Siirry sisältöön

Minja Korhonen

Wikipediasta
Mitalit
Maa:  Suomi
Naisten yhdistetty
Nuorten MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Planica 2024 normaalimäki + 5 km
Nuorten olympialaiset
Kultaa Kultaa Gangwon 2024 normaalimäki + 4 km
Kultaa Kultaa Gangwon 2024 sekajoukkuekilpailu

Minja Korhonen (s. 19. toukokuuta 2007[1]) on suomalainen yhdistetyn hiihtäjä.[2]

Korhonen sijoittui 15-vuotiaana 23:nneksi henkilökohtaisessa kilpailussa ja kuudenneksi sekajoukkuekilpailussa Planican MM-kilpailuissa 2023, kun suomalaiset naiset kilpailivat yhdistetyssä ensi kertaa aikuisten arvokilpailuissa.[2][3][4] Aiemmin samana vuonna Korhonen sijoittui nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa yhdeksänneksi. Hän voitti seuraavana talvena Gangwonin nuorten olympialaisissa kultaa sekä henkilökohtaisessa että sekajoukkuekilpailussa. Hän voitti 2024 myös nuorten maailmanmestaruuden Planicassa. Hän voitti parisprintin nuorten maailmanmestaruuden Heta Hirvosen kanssa 2025[5]. Henkilökohtaisessa kilpailussa hän sijoittui neljänneksi. Trondheimin MM-kilpailuissa 2025 hän oli yhteislähtökilpailussa kahdestoista, normaalimäen kilpailussa yhdeksästoista ja sekajoukkuekilpailussa viides. Mäkihypyn joukkuekilpailussa hän oli yhdeksäs.[2]

Korhonen sijoittui kesällä 2022 yhdistetyn kesäkiertueella kahdesti toiseksi: ensimmäisessä aikuisten kansainvälisessä kilpailussaan elokuussa Oberwiesenthalissa ja syyskuun alussa Tschaggunsissa.[2][4][6] Hän on kilpaillut maailmancupissa joulukuusta 2022 alkaen ja sijoittui kaudella 2022–2023 parhaimmillaan 16:nneksi joulukuussa Lillehammerin toisessa kilpailussa ja tammikuussa Otepäässä. Maailmancupin kokonaispisteissä hän oli 25:s.[2] Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran oltuaan kuudes Lillehammerissa joulukuussa 2023. Ensimmäisen maailmancupin palkintokorokesijoituksensa hän saavutti kaudella 2023–2024, kun hän sijoittui kolmanneksi Ramsaussa 15. joulukuuta 2023.[7] Hän oli Ramsaussa kolmas myös joulukuussa 2024.[2]

Korhonen edustaa Siilinjärven Ponnistusta.[2][8] Hän on voittanut yhdistetyn normaalimäen Suomen-mestaruuden vuosina 2022 ja 2023.[9][10]

  1. 16-vuotias Minja Korhonen pisti ennätystilastot uusiksi - vain yksi suomalainen nähty palkintopallilla nuorempana Etusuora.com. 15.12.2023. Viitattu 17.1.2024.
  2. a b c d e f g Minja Korhonen Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  3. Minja Korhonen teki historiaa MM-hiihdoissa – toisella suomalaisella karmeaa epäonnea Mtv Uutiset. 22.2.2023. Mtv. Viitattu 20.4.2023.
  4. a b Visuri, Roope; Smolander-Slotte, Riikka & Arffman, Laura: Minja Korhonen, 15, kertoi saaneensa kansalaispalautetta iästään – Eero Hirvoselta tiukka palopuhe 26.2.2023. Yle. Viitattu 20.4.2023.
  5. Minja Korhonen ja Heta Hirvonen voittivat nuorten MM-kultaa hs.fi. 14.2.2025. Viitattu 28.2.2025.
  6. Huikeaa! 15-vuotias suomalainen järjesti jymypaukun maailmalla Suomiurheilu.com. 29.8.2022. Viitattu 20.4.2023.
  7. Sippola, Joel – Lund, Sakari: Minja Korhonen yllättyi huippusijastaan – superlupaus oli kärkikolmikon ylivoimaisesti nuorin Yle Urheilu. 15.12.2023. Viitattu 15.12.2023.
  8. Pohjalaiset SHL:n valmennusryhmiin 10.8.2020. Pohjanmaan Mäkiurheilun Tuki. Viitattu 20.4.2023.
  9. Minja Korhonen ja Perttu Reponen yhdistetyn Suomen mestareiksi Sportti.com. 2.4.2022. Viitattu 20.4.2023.
  10. Ilkka Herola ja Eero Hirvonen ottivat tiukasti yhteen SM-kisoissa Sportti.com. 15.4.2023. Viitattu 20.4.2023.
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.