Mustakirja (loitsukirja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mustakirja (käytetään myös nimeä Perhon noidan mustakirja) on loitsuja ja manauksia sisältävä käsikirjoitus, jonka hallussapitäjä oli Perhossa toiminut parantaja-noita Juha Kellokoski. Häneltä käsikirjoituksen sai valkeakoskelainen kasööri Tuomas Taittonen vuonna 1862 ja hänen sekä muutaman välikäden kautta se päätyi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran haltuun vuonna 1908. Käsikirjoituksesta on sittemmin julkaistu useita näköispainoksia.

Loitsukirjaa ei pidä sekoittaa Turun tuomiokirkon Mustakirjaan, joka on Suomen keskiajan historian tärkeä lähdeteos, eikä myöskään Musta raamattu -nimellä suomeksi julkaistuun, kabbalistisia loitsuja, manauksia ja sinettejä sisältävään kirjaan.

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkeakoskelainen kasööri, räätäli ja kanavapäällikkö Tuomas Taittonen sai vuonna 1861 tehtäväkseen johtaa Perhossa suoritettavia suonkuivaustöitä. Taittonen saapui Perhoon kesällä 1862 ja asettui asumaan kirkkoväärti Antti Sahlbackan taloon. Naapuritalossa asui 70-vuotias Juho Kellokoski, jota pidettiin paikkakunnan suurimpana noitana, jonka luokse saapui avunpyytäjiä naapuripitäjistäkin.[1] Taittonen sai tietää, että Kellokoskella oli hallussaan niin sanottu mustakirja, käsikirjoitus, josta hän oli saanut taitonsa. Taittonen hankki käsikirjoituksen itselleen pyytämällä Kellokosken piikaa varastamaan sen. Kun Kellokoski sai tapahtuneen tietoonsa, hän vaati Taittosta palauttamaan käsikirjoituksen uhaten muussa tapauksessa noitua kipuja ja porotuksia Taittoselle. Taittonen puolestaan uhkasi Kellokoskea hirsipuulla ja lopulta syyskuussa 1862 Kellokoski suostui myymään käsikirjoituksen markalla Taittoselle. Kellokoski alkoi sairastella talvella 1863, mutta ehti keskustella kirjan sisällöstä ja alkuperästä Taittosen kanssa. Kellokosken mukaan kirjan oli laatinut Vetelissä ja Halsualla aikanaan asunut Aaprami Pöyrynen. Kysymykseen siitä, miten Pöyrynen käsikirjoituksen oli kirjoittanut, Kellokoski vastasi: "Ei Musta-kirja ollut kirjoitettu eikä präntätty; Aapramilla oli muu voima jolla sellaisia tehtiin."[2]

Myöhemmin Taittonen lähetti kirjan nimeämättömän tuttavansa välityksellä toimitettavaksi Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Käsikirjoitus joutui kuitenkin kadoksiin tai unohtui, eikä sen vaiheista tiedetty ennen kuin vasta vuonna 1908, kun ylioppilas Eric Holmberg luovutti sen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle, joka julkaisi sen seuraavana vuonna kokonaisuudessaan Suomi-aikakauslehdessä.

Sisältö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mustakirja sisältää yhteensä kahdeksantoista lehteä (ts. 36 sivua), joista kaksi ensimmäistä lehteä on väriltään mustia ja loput valkoisia. Mustien lehtien teksti on kirjoitettu punaisella musteella ja valkoisten mustalla.

Teksti jäljittelee painettuja fraktuurakirjaimia muutamaa kaunokirjoituksella kirjoitettua katkelmaa lukuun ottamatta. Kellokoski kertoo Taittoselle, että tekstin on tuottanut Aaprami Pöyrynen, eikä sitä ollut "kirjoitettu eikä präntätty" vaan tuotettu "muulla voimalla".

Kolmen ensimmäisen lehden käsiala on paljon kauniimpaa kuin myöhempien. Taittonen arvelee, että aiemmin suurempikin osa kirjasta olisi ollut tällä käsialalla mutta myöhemmin korvattu huonommalla kopiolla.

Tekstiä on vain viidellätoista sivulla (sivut 1, 3, 4, 5, 6, 7, 10, 11, 14, 15, 17, 19, 21, 35 ja 36). Teksti sisältää seuraavat loitsut, joista osa esiintyy kirjassa useamman kerran:

  • Kalmasta tarttuu ("Jos sinä ott Ruumin kalma niin ruuminkalma kadotcon" jne.)
  • Painajainen ("Minä panen painaiaisen Hiitolan kodan owelle" jne.)
  • Ähky ("Ähky Poika Äimäröinen" jne.; kirjassa kahteen kertaan käytännössä samalla tekstillä.)
  • Madon sanat ("O sinä Perna Perkelestä" jne.; kirjassa kahteen kertaan, toisinnot eroavat toisistaan.)
  • Weren Seisotus Sanat ("Seiso veri tysty veri" jne.)
  • Walkijan Sanat ("Taijan minä tulenlamoroa kalen kiecotella" jne.; kahteen kertaan käytännössä samalla tekstillä mutta eri kirjoitusvirheillä.)

Usealla käsikirjoituksen sivulla esiintyy käsialalla kirjoitettuna nimi Gabriel Borgström. Suomi-lehdessä 1908 esitetään, että Borgström olisi ollut virkamies, joka käsitteli Mustaakirjaa vuosien 1807 ja 1835 välillä. Lisäksi käsikirjoituksessa esiintyy nimi Johan Johanin poika Hauckapuro ja vuosiluku 1834.[2]

Painokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mustakirja. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden seura, 1909. ISSN 0355-0257; 4:6:1.
  • Mustakirja - Vuonna 1862 löydetty suomalainen noitakirja. Salakirjat, 2014. ISBN 978-952-5774-37-5

Muut suomalaiset loitsukirjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta tunnetaan kaikkiaan viisi kansanomaista taikakirjaa. Muut neljä ovat:[3]

Lisäksi Hätämaan tietäjä Juho Luomajoki kertoi oppineensa verenseisautuksen sanat kärsämäkeläiseltä Anna Porkalta, joka oli oppinut ne "vanhoista runokirjoista". Raudan synnyn hän oli oppinut Jussi Lassilalta, joka oli myös lukenut "runokirjoja".[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Salakirjat: Mustakirja - Vuonna 1862 löydetty suomalainen noitakirja Salakirjat. Viitattu 5.4.2020.
  2. ↑ a b A. R. Niemi: Tuomas Taittonen. Mustakirja. Suomi, 1909. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kirjapainon Osakeyhtiö.
  3. ↑ a b Issakainen, T. 2004: Taikojen salaamisen mieli. Teoksessa: Laaksonen, Pekka & Knuuttila, Seppo & Piela, Ulla (toim.), Kenttäkysymyksiä.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Mustakirja_(loitsukirja)&oldid=22154028”