Metsäveljet

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Metsäveli)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Metsäveljet (vir. metsavennad, latv. mežabrāļi, liett. miško broliai) olivat Virossa, Latviassa ja Liettuassa toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen esiintyneitä neuvostomiehitystä vastustaneita vastarintaliikkeitä.

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliitto solmi Baltian maiden kanssa keskinäiset niin sanotut avunantosopimukset syksyllä vuonna 1939. Viro taipui sopimukseen syyskuun lopussa, Latvia ja Liettua lokakuun alussa. Kuhunkin Baltian maahan perustettiin suuret puna-armeijan tukikohdat, joihin Virossa sijoitettiin 25 000 miestä, Latviassa 30 000 ja Liettuassa 20 000 miestä.[1] Poliittinen hyökkäyskampanja jatkui ja huipentui kesällä vuonna 1940 Baltian maiden miehittämiseen kokonaan.[2] Vangitsemiset ja pakkosiirtotoimet aiheuttivat miesten piiloutumisen metsiin. Samalla ryhdyttiin muodostamaan aseellisia vastarintaryhmiä, joiden jäseniä kutsuttiin metsäveljiksi.[3]

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon kesällä vuonna 1941. Sotatoimet ulottuivat pian myös Baltian alueelle, ja elokuun loppuun mennessä koko Baltian manneralue oli saksalaisten hallussa. Saksalaisten lähestyessä neuvostovallan aikana maan alle painuneet metsäveljet ryhtyivät puhdistamaan maata puna-armeijasta ja helpottamaan saksalaisten etenemistä.[3] Virossa vuoden 1941 ”kesäsotaan” osallistui 16 000 miestä. Saksan miehitysaikanaan vuosina 1941–1944 harjoittama ankara miehityspolitiikka synnytti puolestaan kansallisia vastarintaliikkeitä kuhunkin Baltian tasavaltaan.[4] Sotaonnen käännyttyä saksalaiset panivat toimeen sotilaiden pakko-ottoja vuonna 1943, jolloin suuri määrä virolaismiehiä pakeni jälleen Suomenlahden yli Suomen avuksi.[5]

Rintamalinja lähestyi jälleen Baltiaa vuoden 1944 alussa. Saksan armeijaan liittyi noin 50 000 virolaista ja 100 000 latvialaista miestä, joista kaatui 15 000 virolaista ja 40 000 latvialaista.[5] Virolaisjoukoilla oli tärkeä osuus kesän 1944 taisteluissa Neuvostoliittoa vastaan Sinimäedin alueella Narvan lähistöllä. Latviassa syntynyt kansallinen vastarintaliikkeen keskuskomitea yritti palauttaa maan itsenäisyyden onnistumatta siinä. Liettuassa syntyi useita vastarintaryhmiä, jotka 1943 yhdistyivät Liettuan vapautuskomiteaksi. Saksalaiset kuitenkin pidättivät sen jäsenet.

Koko Baltia joutui neuvostojoukkojen haltuun marraskuuhun 1944 mennessä, Kuurinmaan mottia lukuun ottamatta. Monet virolaiset, latvialaiset ja liettualaiset eivät taaskaan alistuneet uuteen neuvostomiehitykseen vastarinnatta. Kaikkiin kolmeen Baltian maahan syntyi saksalaisten nopean perääntymisen aikana syksyn 1944 kuluessa laaja aseellinen vastarintaliike.[6] Aseita saatiin saksalaisten jälkeensä jättämästä kalustosta ja sotasaaliina puna-armeijalta.[6] Metsäveljet kykenivät ajoittain luomaan jopa jonkinlaisen varjohallinnon kontrolloimilleen alueille.[7]

Viro

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tunnettu virolainen metsäveli Ants Kaljurand.
Entisen KGB:n päämajan seinä Vilnassa. Seinään on kaiverrettu rakennuksessa tapettujen ihmisten nimiä.

Saksan vetäydyttyä Virosta syksyllä vuonna 1944 Viroon jäi tuhansia Saksan armeijaan vapaaehtoisesti liittyneitä tai pakkovärvättyjä virolaisia sotilaita. Monet heistä piiloutuivat aseineen metsiin. Virossa metsävelitoiminta oli vahvinta maan sankkametsäisimmillä ja soistuneimmilla seuduilla, Virumaalla, Pärnumaalla ja Võrumaalla.

Arvioidaan, että vuosien 1945–1952 aikana metsäveljiin kuului kaikkiaan Virossa yhteensä 30 000–40 000 miestä.[6] Heistä osa oli kuitenkin vain piilossa neuvostovaltaa ilman aseita. Osa taas oli aseiden kanssa odottamassa länsimaiden hyökkäystä Neuvostoliittoon, jolloin he voisivat liittyä taisteluun. Aseellisiin operaatioihin neuvostovaltaa vastaan osallistui 14 000–15 000 miestä, ei kuitenkaan samanaikaisesti. Aktiivisia aseellisia taistelijoita arvellaan olleen kerrallaan 5 000–6 000.[6]

Metsäveljet ryöstivät neuvostoliittolaisia kauppoja ja rahakuljetuksia, esimerkiksi maanviljelijöiltä perittyjä veroja, jotka he palauttivat viljelijöille. He tekivät sabotaasihyökkäyksiä, surmasivat miliisejä, NKVD:n työntekijöitä ja virolaisia kommunisteja.[7] Siviiliväestön tuen ansiosta metsäveljet olivat hyvin perillä turvallisuuspoliisi NKVD:n liikkeistä ja suunnitelmista. Maaston tuntemus antoi metsäveljille huomattavan etulyöntiaseman suhteessa puna-armeijaan.[8]

Latvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Latviassa sissiliike käynnistyi neuvostomiehityksen alkaessa vuonna 1944. Sissien kokonaismääräksi Latviassa arvioidaan koko vastarinta-ajalta 30 000, aktiivitaistelijoiden määrä huippuaikana oli 5 000–6 000 miestä.[6]

Liettua

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Partisaanisota Liettuassa 1944–1953

Liettuan vastarintaliike oli laajempi kuin Latvian ja Viron. Jo Saksan miehityksen aikana oli metsissä monikymmentuhantinen sissiarmeija. Saksan lähdettyä Liettuasta ehdittiin maassa järjestää osittainen liikekannallepano.

Liettuan sissiarmeijan toiminta oli muita Baltian maita järjestäytyneempää ja perustui aluepuolustukseen. Liettuan armeijan univormut ja sotilasarvot olivat käytössä. Liikkeellä oli sanomalehti- ja kirjapainoja. Vuoden 1945 vaiheilla metsäveljiä oli Liettuassa arviolta 30 000. Neuvostomiehityksen aikana arvioidaan vastarintaliikkeeseen osallistuneen Liettuassa kaikkiaan 50 000 miestä.

Toiminnan loppu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Liike oli voimakkaimmillaan vuosina 1944–1949. Tämän jälkeen toiminta hiipui. Vuoden 1952 tienoilla Virossa arvellaan aseissa olleen enää muutama sata miestä.[7] Kaikkiaan Baltiassa miehityshallintoa vastaan käyty sota vaati Virossa ja Latviassa kummassakin ehkä lähes 10 000 uhria. Liettuassa kaatuneita metsäveljiä oli yli 20 000.[7]

Neuvostoliiton turvallisuuspalvelun NKVD:n miehiä pukeutui usein metsäveljien asuihin. Metsäveljiksi naamioituneina he kävivät taloissa ja kylissä ryöstämässä, jotta kyläläisten mieli muuttuisi ja apu metsäveljille loppuisi. Vuonna 1949 toteutettu maatalouden kollektivisointi vaikeutti metsäveljien toimintaa. Josif Stalinin kuoleman jälkeen myönnetty yleinen armahdus, joka toteutettiin lupauksen mukaisesti vuonna 1955, käytännössä lopetti liikkeen.

Muutama kaikkein sinnikkäin loppuvaiheessa mukaan tullut jatkoi aina neuvostomiehityksen loppuun asti, mutta näiden merkitys jäi lopulta täysin mitättömäksi. Viimeisiä virolaisia vapaustaistelijoita oli 69-vuotias August Sabbe, joka hukuttautui tai hukutettiin 28. syyskuuta 1978 Võhandu-jokeen, kun KGB:n agentit olivat saamassa hänet kiinni. Hukkumispaikalla on muistokivi. Hänet on haudattu Tarttoon.[7]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kari Alenius: Viron, Latvian ja Liettuan historia, Atena, 2000, ISBN 951-796-216-9
  • Buttar, Prit: Between Giants, the Battle for the Baltics in World War II. Osprey Publishing, 2013. ISBN 9781780961637

Kirjaviitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Alenius, s. 237
  2. ↑ Alenius, s. 239
  3. ↑ a b Alenius, s. 243
  4. ↑ Alenius, s. 245
  5. ↑ a b Alenius, s. 249
  6. ↑ a b c d e Alenius, s. 252
  7. ↑ a b c d e Alenius, s. 253
  8. ↑ Küng, Andres: Unelma vapaudesta. Passiivinen vastarinta nyky-Baltiassa, s. 11. Kustannuspiste Oy, 1979. ISBN 951-95192-9-7

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mart Laar, Unohdettu sota (suom. Jouko Vanhanen), FinnEpos Jyväskylä 1993 ISBN 952-9523-18-1
  • Kari Alenius, Viron, Latvian ja Liettuan historia, Atena Kustannus Oy Jyväskylä 2000 ISBN 951-796-216-9
  • Toivo U. Raun, Viron historia (suom. Heidi Järvenpää), Otava Helsinki 1989 ISBN 951-1-10610-4
  • Seppo Zetterberg, "Historian jännevälit", teoksessa Viro, historia, kansa, kulttuuri, toim. Seppo Zetterberg, SKS, 1995 ISBN 951-717-806-9 (Sarja: Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 610)
  • Seppo Zetterberg, "Ribbentropista Gorbatšoviin", teoksessa Näkökulmia Baltian maiden historiaan ja kulttuuriin, toim. Mauno Jokipii, Atena Kustannus Oy Jyväskylä 1989 ISBN 951-9362-20-7
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Metsäveljet&oldid=20800868”