Muhammad bin Qasim
Muhammad bin Qasim Al-Thaqafi (arab. محمد بن قاسم, 695–715) oli umaijadien dynastiaa palvellut kenraali, joka kuversnööri al-Hajjaj ibn Yusufin ohjaamana aloitti nykyisen Pakistanin alueella sijaitsevien Sindhin ja Punjabin alistamisen umaijadien valtaan. Tämä avasi tien islamin myöhemmälle leviämiselle Intian niemimaalle. Umaijadihallinnon mahdollisesta islamilaisuudesta ei ole merkkejä historiallisissa lähteissä.
Katsaus lähteisiin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Valloituksesta on tietoa vain vähän, ja sekin on peräisin myöhäisistä lähteistä. Vuoden 711 jälkeen ismaeliitit olivat nykyiseen Pakistaniin kuuluvassa Sindhissä.[1] Valloituksesta kertoo lyhyesti Bagdadissa vaikuttanut Baladhuri (820–892), ja ainoa sindhiläinen lähde on vuodelta 1261 tekijänä Cachnamah. Tämä on nähtävästi päässyt käyttämään varhaisia arabilähteitä, mukaan lukien Baladhur. Cachnamah korostaa kahta asiaa, kuvernöörin keskeistä asemaa valloituksen ohjaajana sekä ennustajien ja viisaiden miesten varoituksia, että arabivalloitus oli ennalta määrätty. Näiden kahden raportin ilmoittamia kaupunkeja ei ole varmuudella tunnistettu.[2]
Perimätietoa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Perimätiedon mukaan Muhammad bin Qasim menetti isänsä nuorena. Äiti huolehti pojan uskonnollisesta kasvatuksesta ja setä, kuvernööri al-Hajjaj ibn Yusuf, opetti pojalle hallintoa ja sotataitoa. Kuusitoistavuotiaana Muhammed pääsi suuren kenraalin Qutayba bin Muslimin alaiseksi, ja jo seuraavana vuonna hän sai johtaa Sindhin valloitusta.[3]
Aikaisemmat yrittäjät olivat kulkeneet Khaibarsolan kautta, mutta Muhammad purjehti Arabianmeren yli ja marssi Balokistanin poikki Sindhiin mukanaan 12 000 miestä ja 600 hevosta. Hän käytti alueella ennestään tuntemattomia aseita kuten vaunuissa kuljetettuja katapultteja ja jousipyssyillä ammuttavia palavia puuvillatukkoja. Vallattuaan Sindhin ja osan Punjabia hän lopetti valta-alueensa laajentamisen ja keskittyi hallitsemaan suvaitsevaisen islamin hengessä. Tuhansia hinduja ja buddhalaisia kääntyi islamiin, ja alueella kehittyi uusi sindhin kieli, joka yhdisti arabiaa paikallisiin kieliin.[4]
Al-Tabari kertoo, että kuvernööri Hajjaj ibn Yusuf pyysi Muhammad bin Qasimia ottamaan kiinni umaijadien vastaiseen šiialaiseen kapinaan (700–703) osallistuneen Atiyyahin. Jos tämä ei kiroaisi Alia, hänelle tulisi antaa 400 ruoskaniskua ja leikata hiukset ja parta. Atiyyah kieltäytyi ja rangaistus pantiin toimeen.[5]
Kun kalifi Walid bin Abdul Malik kuoli, valtaan nousi hänen veljensä, joka oli Muhammadin sedän vihamies. Uusi kalifi määräsi Muhammadin palaamaan kotiin, tämä totteli, joutui vankilaan ja kuoli noin 20-vuotiaana.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kennedy, Hugh: The Great Arab Conquests. Phoenix, 2007. ISBN 978-0-7538-2389-7
- Al-Tabari: The History of al-Tabari. Volume XXXIX. Biographies of the Prophet's Companions and Their Successors. Translated and annotated by Ella Landau-Tasseron. State University of New York Press, 1998. ISBN 0-7914-2819-2 Teoksen verkkoversio.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Ohlig, 2000, s. 227–235
- ↑ Kennedy 2007, s. 296–297
- ↑ a b Muhammad bin Qasim (695-715) Story of Pakistan
- ↑ Yasmeen Niaz Mohiuddin: Pakistan: a global studies handbook, s. 39-40. ABC Clio, 2007. ISBN 9781851098019
- ↑ Tabari 1998, s. 228
| ||||||||||||||
