Minas Geraes

Minas Geraes
Minas Geraes pian käyttöönottonsa jälkeen vuonna 1910
Aluksen vaiheet
Rakentaja	Armstrong Whitworth, Elswick
Kölinlasku	17. huhtikuuta 1907
Laskettu vesille	10. syyskuuta 1908
Palveluskäyttöön	1. tammikuuta 1910
Loppuvaihe	myyty romutettavaksi 1952
Tekniset tiedot
Uppouma	19 508 t (standardi) 21 717 t (kuormattu)
Pituus	165,5 m (kokonaispituus)
Leveys	25,29 m
Syväys	7,4 m (keskimääräinen)
Koneteho	23 400 ihp
Nopeus	21 solmua
Miehistöä	1 010
Aseistus
Aseistus	12 × BL 12" (305 mm) -tykkiä kaksoistorneissa 22 × 4,7" (120 mm) tykkiä 8 × 3 naulan (47 mm) ilmatorjuntatykkiä
Infobox OK

Minas Geraes tai Minas Gerais oli Brasilian laivaston Minas Geraes -luokan taistelulaiva (port. encouraçado), joka oli nimetty Brasilian osavaltion Minas Geraisin mukaan. Brasilia oli kolmas dreadnought-aluksen tilannut valtio.

Valmistus

Pääartikkeli: Minas Geraes -luokka

Alus tilattiin Armstrong Whitworthilta Elswickistä, missä köli laskettiin 17. huhtikuuta 1907. Alus laskettiin vesille 10. syyskuuta 1908 ja otettiin palvelukseen 1. tammikuuta 1910.

Taustaa

Vuoden 1889 vallankumouksen jälkeen Brasilian laivasto taantui ja 1900-luvun alussa se oli kehityksellisesti jäljessä kilpakumppaneitaan Argentiinaa ja Chileä. Ainoat verrattain uudet brasilialaisalukset, joiden paino ylitti 3 000 tonnia, olivat kaksi risteilijää ja kaksi Deodoro-luokan rannikkopanssarilaivaa.

Kahvin ja kumin kasvava kysyntä 1900-luvun alussa toivat Brasilialle tuloja, joista osa käytettiin laivaston uudelleenvarusteluun. Brasilian kongressi hyväksyi lokakuussa 1904 esityksen 28 uuden laivan rakentamiseksi. Näihin aluksiin lukeutui muun muassa kolme taistelulaivaa ja kolme panssaroitua risteilijää sekä niiden lisäksi torpedovenehävittäjiä ja sukellusveneitä. Taistelulaivojen suunnittelussa otettiin vaikutteita Norjan laivastonrannikkopanssarilaivasta KNM Norgesta ja Britannian kuninkaallisen laivaston HMS Triumphista. Alusten oli tarkoitus saavuttaa 35 km/h huippunopeus sekä kantaa 12 tykkiä, jotka oli kiinnitetty kuuteen eri tykkitorniin, ja niitä oli suunniteltu suojaavan kyljistä 23 senttimetrin, kannelta 3,8 sentin paksuinen panssari.

Taistelulaivat tilattiin brittiläiseltä Armstrong Whitworthilta, joka puolestaan käytti alihankkijana Vickersiä. Pian aloittamisensa jälkeen rakennustyöt kuitenkin keskeytettiin HMS Dreadnoughtin vesillelaskun seurauksena. Dreadnought-sotalaivatyyppi teki kaikista aikaisemmista taistelulaivoista vanhentuneita. Tämän vuoksi Brasilian tilaamat taistelulaivatkin palautettiin suunnittelupöydälle, vaikka joitakin jo valmiina olleita osia, kuten panssaria, hyödynnettiin jatkossakin kustannussyistä. Uusien suunnitelmien pohjalta luotiin toinen sopimus helmikuussa 1907. Tällä kertaa aikeena oli rakentaa dreadnought-tyypin aluksia, joissa olisi kaksitoista 304,8 mm:n tykkiä. Alukset tulisivat olemaan raskaammin aseistettuja kuin yksikään toinen sillä hetkellä vesillä ollut, ja niiden huippunopeus tulisi olemaan 39km/h. Suunnitelmissa tapahtuneista muutoksista johtuen alukset tulisivat maksamaan paljon enemmän kuin aiemmin rakenteilla olleet, joten vain kahden valmistus saatettiin aloittaa välittömästi.

Tieto kahdesta rakenteilla olevasta dreadnoughtista otettiin järkytyksellä vastaan Brasilian naapurimaissa, varsinkin Argentiinassa. Teoksen Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921 mukaan ne "päihittivät laadullisesti koko Argentiinan laivaston". Brasilian dreadnoughtit aiheuttivat pienimuotoisen merivoimien kilpavarustelun Etelä-Amerikassa. Chile tilasi taistelulaivat Almirante Latorre ja Almirante Cochrane Britannialta, kun taas Argentiina tilasi taistelulaivat ARA Rivadavia ja ARA Moreno Yhdysvalloilta.

Minas Geraes pian vesillelaskunsa jälkeen syyskuussa 1908

Brittiläisissä ja saksalaisissa alan lehdissä pohdittiin, toimiko Brasilia vain välikätenä isomman maan merivoimille ja aikoiko se luovuttaa alukset tälle niiden valmistuttua. Näitä epäilyksiä käsitteli myös The New York Times (1. elokuuta 1908):

»Huhun mukaan kolme sotalaivaa... jotka tilattiin [Britannialta] kaksi vuotta sitten, lasketaan vesille Englannin rannikolla vain, jotta ne voisivat liehuttaa Saksan lippua. On väitetty, että nämä alukset, joiden nimet ovat Sao Paulo, Minas Geras ja Rio de Janeiro ja jotka kaikki valmistuvat ensi syksynä, tullaan välittämään eteenpäin Saksan hallitukselle 30 miljoonan dollarin hintaa vastaan.»

»On syytä muistaa, että kun alukset tilattiin... heräsi monia kysymyksiä niiden kohtalosta, sillä merivoimien asiantuntijat eivät kyenneet ymmärtämään, mihin sellainen toisluokkainen valtio kuin Brasilia saattoi tarvita moisia mahtavia sotakoneita, jotka edustivat viimeisintä kehitysvaihetta sekä sotalaivojen rakennuksessa että aseistuksessa. Samaan aikaan huhuttiin myös, että laivoja oltiin rakentamassa Japanille, jolla oli salainen sopimus Brasilian kanssa. Tästä teoriasta tosin luovuttiin pikaisesti sen tosiseikan vuoksi, etteivät näiden kahden valtion välit ole olleet kovinkaan sydämelliset johtuen Brasilian asenteesta japanilaistyöläisten maahanmuuttoa kohtaan.»

Varhaiset vaiheet

Minas Geraeksen ylempiä rakenteita ja keulatykkejä

Minas Geraeksen kastoi brasilialaisen ministerin vaimo Regis de Oliveira 10. syyskuuta 1908, ja tämän jälkeen se laskettiin vesille. Sitten alus luovutettiin Brasilian hallitusta edustaneelle valtuuskunnalle. Britannian Kuninkaallinen laivasto testasi Minas Geraeksen aseistuksen Armstong Whitworth -yhtiön pyynnöstä ja Brasilian hallituksen suostumuksella. Osa Minas Gereaksen tykkitorneista oli sijoitettu niin, että ne olivat päällekkäin (engl. superfire), ja tämä herätti muutamissa maissa sen verran kiinnostusta, että ne lähettivät edustajiaan tarkkailemaan aseiden testausta. Eritoten kahteen kysymykseen kaivattiin vastausta: siihen, millainen vaikutus ylempien tykkien laukaisemisella olisi alempia tykkejä hoitavaan miehistöön, sekä siihen, haittaisiko alempien tykkien laukaisusta syntyvä savu tähtäämistä ylemmillä tykeillä. Tulituskokeet antoivat tyydyttävät vastaukset kumpaankin kysymykseen.

Minas Geraeksen aseistuksen testausta; kuva otettiin, kun tykeillä harjoiteltiin koko laidallisen ampumista. Scientific American -lehden mukaan tämä oli "mahtavin laidallinen, joka oli koskaan taistelulaivasta ammuttu".

Tammikuussa 1910, kaksi kuukautta käyttöönottonsa jälkeen alusta esiteltiin Scientific American -lehdessä, jossa sen sanottiin olevan "viimeinen sana suurten taistelulaivojen suunnittelussa ja... toistaiseksi raskaimmin aseistettu taistelulaiva". Neitsytmatkallaan alus seilasi Britteinsaarilta Norfolkiin, Virginiaan, missä se kohtasi Yhdysvaltain laivaston panssariristeilijän USS North Carolinan. Alus kuljetti Brasilian Washingtonin suurlähettilään Joawuim Nabucon (k. 17. tammikuuta) ruumista, ja Minas Geraes saattoi sen Rio de Janeiroon.

Pian aluksen Brasiliaan saapumisen jälkeen maan vauraus alkoi ehtyä, ja kova lama koetteli taloutta. Taloudelliset vastoinkäymiset, Brasilian sotavoimissa kukoistanut rasismi ja sotalaivojen kova kuri johtivat marraskuussa Revolta da Chibatana (suom. Ruoskakapina) tunnettuun kapinaan suurimmilla aluksilla. Kapina sai alkunsa Minas Geraekselta ja levisi sieltä muihin aluksiin eli taistelulaiva São Pauloon, ikääntyneeseen rannikkopanssarilaiva Deodoroon, sekä vastikään käyttöönotettuun risteilijään Bahiaan. Myös "Mustana amiraalina" tunnetun João Cândido Felisberton johtamat kapinalliset uhkailivat pommittavansa Brasilian pääkaupunkia Rio de Janeiroa, mikäli heidän vaatimuksiinsa ei suostuttaisi. Brasilian kansankongressin oli annettava periksi kapinallisille, sillä tilannetta oli mahdotonta ratkaista sotilaallisesti (ainoat lähellä olleet kongressille uskolliset joukot koostuivat pienistä torpedoveneistä ja maajoukoista).

João Cândido Felisberto toimittajien, upseerien ja merimiesten kanssa Minas Geraeksen kannella 26. marraskuuta 1910, Revolta da Chibatan viimeisenä päivänä

Monet Minas Geraeksen tummaihoisista miehistön jäsenistä olivat joko entisiä orjia tai heidän poikiaan, jotka olivat vapautuneet Lei Áurean myötä. He eivät liittyneet merivoimiin vapaasta tahdostaan ja joutuivat usein kaltoinkohdelluiksi. Tuolloin oli varsin yleistä, että upseerit kohdistivat rodullista syrjintää ja fyysistä väkivaltaa mustiin merimiehiin, eivätkä nämä voineet paeta väärinkäytöksiä, sillä palvelus kesti 15 vuotta. Upseerit saattoivat määrätä rangaistukseksi pieksämisen metallipallopäisillä nahkaruoskilla pienimmästäkin rikkeestä. Tästä kohtelusta tuohtuneina tummaihoiset merimiehet alkoivat suunnitella kapinaa vuoden 1910 alkupuoliskolla ja valitsivat johtajakseen João Cândido Felisberton, kokeneen merenkävijän, joka myöhemmin tunnettiin myös "Mustana amiraalina". Marraskuun puolivälissä eräs merimies tuomittiin ruoskittavaksi 250 iskulla tovereidensa edessä, mikä oli vastoin lakia. Rangaistusta jatkettiin vielä senkin jälkeen, kun mies oli menettänyt tajuntansa. Tapaus sai kapinaa suunnitelleet merimiehet raivoihinsa, ja vaikkeivät he olleetkaan siltä istumalta valmiita kansannousuunsa, valmisteluja vauhditettiin ja varsinaiset tapahtumat saivat alkunsa aiemmin kuin oli suunniteltu; 21.–22. marraskuuta. Tuolloin murhattiin lukuisia upsereeita ja kapteeni, loput päällystöstä pakotettiin pois laivalta. Britannialaiset insinöörit, jotka olivat kulkeneet laivan mukana sen valmistumisesta saakka, otettiin panttivangeiksi. Tämän jälkeen kapina levisi São Pauloon, Deodoroon ja Bahiaan. Kapinan aikana kuria ei löysätty aluksilla, vaan päivittäisiä harjoituksia jatkettiin, ja Felisberto määräsi kaiken viinan heitettäväksi laidan yli.

Vaikka brasilialaisten torpedoveneiden miehistöt pysyivätkin uskollisina hallitukselle, ja maavoimien joukot siirtyivät suojaamaan presidentinlinnaa ja rannikkoa, ei näistä kummastakaan ollut pysäyttämään kapinallisia. Johtotahon suurimpana ongelmana oli se, että monilla Rio de Janeiron sataman puolustuksesta vastaavilla miehillä oli sympatioita kapinallisia kohtaan. Mahdolliset Rio de Janeiroon kohdistuvat pommitukset pakottivat Brasilian kansankongressin suostumaan kapinallisten vaatimuksiin, joihin kuuluivat ruoskimisten lakkauttaminen, paremmat elinolot ja armahdus kaikille kapinallisille. Hallitus myös esitti viralliset anteeksipyynnöt ja ilmoitti katuvansa. Tämä johti kapinan päättymiseen 26. marraskuuta, jolloin siihen osallistuneiden neljän laivan komento luovutettiin takaisin merivoimille.

Vuonna 1913 Minas Geraes kuljetti Brasilian ulkoministerin Lauro Müllerin Yhdysvaltoihin vastapainona Yhdysvaltain ulkoministerin Elihu Rootin seitsemän vuotta aiemmin tapahtuneelle vierailulle.

Ensimmäinen maailmansota

Vaikkei ensimmäistä maailmansotaa käytykään Brasilian maaperällä, oli sillä murskaava vaikutus maan talouteen. Kahvin ja kumin hinnat romahtivat, sillä sota-aikana kumilla oli heikko kysyntä, eikä Iso-Britannia sallinut kahvintuontia Eurooppaan, koska kaikki kauppalaivat oli varattu "tärkeämmille tuotteille". Tämän lisäksi kahvinvienti keskusvaltoihin julistettiin salakuljetukseksi, joten jokainen niitä kohti matkannut brasilialainen rahti joutui tutkinnan ja takavarikoinnin kohteeksi. Jopa joihinkin puolueettomiin maihin matkalla olleiden lastien perillepääsy estettiin, jotta kahvia ei varmasti pääsisi läpi mistään. Näistä rajoituksista huolimatta Brasilia julisti virallisesti puolueettomuutensa 4. elokuuta 1914. Se oli kuitenkin ympärysvaltoihin kallellaan ensimmäiset kolme vuotta sodasta kookkaan kauppalaivastonsa vuoksi. Kauppamiesten huvettua ympärysvalloissa brasilialaiset laivat alkoivat liikennöidä tyhjenneitä kauppareittejä. Toimintansa vuoksi alukset olivat vaarassa joutua saksalaisten sukellusveneiden hyökkäyksen kohteeksi, ja Saksan julistettua helmikuussa 1917 rajoittamattoman sukellusvenesodankäynnin voimaan useita brasilialaislaivoja upotettiin, mikä ajoi maan lähelle sodanjulistusta.

Minas Geraes hiilestämässä tuntemattomana päivämääränä

Brasilia luopui neutraaliudestaan Yhdysvaltojen ja Saksan välisessä sodankäynnissä 1. kesäkuuta 1917, muttei julistanut sotaa. Samaan aikaan Brasilian satamissa olleet 45 saksalaista kauppalaivaa saarrettiin ja vallattiin. Näistä suurin osa oli käyttökelvottomia sabotaasin ja heitteillejätön vuoksi. Brasilia kumosi 28. kesäkuuta puolueettomuutensa kaikkien keskus- ja ympärysvaltojen suhteen, muttei vieläkään julistanut sotaa. Tämän seurauksena brasilialaiset kauppalaivat saattoivat matkata ympärysvaltojen saattueissa.

Brasilian merijoukkoja lähetettiin partioimaan eteläistä Atlanttia Ranskan, Ison-Britannian ja Yhdysvaltain merivoimien kanssa, vaikkei yhdelläkään Brasilian merivoimien yksiköistä ollut sukellusveneiden torjumiseen vaadittavia ominaisuuksia, eikä sen alusten oletettavasti kuulunut kohdata minkäänlaista uhkaa omien aluevesiensä ulkopuolella, sillä Brasilia ei ollut vieläkään julistanut sotaa keskusvalloille. Joka tapauksessa 18. lokakuuta Espanjassa upposi jälleen yksi brasilialainen kauppalaiva, ja kahdeksan päivää myöhemmin Brasilia julisti sodan.

Brasilia tarjosi Minas Geraesia ja São Pauloa Britannian kuninkaalliselle laivastolle, joka kieltäytyi kunniasta alusten huonon kunnon vuoksi. Kuin esimerkkinä alusten heikosta tilasta neljätoista São Paulon kahdeksastatoista höyrykattilasta lopetti toimintansa sen matkatessa modernisoitavaksi New Yorkiin kesäkuussa 1918.

Sotien välinen aika

Minas Geraeksen pääkansi perästä katsottuna vuonna 1921

Työ São Paulolla valmistui 17. tammikuuta 1920, ja se palasi Brasiliaan. Minas Geraes lähti 15. heinäkuuta New Yorkiin modernisoitavaksi. Alukselle tehtiin 22. elokuuta 1920–4. lokakuuta 1921 suuria uudistuksia etenkin aseistukseen.

Heinäkuussa 1922 Minas Geraes liittyi São Paulon avuksi kukistamaan ensimmäistä Revolução Tenentista -kapinaa, jossa vastassa oli Rio de Janeiron sotilasvaruskunta, joka oli alkanut pommittaa kaupunkia. São Paulo tulitti tukikohtaa, ja lyhyen aikavälin jälkeen kapinalliset antautuivat. Minas Geraes ei ampunut kertaakaan.

Vuonna 1924 Minas Geraes oli mukana eräässä toisessa kansannousussa, mutta pysyi hallituksen puolella. Yliluutnantti Hercolino Cascardo, seitsemän luutnanttia ja muita henkilöitä ohjastivat São Paulon Rio de Janeiron satamaan 4. marraskuuta 1924. Heidän tavoitteenaan oli pakottaa hallitus vapauttamaan vangit, jotka olivat osallistuneet vuoden 1922 kapinoihin ja joita nyt pidettiin vankilalaiva Cuibaballa, mutta heidän vaatimuksiinsa ei suostuttu. Tämän seurauksena São Paulon höyrykattilat lämmitettiin, ja se "höyrysi uhkaavasti" Minas Geraeksen ympärillä yrittäen houkutella tätä mukaan kapinaansa. São Paulo ei kuitenkaan onnistunut viekoittelemaan kuin yhden vanhan torpedoveneen hankkeensa taakse. Sen kapinallinen miehistö, joka oli vihainen Minas Geraeksen haluttomuudesta liittyä heihin, tulitti laivaa, minkä seurauksena Minas Geraeksen kokki haavoittui. Sitten kapinalliset seilasivat pois satamasta vaihtaen laukauksia matkaa reunustaneiden tukikohtien kanssa ja asettivat kurssinsa Montevideoon, Uruguayhyn. Kondensaattorit hajosivat matkalla, ja São Paulo saavutti Montevideon 10. marraskuuta edeten vain 17 kilometrin tuntivauhtia. Kapinalliset miehistön jäsenet nousivat maihin, ja heille myönnettiin turvapaikka, kun taas muut nostivat jälleen Brasilian lipun salkoon.

Vuoden 1931 kesäkuun ja vuoden 1935 välisenä aikana Minas Geraes rakennettiin täysin uudestaan ja modernisoitiin Rio de Janeiron laivastotukikohdassa. Sen vanha hiili- ja öljyjärjestelmä korvattiin pelkkää öljyä polttoaineenaan käyttävällä, ja kaikki 18 alkuperäistä Babcock- ja Wilcox-boileria poistettiin ja korvattiin kuudella uudella Thornycroft-boilerilla. Entinen 1. boilerihuone ja kaksitoista hiilivarastoa muunnettiin säiliöiksi öljyn varastoimista varten, ylemmät hiilivarastot poistettiin kokonaan. Lisäksi Minas Geraeksen dynamot korvattiin uusilla turbogeneraattoreilla.

Toinen maailmansota ja myöhemmät vaiheet

Minas Geraes Salvadorissa vuonna 1942 modernisoinnin jälkeen

Kuten ensimmäisenkin maailmansodan, Brasilia pysyi puolueettomana toisen maailmansodan alkuvuodet. Saksan hyökkäykset Brasilian kauppalaivoja vastaan pakottivat kuitenkin valtion liittoutuneiden puolelle. Brasilia julisti sodan 21. elokuuta 1942 ja osallistui sotatoimiin 31. elokuuta alkaen.

Lukuun ottamatta kolmea vuonna 1940 vesillelaskettua hävittäjää sekä neljää sukellusvenettä sotien väliseltä ajalta olivat Brasilian sota-alukset pahasti päiväystä jäljessä koostuen lähinnä ensimmäistä maailmansotaa edeltäneistä aluksista. Minas Geraes, São Paulo, Bahia ja Rio Grande do Sul olivat kaikki yli kolmekymmentä vuotta vanhoja. Vaikka Minas Geraes modernisoitiin 1939-1943, se oli silti liian vanha ja huonokuntoinen ollakseen aktiivisesti sodassa mukana. Sen sijaan dreadnought ankkuroitiin Salvadorin edustalle ja sitä käytettiin kelluvana tykistönä sodan ajan.

Minas Geraes oli ankkuroituna suurimman osan loppuajastaan. Vaikka se poistettiinkin käytöstä 16. toukokuuta 1952, alus toimi Brasilian merivoimien ylipäällikön päämajana 17. joulukuuta saakka. Minas Geraes poistettiin alusrekisteristä 31. joulukuuta ja myytiin romutettavaksi SA Cantiere Navale de Santa Marialle Italiaan. Laiva otettiin hinaukseen 1. maaliskuuta 1954, ja se saapui Genovaan 22. huhtikuuta. Yli neljäkymmentä vuotta palveluksessa ollut alus romutettiin vielä samana vuonna.

Lähteet

• Andrews, George Reid (2004). Afro-Latin America, 1800–2000. Oxford and New York: Oxford University Press. ISBN 0195152328. OCLC 2478388.
• Gardiner, Robert; Chesneau, Roger, eds (1980). Conway's All the World's Fighting Ships, 1922–1946]. Annapolis: Naval Institute Press. ISBN 0870219138. OCLC 18121784.
• Gardiner, Robert; Gray, Randal, eds (1984). Conway's All the World's Fighting Ships: 1906–1921. Annapolis: Naval Institute Press. ISBN 0870219073. OCLC 12119866.
• Miller, David (2001). Illustrated Directory of Warships of the World: From 1860 to the Present. Osceola: MBI Publishing Company. ISBN 0760311277. OCLC 48527933.
• Scheina, Robert L. (2003). Latin America's Wars. Washington D.C.: Brassey's. ISBN 1574884522. OCLC 49942250.
• Sondhaus, Lawrence (2001). Naval Warfare, 1815–1914. London and New York: Routledge. ISBN 0415214785. OCLC 44039349.
• Smallman, Shawn C. (2002). Fear & Memory in the Brazilian Army and Society, 1889–1954. Chapel Hill: University of North Carolina Press. ISBN 0807853593. OCLC 250188940.
• Tupper, Admiral Sir Reginald G. O. (1929). Reminiscences. London: Jarrold & Sons. OCLC 2342481.
• Whitley, M. C. (1999). Battleships of World War Two. Annapolis: Naval Institute Press. ISBN 155750184X. OCLC 40834665.

Viitteet

Minas Geraes -luokan taistelulaivat

Minas Geraes – São Paulo

Edeltäjä: ei edeltäjää – Seuraajat: Rio de Janeiro ja Riachuelo