Mihail Duhanov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mihail Duhanov.

Mihail Pavlovitš Duhanov (14. heinäkuuta 1896 Kiova1969) oli neuvostoliittolainen kenraaliluutnantti, joka toimi talvisodan alkuvaiheessa Neuvostoliiton 9. armeijan komentajana.

Varhaisempi ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mihail Duhanov syntyi Ukrainassa vuonna 1896. Hän valmistui tsaarin armeijan vänrikkikoulusta vuonna 1916. Duhanov yleni ensimmäisen maailmansodan aikana luutnantiksi ja palveli muun muassa tiedusteluosaston päällikkönä. Venäjän sisällissodan aikana Duhanov oli lyhyen aikaa etelärintaman 14. armeijan tiedusteluosaston päällikkö. Hän valmistui sota-akatemiasta vuonna 1921 ja toimi vuosina 1922–1931 ratsuväessä prikaatin, divisioonan ja armeijakunnan esikuntapäällikkönä. Duhanov oli panssarikoulun johtaja vuosina 1934–1936.

Duhanov toimi talvisodan alusta 9. armeijan komentajana. Sen tehtävänä oli edetä Vienan Kemin kohdalta kohti Oulua ja näin katkaista Suomi kahtia, jolloin Suomi olisi menettänyt maayhteyden Ruotsiin. 9. armeijan suunnitelmat eivät kuitenkaan onnistuneet Suomussalmen, Kuhmon ja Raatteentien taisteluissa.

Heikosti sujuneiden taisteluiden myötä Duhanov menetti virkansa 9. armeijan komentajana 22. joulukuuta 1939 ja hänen tilalleen tuli Vasili Tšuikov. Duhanov siirrettiin Neuvostoliiton puolustusasiain kansankomissariaatin kaaderiosaston käyttöön.

Talvisodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Talvisodan jälkeen Duhanov vastasi 9. toukokuuta 1940 alkaen Leningradin sotilaspiirin sotakouluista sotilaspiirin komentajan sijaisen virassa. Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon hän toimi aluksi pohjoisen rintaman täydennysjoukkojen päällikkönä ja Leningradin rintaman 10. jalkaväkidivisioonan komentajana. Duhanov määrättiin 5. lokakuuta 1942 Leningradin rintaman alaisen Nevan operatiivisen ryhmän komentajaksi ja 9. lokakuuta 1942 alkaen 67. armeijan komentajaksi. Sodan loppuvaiheessa hän toimi 3. Ukrainan rintaman 8. kaartinarmeijan komentajan sijaisena.

Sotien jälkeen Duhanov oli vuosina 1945–1953 Leningradin sotilaspiirin sotakouluista vastanneen osaston johtajana. Hän erosi vakinaisesta palveluksesta terveydellisistä syistä 16. huhtikuuta 1953 ja kuoli vuonna 1969.

  • Raunio, Ari; Kilin, Juri: Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 1, Talvisota. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-593-927-5