Partisaanisota Liettuassa 1944–1953

Partisaanisota Liettuassa 1944–1953
Päivämäärä: 1944–1953 Paikka: Liettua Lopputulos: Partisaanit kukistettiin
Osapuolet
Liettualaiset partisaanit	NKVD NKGB
Vahvuudet
50 000 partisaania, 50 000 partisaanien tukijaa	NKVD 50 000 NKGB 1 500 Stribai-joukot 6 000-10 000
Tappiot
20 000 partisaania 27 000 partisaanien tukijaa	19 000

Partisaanisota Liettuassa 1944–1953 oli liettualaisten aseellista vastarintaa neuvostomiehitystä vastaan. Partisaanitoiminta Liettuassa oli laajinta Neuvostoliitossa heti Länsi-Ukrainan samankaltaisen toiminnan jälkeen. Myös muualla Baltiassa oli vastaavia neuvostomiehitystä vastustavia joukkoja, joiden yleisnimitys oli metsäveljet. Liettualainen nimitys metsäveljille oli miško broliai.

Tausta

Saksalaismiehityksen aikana liettualaisia toimi sekä saksalaisten puolella että heitä vastaan. Saksalaisten puolella toimiminen oli vähäisempää kuin muissa Baltian maissa ja Liettuassa ei kyetty esimerkiksi luomaan omaa Waffen-SS-divisioonaa, kuten Latviassa ja Virossa. Aseellinen vastarinta saksalaisia vastaan alkoi vuonna 1942, ja tuolloin siihen osallistuivat erityisesti juutalaiset, jotka toimivat neuvostopartisaanien joukoissa. Vuonna 1943 perustettiin neuvostopartisaaneista riippumaton Liettuan vapautuksen ylin komitea (VLIK), jonka oli tarkoitus aloittaa aseellinen vastarinta, mutta sen johto joutui Gestapon vangeiksi vuonna 1944. Saksalaisten puolella toimi Liettuan aluepuolustusjoukot, jotka perustettiin alun perin toimintaan neuvostopartisaaneja vastaan. Nämä joukot yritettiin alistaa SS:n apujoukoiksi, mutta aluejoukkojen johto hajotti joukot ennen kuin tämä pistettiin toimeen. Neuvostojoukot saavuttivat Liettuan 4. heinäkuuta 1944 ja valtasivat suurimman osan siitä samana vuonna. Neuvostoarmeijan perässä tulivat NKVD:n joukot, jotka alkoivat jahdata saksalaisten puolella toimineita paikallisia.

Alku

Liettualainen partisaani Adolfas Ramanaukas kuvattuna vuonna 1947.

Monet aluepuolustusjoukoissa ja poliisipataljoonissa saksalaismiehityksen aikana palvelleet lähtivät metsiin välttyäkseen vainolta. Metsiin lähti myös muita liettualaisia ja vuoden 1944 loppukesällä suoritettua armeijan mobilisaatiota pakoon lähteneitä. Nämä joukot alkoivat organisoida aseellista vastarintaa usein entisten aluepuolustusjoukkojen ja Liettuan armeijan upseerit johtajinaan. Vuoden 1944 lopussa metsissä oli arviolta 30 000 partisaania, jotka oli jaettu useaksi kymmeneksi partisaaniryhmäksi. Toiminnan alussa partisaanit toimivat suurina muodostelmina ja hyvin varustetuissa leireissä. Partisaanit valtasivat maaseudun kyliä ja pikkukaupunkeja, tuhosivat neuvostovirastoja ja vapauttivat vankeja. Lisäksi tuhottiin muun muassa veroluetteloita ja hyökättiin äänestyspaikoille. Neuvostoaktivisteja tapettiin ja venäläisiä uudisasukkaita ajettiin pois maaseudulta.

Huippu

Partisaanit toimivat Liettuassa erityisen aktiivisesti ja esimerkiksi vuonna 1947 tehtiin NKGB:n tilastojen mukaan 1 333 hyökkäystä, kun samaan aikaan Latviassa tehtiin 106 , Virossa 39 ja Valko-Venäjällä 60. Länsi-Ukrainassa tehtiin 1603 hyökkäystä, mutta siellä partisaanit kärsivät kolme kertaa suurempia tappioita kuin Liettuassa. Vuosina 1944–1945 oli Liettuassakin kuollut partisaanitoiminnassa 10 000 taistelijaa, mutta tappiot vähenivät kun joukot jaettiin pienemmiksi osastoiksi vuonna 1946. Enimmillään partisaaneja toimi arviolta 50 000 ja lisäksi heidän tukijoukoissaan huollossa sekä muissa tehtävissä oli toiset 50 000 henkeä. Vuonna 1949 partisaanien eri osastot, eli apygardat, yhdistettiin vastarintajärjestöksi, joka nimettiin Liettuan vapaustaistelun liikkeeksi. 10.–20. helmikuuta 1949 kaikkien partisaaniosastojen komentajat kokoontuivat Keski-Liettuassa sijainneeseen bunkkeriin, jossa annetussa julistuksessa päätettiin, että partisaanihallitus on ainut laillinen hallitus Liettuassa. Johtajaksi nousi Jonas Žemaitis, joka sai partisaanikenraalin arvon.

Hiipuminen

Entisen KGB:n päämajan seinää Vilnassa. Seinälle kirjoitettuna päämajan kellarissa kidutettujen ja tapettujen nimiä.

Neuvostoliitto käytti partisaaneja vastaan NKVD:n sisäisen turvallisuuden divisioonia, joissa toimi kaiken kaikkiaan 50 000 miestä. NKGB värväsi agentteja ja solutti heitä partisaaniliikkeeseen, sen palveluksessa oli noin 1 500 miestä. Liettualaisista koottiin stribai-joukoiksi kutsuttuja miliisejä, joita oli 6 000–10 000. Varsinainen Neuvostoarmeija osallistui partisaanien vastaiseen toimintaan vain harvoin. Partisaanien vastaisessa taistelussa neuvostojoukot järjestivät siviilien joukkomurhia ja polttivat kyliä. Vangiksi joutuneet partisaanit kidutettiin ja tapettiin.

Eräs tunnetuimmista toiminnassa mukana olleista oli Neuvostoliiton turvallisuuspoliisin juutalainen majuri Nachmanas Dušanskis, joka kidutti partisaaneja.

Tästä syystä oli tavallista että toivottomaan tilanteeseen joutuneet partisaanit tekivät usein itsemurhan. Tapettujen partisaanien ruumiit vietiin usein näytteille kaupunkien ja kylien toreille, jotta heidän omaisensa voitaisiin huomata heidän tunnistaessaan ruumiit. Partisaanien omaiset otettiin panttivangeiksi ja karkotettiin itään. Maatilojen kollektivisointi vuosina 1948–1951 vaikeutti partisaanien huoltoa. Lisäksi heitä heikensivät joukkokarkotukset itään, vuosina 1944–1953 oli Liettuasta karkotettu 250 000 henkilöä. Loppuvaiheessa metsissä oli enää parituhatta partisaania. Toiminnan katsotaan loppuneen Jonas Žemaitisin vangitsemiseen vuonna 1953. Kuitenkin viimeinen partisaanikomentaja, Adolfas Ramanaukas, vangittiin vasta vuonna 1956.

Lähteet

• Aulis Kallio: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6
• Kari Alenius: Viron, Latvian ja Liettuan historia. Jyväskylä: Atena kustannus, 2000. ISBN 9517962169