NIFTY 50

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
BSE Sensex
Perustettu 21. huhtikuuta 1997
Ylläpitäjä NSE Indices
Pörssi(t) Intian kansallinen pörssi
Symboli NSEI
Osat 50
Taso Large cap
Liittyvät
Reuters ^NSEI
Aiheesta muualla
Sivusto

NIFTY 50 eli CNX Nifty on Intian kansallisen pörssin (NSE) tunnetuin osakeindeksi. Se on monialainen indeksi ja sisältää noin 50 keskeisen intialaisen suuryrityksen osakeen.[1][2]

Indeksi otettiin käyttöön huhtikuun alussa 1996 lähtöarvolla oli 1000.[3] Helmikuun loppua 2016 edeltävän kymmenvuotiskauden aikana indeksimittarin pisteluku oli vaihdellut lukuarvojen 2 252,75 (27.10.2008) ja 9 119,20 (4.3.2015) välillä.[2] Joulukuussa 2019 Nifty 50 kipusi jo yli pisteluvun 12 200. Koronapandemian myötavaikuttaman kevään 2020 sukelluksen jälkeen osakeindeksin kasvu on syyskuun 2021 alkuun mennessä ollut vahvaa, kivuten 3. syyskuuta 2021 jo yli pisteluvun 17 234.[4]

Maaliskuun 2019 (vertailuna 2015) lopussa indeksin osakkeet edustivat 66,8 (66,2) prosenttia koko Intian kansallisen pörssin markkina-arvosta. Arvoltaan noin 53,4 (46,2) prosenttia edeltävien kuuden kuukauden Intian kansallisen pörssin osakekaupoista oli tehty Nifty 50 -listan osakkeilla.[1] Nifty 50 on Intian kansallisen pörssin (NSE) pääindeksi.

Täysin NSE:n itse hallitsema intialainen pörssiosakkeiden indeksi. Tässä poikkeaa kilpailijastaan, Bombayn pörssin S&P BSE Sensex-indeksistä, joka on osaksi luokittelijayhtiö Standard & Poor'sin omistama ja markkinoima osakeindeksi.

Indeksin sisältö ja mukana olevien osakkeiden painoprosentit uusitaan kahdesti vuodessa, tammi- ja heinäkuun loppua edeltävän kuuden kuukauden osakevaihdon perusteella.[3] Helmikuussa 2016 kerrottiin huhtikuun 2016 alussa voimaanastuneista indeksimuutoksista. Tuolloin indeksissä on 51 eri osaketta.[5]

Indeksin kymmenen painavinta osaketta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyllä 2021 kymmenen suurimman painokertoimen CNX Nifty -indeksissä saanutta yritystä olivat:[3][6]

  1. jalostamokonserni (ja puhelinoperaattorin emo) Reliance Industries Ltd. Reliance Industries Ltd. (9,83 %),
  2. pankki HDFC Bank Ltd. (9,29 %),
  3. tietokone- ja ohjelmistoalan Infosys Ltd. (8,52 %),
  4. rakennusalan rahoitusyhtiö Housing Development Finance Corporation Ltd. (6,79 %),
  5. pankki ICICI Bank Ltd. (6,70 %),
  6. tietokone- ja ohjelmistoalan Tata Consultancy Services Ltd. (TCS, 5,28 %),
  7. pankki Kotak Mahindra Bank Ltd. (3,46 %),
  8. kulutustavarayhtiö, Unileverin tytäryhtiö Hindustan Unilever Ltd. (3,27 %),
  9. pankki Axis Bank Ltd. (2,73 %) ja
  10. insinööritalo Larsen & Toubro Ltd. (2,72 %).

Kaikkien Nifty 50 -indeksin osakkeiden paino-osuudet on esitetty allaolevassa taulukossa.

Indeksin osakkeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oheisessa taulukossa on esitetty Nifty 50 -osakeindeksin osakelista syyskuun 2021 alun tilanteen mukaan. Lisäksi on esitetty Nifty 50 -osakeindeksin osakkeiden painotusosuudet (%) 1. syyskuuta 2021 pörssipäivän jälkeen:[6][7]

Yhtiön nimi Toimiala Osaketunnus
ja linkki (NSE)
ISIN-
koodi
Paino (%)
(1.9.2021)
Adani Ports and Special Economic Zone Ltd. palvelutoiminta ADANIPORTS (Arkistoitu – Internet Archive) INE742F01042 &&&&&&&&&&&&&&00.07400000,74
Asian Paints Ltd. kulutustavarat ASIANPAINT (Arkistoitu – Internet Archive) INE021A01026 &&&&&&&&&&&&&&01.09400001,94
Axis Bank Ltd. rahoituspalvelut AXISBANK (Arkistoitu – Internet Archive) INE238A01034 &&&&&&&&&&&&&&02.07300002,73
Bajaj Auto Ltd. autoteollisuus BAJAJ-AUTO (Arkistoitu – Internet Archive) INE917I01010 &&&&&&&&&&&&&&00.06500000,65
Bajaj Finance Ltd. rahoituspalvelut BAJFINANCE (Arkistoitu – Internet Archive) INE296A01024 &&&&&&&&&&&&&&02.06900002,69
Bajaj Finserv Ltd. rahoituspalvelut BAJAJFINSV (Arkistoitu – Internet Archive) INE918I01018 &&&&&&&&&&&&&&01.04000001,40
Bharat Petroleum Corporation Ltd. energia BPCL (Arkistoitu – Internet Archive) INE029A01011 &&&&&&&&&&&&&&00.05900000,59
Bharti Airtel Ltd. telekommunikaatio BHARTIARTL (Arkistoitu – Internet Archive) INE397D01024 &&&&&&&&&&&&&&02.01100002,11
Britannia Industries Ltd. kulutustavarat BRITANNIA (Arkistoitu – Internet Archive) INE216A01030 &&&&&&&&&&&&&&00.06400000,64
Cipla Ltd. lääketeollisuus CIPLA (Arkistoitu – Internet Archive) INE059A01026 &&&&&&&&&&&&&&00.06500000,65
Coal India Ltd. kaivos ja energia COALINDIA (Arkistoitu – Internet Archive) INE522F01014 &&&&&&&&&&&&&&00.04100000,41
Divi's Laboratories Ltd. lääketeollisuus DIVISLAB (Arkistoitu – Internet Archive) INE361B01024 &&&&&&&&&&&&&&00.08900000,89
Dr. Reddy's Laboratories Ltd. lääketeollisuus DRREDDY (Arkistoitu – Internet Archive) INE089A01023 &&&&&&&&&&&&&&00.07700000,77
Eicher Motors Ltd. metalliteollisuus EICHERMOT (Arkistoitu – Internet Archive) INE066A01013 &&&&&&&&&&&&&&00.05000000,50
Grasim Industries Ltd. sementti ja semanttituotteet GRASIM (Arkistoitu – Internet Archive) INE047A01013 &&&&&&&&&&&&&&00.07700000,77
HCL Technologies Ltd. tietotekniikka HCLTECH (Arkistoitu – Internet Archive) INE860A01027 &&&&&&&&&&&&&&01.07300001,73
HDFC Bank Ltd. rahoituspalvelut HDFCBANK (Arkistoitu – Internet Archive) INE040A01026 &&&&&&&&&&&&&&09.02900009,29
HDFC Life Insurance Co. Ltd. rahoituspalvelut HDFCLIFE (Arkistoitu – Internet Archive) INE795G01014 &&&&&&&&&&&&&&00.08000000,80
Hero MotoCorp Ltd. autoteollisuus HEROMOTOCO (Arkistoitu – Internet Archive) INE158A01026 &&&&&&&&&&&&&&00.04800000,48
Hindalco Industries Ltd. metalliteollisuus HINDALCO (Arkistoitu – Internet Archive) INE038A01020 &&&&&&&&&&&&&&00.09200000,92
Hindustan Unilever Ltd. kulutustavarat HINDUNILVR (Arkistoitu – Internet Archive) INE030A01027 &&&&&&&&&&&&&&03.02700003,27
Housing Development Finance Corporation Ltd. rahoituspalvelut HDFC (Arkistoitu – Internet Archive) INE001A01036 &&&&&&&&&&&&&&06.07900006,79
ICICI Bank Ltd. rahoituspalvelut ICICIBANK (Arkistoitu – Internet Archive) INE090A01021 &&&&&&&&&&&&&&06.07000006,70
ITC Ltd. kulutustavarat ITC (Arkistoitu – Internet Archive) INE154A01025 &&&&&&&&&&&&&&02.04900002,49
Indian Oil Corporation Ltd. energia IOC (Arkistoitu – Internet Archive) INE242A01010 &&&&&&&&&&&&&&00.03800000,38
IndusInd Bank Ltd. rahoituspalvelut INDUSINDBK (Arkistoitu – Internet Archive) INE095A01012 &&&&&&&&&&&&&&00.08100000,81
Infosys Ltd. tietotekniikka INFY (Arkistoitu – Internet Archive) INE009A01021 &&&&&&&&&&&&&&08.05200008,52
JSW Steel Ltd. metalliteollisuus JSWSTEEL (Arkistoitu – Internet Archive) INE019A01038 &&&&&&&&&&&&&&00.09000000,90
Kotak Mahindra Bank Ltd. rahoituspalvelut KOTAKBANK (Arkistoitu – Internet Archive) INE237A01028 &&&&&&&&&&&&&&03.04600003,46
Larsen & Toubro Ltd. rakentaminen LT (Arkistoitu – Internet Archive) INE018A01030 &&&&&&&&&&&&&&02.07200002,72
Mahindra & Mahindra Ltd. autoteollisuus M&M (Arkistoitu – Internet Archive) INE101A01026 &&&&&&&&&&&&&&01.0200001,02
Maruti Suzuki India Ltd. autoteollisuus MARUTI (Arkistoitu – Internet Archive) INE585B01010 &&&&&&&&&&&&&&01.02300001,23
Nestle India Ltd. kulutustavarat NESTLEIND (Arkistoitu – Internet Archive) INE239A01016 &&&&&&&&&&&&&&00.09400000,94
NTPC Ltd. energia NTPC (Arkistoitu – Internet Archive) INE733E01010 &&&&&&&&&&&&&&00.07400000,74
Oil & Natural Gas Corporation Ltd. energia ONGC (Arkistoitu – Internet Archive) INE213A01029 &&&&&&&&&&&&&&00.05900000,59
Power Grid Corporation of India Ltd. energia POWERGRID (Arkistoitu – Internet Archive) INE752E01010 &&&&&&&&&&&&&&00.08100000,81
Reliance Industries Ltd. energia RELIANCE (Arkistoitu – Internet Archive) INE002A01018 &&&&&&&&&&&&&&09.08300009,83
SBI Life Insurance Co. Ltd. rahoituspalvelut SBILIFE (Arkistoitu – Internet Archive) INE123W01016 &&&&&&&&&&&&&&00.07100000,71
Shree Cement Ltd. sementti ja semanttituotteet SHREECEM (Arkistoitu – Internet Archive) INE070A01015 &&&&&&&&&&&&&&00.05100000,51
State Bank of India rahoituspalvelut SBIN (Arkistoitu – Internet Archive) INE062A01020 &&&&&&&&&&&&&&02.02000002,20
Sun Pharmaceutical Industries Ltd. lääketeollisuus SUNPHARMA (Arkistoitu – Internet Archive) INE044A01036 &&&&&&&&&&&&&&01.01500001,15
Tata Consultancy Services Ltd. tietotekniikka TCS (Arkistoitu – Internet Archive) INE467B01029 &&&&&&&&&&&&&&05.02800005,28
Tata Consumer products Ltd. kulutustavarat TATACONSUM (Arkistoitu – Internet Archive) INE192A01025 &&&&&&&&&&&&&&00.07000000,70
Tata Motors Ltd. autoteollisuus TATAMOTORS (Arkistoitu – Internet Archive) INE155A01022 &&&&&&&&&&&&&&00.06900000,69
Tata Steel Ltd. metalliteollisuus TATASTEEL (Arkistoitu – Internet Archive) INE081A01012 &&&&&&&&&&&&&&01.05300001,53
Titan Company Ltd. kulutustavarat TITAN (Arkistoitu – Internet Archive) INE280A01028 &&&&&&&&&&&&&&01.0800001,08
Tech Mahindra Ltd. tietotekniikka TECHM (Arkistoitu – Internet Archive) INE669C01036 &&&&&&&&&&&&&&01.02100001,21
UltraTech Cement Ltd. sementti ja sementtituotteet ULTRACEMCO (Arkistoitu – Internet Archive) INE481G01011 &&&&&&&&&&&&&&01.02200001,22
UPL Ltd. lannoitteet ja torjunta-aineet UPL (Arkistoitu – Internet Archive) INE628A01036 &&&&&&&&&&&&&&00.05500000,55
Wipro Ltd. tietotekniikka WIPRO (Arkistoitu – Internet Archive) INE075A01022 &&&&&&&&&&&&&&01.02800001,28

Osakeindeksin sisältöä päivitetään ajan kuluessa. Vuoden 2016 kevään jälkeen indeksistä ovat poistuneet esimerkiksi ACC Ltd. (ISIN: INE012A01025), Ambuja Cements Ltd. (ISIN: INE079A01024), Aurobindo Pharma Ltd. (ISIN: INE406A01037), Bank of Baroda (ISIN: INE028A01039), Bharat Heavy Electricals Ltd. (ISIN: INE257A01026), Bharti Infratel Ltd. (ISIN: INE121J01017), Bosch Ltd. (ISIN: INE323A01026), GAIL (India) Ltd. (ISIN: INE129A01019), Idea Cellular Ltd. (ISIN: INE669E01016), jonka seuraaja on Vodafone Idea, Lupin Ltd. (ISIN: INE326A01037), Tata Motors Ltd. DVR (ISIN: IN9155A01020), Yes Bank Ltd. (ISIN: INE528G01019), Vedanta Ltd. (ISIN: INE205A01025) ja Tata Power Co. Ltd. (ISIN: INE245A01021), ja Zee Entertainment Enterprises Ltd. (ISIN: INE256A01028).[6][8][7]

  1. a b CNX Nifty NSE, nseindia.com. Viitattu 17.4.2016, päivitetty 3.9.2021. (englanniksi)
  2. a b Nifty (Indeksin kehitys 10 vuoden ajalta välilehden Charts kautta) Economic Times, indiatimes.com. Viitattu 17.4.2016. (englanniksi)
  3. a b c CNX Nifty (pdf) 31.8.2021. NSE, nseindia.com. Viitattu 17.4.2016, päivitetty 3.9.2021. (englanniksi)
  4. NIFTY50 (valikosta Period voi valita indeksin kehityksen esitysjaksoksi esimerkiksi 5 vuotta) ndtv.com. Viitattu 18.12.2019. (englanniksi)
  5. India's NSE exchange to add 4 companies, drop 3 from index 22.2.2016. reuters.com. Viitattu 17.4.2016. (englanniksi)
  6. a b c List of NIFTY 50 stocks (.csv) Intian kansallinen pörssi (NSE), nseindia.com. Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)
  7. a b Nifty 50 Stocks Companies Weightage List 2021 2.9.2021. tradinghat.com. Viitattu 3.9.2021. (englanniksi)
  8. Equity Stock Watch. View: Nifty 50 Intian kansallinen pörssi (NSE), nseindia.com. Viitattu 17.4.2016. (englanniksi)