Moribala
Moribala | |
---|---|
Moribala |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Mali |
Alue | Ségoun alue |
Piiri | Sanin piiri |
Hallinto | |
– Hallinnon tyyppi | maalaiskunta |
Väkiluku (2009) | 11 500 |
Moribala (myös Moribila) on maalaiskunta Ségoun alueen Sanin piirissä Malissa. Sen keskuskylä Moribila Kagoua sijaitsee Banijoen eteläpuolisella tasangolla 75 kilometriä Sanista etelään. Kunnassa on 11 500 ja keskuskylässä 700 asukasta (vuonna 2009)[1].
Moribalan kunta rajoittuu pohjoisessa Sanin piirin Tourakolomban, idässä Kassorolan, etelässä Sikasson alueen Koutialan piirin Zanfiguén ja Kounianan ja lännessä Koromon kuntiin[2][3]. Alue on pinnanmuodostukseltaan tasankoa. Pysyviä vesistöjä ei ole. Seutu kuuluu Sudanin ja Sahelin siirtymävyöhykkeeseen.[4]
Kuntaan kuuluu 16 kylää[1]. Asukkaat ovat etupäässä miniankoja. Lisäksi on fulbeja ja boboja.[4]
Moribalan kautta kulkee Sanin ja Koutialan välinen maantie RN13. Paikallisia elinkeinoja ovat maanviljely, karjanhoito, keräily ja pienimuotoinen kaupankäynti. Nuoriso hakeutuu ansiotöihin kaupunkeihin.[4]
Kunnassa toimii viisi alakoulua, yläkoulu ja terveyskeskus. Vesihuollon taso on riittämätön.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b 4ème recensement général de la population et de l’habitat. Résultats définitifs, tome 0: Répertoire des villages instat-mali.org. Arkistoitu 7.1.2017. Viitattu 23.2.2018.
- ↑ Mali - Région de Ségou: Carte de référence reliefweb.int. Viitattu 23.2.2018.
- ↑ Mali - Région de Sikasso: Carte de référence reliefweb.int. Viitattu 23.2.2018.
- ↑ a b c d Plan de Securite Alimentaire: Commune Rurale de Moribila 2007–2011 fsg.afre.msu.edu. 2007. Viitattu 23.2.2018.[vanhentunut linkki]