Humanistiset tieteet

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Humanistiset tieteet ovat ryhmä tieteitä, joita yhdistää kiinnostus ihmisen toiminnan eri puoliin. Humanistiset tieteet tutkivat kulttuuria ja ihmisten tuottamia erilaisia kulttuurisia tapoja, rakenteita, muotoja, tieteellisiä rakennelmia ja tapahtumakulkuja. Humanististen tieteiden tulosten avulla ihminen voi ymmärtää itsensä ja yhteisönsä kieltä, historiaa, taidetta, uskontoa ja inhimillisen kanssakäymisen eri muotoja (esimerkiksi viestintä, työelämä, vapaa-aika). Humanistiset tieteet saattavat auttaa ihmisyksilöä ymmärtämään hänen omia tekojaan ja pyrkimyksiään. Tieteiden lähestymistapa on usein geneettinen, eli miten jokin kulttuuri tai kulttuuri-ilmiö on muodostunut ihmisten ja ihmisryhmien tekojen ja kokemusten muovaamana. Esimerkiksi oppihistoria selvittelee muun muassa luonnontieteitä kulttuuri-ilmiönä, miten luonnontieteellinen tieto on kehittynyt ja muuttunut jonakin valittuna ajankohtana.

Humanistisen tutkimuksen kohteena voi olla kokonainen kulttuuri kielineen, historioineen ja tapoineen tai pelkästään yksi ainutkertainen tapahtuma, käsite, taideteos, esine tai esimerkiksi yksi yksilö, vaikkapa Albert Einstein. Humanistinen tutkimus käyttää lähes kaikkia tieteiden luomia menetelmiä tutkimuksissaan. Filosofi J. E. Salomaan mukaan jokaista humanistista tutkimusta varten on luotava oma lähestymistapansa. Humanistisista tieteistä on erkaantunut lukuisa määrä muita tieteitä. Esimerkiksi kansantaloustiede oli vielä 1900-luvun alussa osa taloushistoriaa.

Ainutlaatuisten kulttuurien ja tilanteiden tutkimus antaa myös mahdollisuuden ymmärtää suuria kokonaisuuksia: kielen rakenteet saattavat paljastua jotakin sijapäätettä tutkittaessa.

Humanistisella tutkimuksella katsotaan lisäksi olevan yleissivistävä merkitys.

Akateemisessa maailmassa humanistiset tieteet ovat yksi kolmesta modernin länsimaisen tieteen osa-alueesta.

Humanistisia tieteitä erityisesti suomalaisessa kontekstissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa humanistiset tieteet ovat tutkintotasolla edustettuina Helsingin, Itä-Suomen, Jyväskylän, Oulun, Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä Åbo Akademissa (aiemmin myös Vaasan yliopistossa). Humanistiset alat ovat yliopistoilla kaikkein suosituimpien joukossa. Myös kansainvälisissä vertailuissa suomalainen humanistinen tutkimus pärjää hyvin.[1]

Suomessa humanistista koulutusalaa määrittelee opettajankoulutus, sillä usea humanistinen oppiaine toimii pohjana erityisesti peruskoulun ja lukion aineenopettajakoulutuksessa; näin ollen kaikissa humanistisen koulutusalan nykyisin sisältävissä yliopistoissa ovat edustettuina ainakin kielitieteet, kirjallisuustiede ja historia, jotka toimivat pohjana erityisesti äidinkielen ja kirjallisuuden, toisen kotimaisen kielen ja vieraiden kielten ja historian aineenopettajakoulutuksessa. Humanistisessa koulutuksessa on havaittavissa myös erityisesti museoalan tarpeet (esimerkiksi taidehistoria, kansatiede) ja kääntäjäkoulutus.

Humanistiset tieteet voidaan jakaa usealla tavalla, ja niissä on Suomessakin on usein organisoitu laitos- tai oppiaineryhmäkaltaisten organisaatioiden mukaisesti

  • historiatieteisiin, joka useimmiten on jaettu ainakin Suomen (ja Pohjoismaiden) ja yleiseen historiaan,
  • kielitieteisiin, joiksi katsotaan kieltä yleisesti tutkivaan yleisen kielitieteeksi ja yksittäisiä kieliä (ja sitä puhuvien kulttuuria) tutkiviksi tieteiksi, kuten

Osa tieteistä on Suomessa jakautunut toisissa yliopistoissa humanistisiin, toisissa esimerkiksi yhteiskuntatieteisiin kuuluviksi; erityisesti tämä koskee filosofiaa, sukupuolentutkimusta ja median- ja viestinnän tutkimusta. Lisäksi eri alojen historiatieteellistä tutkimusta tehdään esimerkiksi teologian (kirkkohistoria) ja yhteiskuntatieteiden (poliittinen sekä talous- ja sosiaalihistoria) aloilla.

Humanististen tieteiden suosio on romahtanut ympäri maailmaa. Nuoret ovat alkaneet opiskella tarpeellisemmiksi kokemiaan aloja, kuten luonnontieteitä ja tietotekniikkaa. Helsingin yliopistosta valmistuneet humanistit kuitenkin työllistyvät melkein yhtä usein kuin keskiverto-opiskelijat mutta melkein mille alalle sattuu, ja humanistien mediaanipalkka oli vain koko väestön mediaanin verran.[2]

  1. Heikkilä, Tuomas & Niiniluoto, Ilkka: Humanistisen tutkimuksen arvo, s. 108–109. Opuscula Instituti Romani Finlandiae V, 2016. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio (PDF).
  2. Ilon kautta Helsingin Sanomat. 16.4.2023.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]