrakarbonyyliferraatti ei dinatriumtetrakarbonyyliferraatti (Na2[Fe(CO)4]) on natrium- ja tetrakarbonyyliferraatti-ionien muodostama ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää reagenssina orgaanisen kemian synteeseissä.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Huoneenlämpötilassa natriumtetrakarbonyyliferraatti on väritöntä kiteistä ainetta. Yhdiste on kosteus- ja ilmaherkkää. Se on myös pyroforista eli voi syttyä palamaan ilman hapen vaikutuksesta. Yhdiste liukenee useisiin orgaanisiin liuottimiin, esimerkiksi etanoliin, tetrahydrofuraaniin ja dimetyyliformamidiin.[1][2] Natriumtetrakarbonyyliferraatin tetrakarbonyyliferraatti-ioni on hyvin nukleofiilinen ja reagoi helposti elektrofiilien, esimerkiksi organohalogeeniyhdisteiden kanssa, jolloin muodostuu organorautayhdisteitä.[3]
Natriumtetrakarbonyyliferraattia valmistetaan pelkistämällä rautakarbonyyliä natriumamalgaamin avulla bentsofenonin läsnä ollessa. Liuottimena reaktiossa käytetään dioksaania ja tuote kiteytetään kompleksina dioksaanin kanssa.[2][3] Natriumtetrakarbonyyliferraattia käytetään reagenssina useissa orgaanisen kemian synteeseissä. Se reagoi organohalogeeniyhdisteiden kanssa muodostaen aldehydejä tai ketoneja, muodostaa dieenien kanssa organorautakomplekseja ja pelkistää tyydyttymättömät karbonyyliyhdisteet selektiivisesti tyydyttyneiksi karbonyyliyhdisteiksi. Sitä voidaan myös käyttää katalyyttinä Tishchenko-reaktioissa.[1][3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Robert D. Pike: Disodium Tetracarbonylferrate(−II), e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2001. Teoksen verkkoversio Viitattu 14.10.2017
- ↑ a b Alan M. Stolzenberg: Iron Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2004. Viitattu 14.10.2017
- ↑ a b c Manfred Schlosser: Organometallics in Synthesis, s. 576. John Wiley & Sons, 2002. ISBN 0-471-98416-7 (englanniksi)