Mikko Koskimies
Mikko Koskimies (4. toukokuuta 1967 Vantaa – 17. marraskuuta 2024 Verbier) oli suomalainen ekonomi ja toimitusjohtaja.[1]
Koskimies kirjoitti ylioppilaaksi Myyrmäen lukiosta vuonna 1985 ja valmistui ekonomiksi Helsingin kauppakorkeakoulusta vuonna 1990. Hän aloitti uransa Suomen Yhdyspankissa. Koskimies meni naimisiin vuonna 1993. Avioliitosta syntyivät lapset Antti ja Elina Koskimies perheen asuessa Luxemburgissa. Koskimies työskenteli Pohjola Oyj:n varainhoidon johtajana ja oli myös Nordean johtotehtävissä[2]. Vuonna 2007 hänet valittiin St1 Nordicin hallitukseen.[1]
Koskimies valittiin vuonna 2012 eQ Varainhoito Oy:n toimitusjohtajaksi ja vuonna 2021 eQ:n toimitusjohtajaksi. Hän toimi lisäksi Urlus-säätiön puheenjohtajana.[1] Hän työskenteli aktiivisesti nuorten liikunnan ja urheilun hyväksi.[3][1] Vuonna 2023 Koskimies lahjoitti perheensä sijoitusyhtiö Teamet Oy:n kautta Läpimurtosäätiölle 100 000 St1 Nordicin osaketta.[3] Hän lähti eQ:n toimitusjohtajan tehtävistä vakavan sairauden takia lokakuun loppupuolella 2024 ja kuoli sairauteen marraskuussa 2024.[1][2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Christian From, Mika Anttonen, Kirsi Hokka, Määrätietoinen varainhoidon uudistaja Helsingin Sanomat 22.12.2024, viitattu 1.1.2025
- ↑ a b Teemu Kuusijoensuu, Mikko Koskimies, 57, on kuollut Ilta-Sanomat 4.12.2024, viitattu 1.1.2025
- ↑ a b Tero Hakola, Mikko Koskimies lahjoitti urheilulle miljoonapotin – hänellä on muille samanhenkisille ja varakkaille väkevä viesti Ilta-Sanomat 2.9.2023, viitattu 1.1.2025