Mirella Cortès

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Mirella Cortès i Gès (s. 1958 Sallent) on Katalonian tasavaltalaista vasemmistoa edustava katalonialainen poliitikko. Hän toimi Sallentin kunnanjohtajana vuosina 2003–2007[1] ja vuonna 2016 hän oli Katalonian parlamentin nimittämänä edustajana Espanjan senaatissa.[2] Vuonna 2018 hänet nimitettiin uudelleen senaattiin.[3]

8. toukokuuta 2018 Cortès yritti vannoa uskollisuudenvalansa Espanjan perustuslaille neljä kertaa katalaaniksi, mutta senaatin puheenjohtaja keskeytti Cortèsin joka kerta ja vaati tätä käyttämään espanjan kieltä Kansanpuolueen edustajien huudellessa samaan aikaan Cortèsille ja taputtaessa puheenjohtajan vaatimukselle.[4] Lopulta Cortès suostui vannomaan valan espanjaksi mutta lausuen sen kuitenkin vielä kerran katalaaniksi ennen espanjankielistä käännöstä. Hän sisällytti valaansa kohdan, jossa hän lupasi toimia sen eteen, että "poliittiset vangit vapautettaisiin, poliittiset pakolaiset voisivat palata ja Katalonian tasavalta perustettaisiin".[5] Valaa vannottaessa senaatin puheenjohtaja kysyy edustajalta, lupaako edustaja kunnioittaa Espanjan perustuslakia, ja tähän kysymykseen riittää vastaukseksi pelkkä ”lupaan”,[6] mutta on muodostunut tavaksi, että poliitikot saattavat tehdä omia lisäyksiään valaan.[7] Esimerkiksi osa Podemos-puolueen edustajista lupasi vuonna 2016 ”kunnioittaa perustuslakia ja pyrkiä muuttamaan sitä”.[7]