My Hero

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”My Hero”
Foo Fighters
Singlen ”My Hero” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta The Colour and the Shape
 Julkaistu kesäkuu 1998
 Tuottaja(t) Gil Norton
 Tyylilaji vaihtoehtorock
 Kesto 04.20
 Levy-yhtiö Roswell, Capitol
Foo Fightersin muut singlet
Everlong
1997
”My Hero”
1998
Walking After You
1998

My Hero on yhdysvaltalaisen rockyhtye Foo Fightersin vuonna 1998 julkaistu hittikappale. Kappale julkaistiin Foo Fightersin albumilla The Colour and the Shape vuonna 1997. Kappaleesta on tehty myös kuuluisa musiikkivideo.

Kappaleesta julkaistiin single akustisena albumilta Skin and Bones vuonna 2006.

Kappaleen aihe juontaa juurensa yhtyeen laulaja Dave Grohlin lapsuuteen. Hän on sanonut, että hänen lapsuuden sankareitaan olivat tavalliset ihmiset, joihin "saattoi luottaa".[1]

Kappale oli myös elokuvassa Varsity Blues ja samoin sen soundtrackissa. Singlen B-puoli ”Baker Street” on skottilaisen laulaja Gerry Raffertyn kappale.

  1. My Hero
  2. Baker Street
  3. Dear Lover
  4. Enhanced Section

Listasijoitukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Lista Sijoitus
1998 Official UK Singles Chart No. 21
1998 Modern Rock Tracks (US) No. 6
1998 Mainstream Rock Tracks (US) No. 8
1998 Official Euro Hot 100 Singles No. 53