Misha Dichter
Misha Dichter (s. 27. syyskuuta 1945 Shanghai) on yhdysvaltalainen pianisti.[1][2]
Dichter syntyi Puolasta toisen maailmansodan syttyessä paenneille vanhemmille ja muutti perheineen kaksivuotiaana Los Angelesiin.[2] Hän aloitti pianotunneilla käymisen 5-vuotiaana.[3] Hän opiskeli pianonsoittoa Aube Tzerkon ja sävellystä Leonard Steinin johdolla ennen siirtymistään 20-vuotiaana[3] Juilliard Schooliin, jossa häntä opetti Rosina Lhévinne. Dichterin kansainvälisen uran käynnisti hänen kansainvälisessä Tšaikovski-kilpailussa vuonna 1966 saamansa hopeamitali[3].[2] Elokuussa 1966 Dichter vieraili Erich Leinsdorfin johtaman Bostonin sinfoniaorkesterin solistina Pjotr Tšaikovskin ensimmäisen pianokonserton esityksessä Tanglewoodissa. Esitys näytettiin kansallisesti NBC:llä ja julkaistiin levytettynä RCA:lla. Kaksi vuotta myöhemmin Dichter esiintyi ensimmäisen kerran New Yorkin filharmonikkojen kanssa; kapellimestarina toimi Leonard Bernstein ja teos oli jälleen Tšaikovskin ensimmäinen pianokonsertto.[3]
Kapellimestareita, joiden kanssa Dichter on uransa aikana tehnyt yhteistyötä, ovat Bernsteinin ja Leinsdorfin ohella olleet Pierre Boulez, Colin Davis, Lawrence Foster, Valeri Gergijev, Carlo Maria Giulini, Bernard Haitink, Mariss Jansons, Kirill Kondrašin, James Levine, Lorin Maazel, Neville Marriner, Kurt Masur, Riccardo Muti, Eugene Ormandy, Carlos Miguel Prieto, André Previn, Simon Rattle, Gerard Schwarz, Robert Shaw, Leonard Slatkin, Robert Spano, William Steinberg, Michael Tilson Thomas, Hans Vonk, Edo de Waart, David Zinman ja Pinchas Zukerman. Kamarimusiikissa yhteistyötä Dichterin kanssa ovat tehneet viulistit Itzhak Perlman, Mark Peskanov ja Nadja Salerno-Sonnenberg, sellistit Lynn Harrell ja Yo-Yo Ma sekä lukuisat jousikvartetit. Nelikätistä ja kahden pianon ohjelmistoa Dichter on tulkinnut pianistivaimonsa Cipa Dichterin kanssa. Pariskunnan ensimmäisenä yhteisenä levytyksenä ilmestyi kolmen levyn setti Wolfgang Amadeus Mozartin kaikista nelikätisistä pianoteoksista.[3]
Dichter tunnetaan esimerkiksi Franz Lisztin teosten tulkitsijana. Hänelle myönnettiin "Grand Prix International du Disque Liszt" huomionosoituksena Philips Recordsin kautta julkaistusta Lisztin pianotranskriptioiden levytyksestä.[2] Dichter piti vuonna 2007 kolmen kuukauden tauon esiintymisestä Dupuytrenin kontraktuuran takia, mutta jatkoi uraansa toivuttuaan. Hän on pitänyt mestarikursseja ja kirjoittanut artikkeleita merkittäviin julkaisuihin kuten The New York Timesiin. Dichter asuu New Yorkissa ja hänellä on vaimonsa kanssa kaksi poikaa.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Misha Dichter AllMusic
- ↑ a b c d Misha Dichter LA Phil
- ↑ a b c d e f Misha Dichter Parker Artists