Mikko Savolainen
Mikko Eino Viljami Savolainen (28. lokakuuta 1933 Hämeenlinna – 19. tammikuuta 2022 Joensuu[1]) oli pohjoiskarjalainen valokuvaaja, joka tunnetaan yhteiskunnallisesti kantaa ottavista, dokumentaarisista kuvistaan.
Valokuvaajana itseoppinut Mikko Savolainen toimi parikymmentä vuotta (1955–1974) poliisina ja rikostutkijana Helsingin rikospoliisissa. Vuonna 1974 hänet valittiin silloisen Pohjois-Karjalan läänin läänintaiteilijaksi, jona toimi vuoteen 1982 saakka kunnes jättäytyi vapaaksi valokuvataiteilijaksi.[2]
Mikko Savolaisen kuvausmatkat ovat suuntautuneet paitsi Suomeen ja lähialueille, myös kaukaisiin maailmankolkkiin. Hän havainnoi kameroineen vuonna 1966 Kiinassa kulttuurivallankumousta ja sen vaikutuksia. Itäinen Eurooppa kiinnosti häntä 1990-luvulla: Transilvania 1990, Inkerinmaa 1997, Vepsä 1998, Unkari 1999 ja Tverin Karjala 2000 on nähty Savolaisen silmin monina näyttelyinä ja valokuvateoksina. [3]
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mikko Savolainen & Ismo Hölttö (valokuvat)̈, Aku-Kimmo Ripatti (teksti). Suomea tämäkin. Jyväskylä: Gummerus, 1970.
- Kari Huttunen (teksti), Ismo Hölttö ja Mikko Savolainen (valokuvat). Raportti suomen mustalaisista. Jyväskylä: Gummerus, 1972. ISBN 951200089X.
- Mikko Savolainen (teksti ja valokuvat) ja Ismo Hölttö (valokuvat). Vanhuksia. [Ilomantsi: M. Savolainen], 1982. ISBN 951994186X.
- Heikkinen, Kaija (teksti) ja Savolainen, Mikko (valokuvat). Metsänpelko ja tietäjänaiset : vepsäläisnaisten uskonto Venäjällä. 2006. ISBN: 951-746-829-6.
- Savolainen, Mikko. Ilomantsi. 1975. ISBN: 951-1-02007-2.
- Savolainen, Mikko. Itäsuomalaisen lapsen päivä. 1975.
- Savolainen, Mikko. Inkerinmaa: joka on, mutta jota ei ole. 1997. ISBN: 951-796-079-4
- Savolainen, Mikko. Karhujoen kansaa Tverin Karjalassa. 2000. ISBN: 951-796-230-4 (inb)
- Lardot, Raisa: Jäätyneet linnut putoavat oksiltaan. (Valokuvat: Mikko Savolainen) Jyväskylä: Atena, 2001. ISBN 951-796-256-8 (suomeksi) (vepsäksi) (venäjäksi)
- Savolainen, Mikko. Suomen romanit: romanielämää 1960–1970-luvuilla. 2008. ISBN: 978-952-9851-94-2
- Savolainen, Mikko. Unkari, minun Unkarini. 1999. ISBN: 951-796-171-5.
- Savolainen, Mikko (kuvat) ja Järvelin, Esko (sanat). Valokuvia Juensuusta. 1986. ISBN: 951-99736-8-0.
- Savolainen, Mikko. Vepsä Vepsänmaa. 1998. ISBN: 951-796-121-9.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ https://www.hs.fi/muistot/art-2000008594656.html
- ↑ Kuka kukin on 2003. Helsinki: Otava, 2002. ISBN 951-1-18086-X
- ↑ Mikko Oranen: [http://www.skenet.fi/artikkeli/08/10/ismo-holtto-mikko-savolainen Ismo Hölttö & Mikko Savolainen Elämää meillä ja muualla] 16.10.2008. Skenet. Viitattu 3.5.2012.[vanhentunut linkki]