Merisätkin
| Merisätkin | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Kasvit Plantae |
| Alakunta: | Putkilokasvit Tracheobionta |
| Kaari: | Siemenkasvit Spermatophyta |
| Alakaari: | Koppisiemeniset Magnoliophytina |
| Luokka: | Kaksisirkkaiset Magnoliopsida |
| Lahko: | Ranunculales |
| Heimo: | Leinikkikasvit Ranunculaceae |
| Suku: | Leinikit Ranunculus |
| Alasuku: | Sätkimet Batrachium |
| Laji: | peltatus |
| Alalaji: | baudotii |
| Kolmiosainen nimi | |
|
Ranunculus peltatus ssp. baudotii |
|
| Katso myös | |
Merisätkin (Ranunculus peltatus ssp. baudotii, syn. R. baudotii, R. baudotii ssp. marinus, R. obtusiflorus, Batrachium marinum) on merivedessä kasvava leinikkikasvi. Se on toinen isosätkimen (Ranunculus peltatus) kahdesta alalajista.[1]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Monivuotinen merisätkin kasvaa 10–250 senttimetriä pitkäksi. Varsi on paksu ja väriltään tavallisesti vaaleankellertävä. Kelluslehdet ovat pitkäruotisia ja korvakkeellisia, mutta niitä esiintyy lajilla harvoin. Kelluslehtien lapa on tavallisesti kolmiosainen, liuskainen ja muodoltaan munuaismainen tai pyöreähkö. Lehtilavan tyvilovi on vähintään 120°. Lavan liuskat ovat keskenään lähes samankokoisia ja niukkahampaisia. Uposlehdet ovat jäykähköjä ja sinertäviä. Uposlehtien lehtilapa on 1,5–7,5 cm pitkä ja melko harvaliuskainen. Vedestä nostettaessa uposlehdet eivät mene täysin suppuun. Veden pinnan yläpuolelle kokoavat kukkaperät ovat 5–8 cm pitkiä, ollen saman nivelen lehden ruotia pitempiä. Verho- ja terälehtiä on viisi kappaletta. Verholehdet ovat sinikärkisiä. Valkoiset ja tavallisesti tyvestä keltaiset terälehdet ovat 6–10 millimetriä pitkiä ja niiden mesikuoppa on sirppimäinen. Terälehdet eivät juurikaan kosketa toisiaan. Heteitä on 10–30 kappaletta, emejä 30–40 kappaletta. Suomessa merisätkin kukkii heinä-syyskuussa. Hedelmä koostuu 1,1–2,2 mm pitkistä siipipalteisista pähkylöistä, jotka ovat nuorenakin kaljuja tai vähäsukaisia. Merisätkin on myrkyllinen kasvi.[2]
Merisätkin muistuttaa paljon isosätkimen toista alalajia, lähinnä makeassa vedessä esiintyvää järvisätkintä (R. peltatus ssp. peltatus).[1] Toisinaan näitä kahta alalajia pidetään omina lajeinaan.[3]
Levinneisyys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Merisätkintä tavataan Itämeren rannikolla erityisesti Suomen ja Ruotsin rannikoilla. Itämereltä levinneisyysalue jatkuu Pohjanmeren rannikolla lähes yhtenäisenä Tanskasta Alankomaihin. Lajia tavataan myös suurimmassa osassa Britteinsaarten rannikkoa. Satunnaisia havaintoja merisätkimestä on lisäksi sieltä täältä Atlantin ja Välimeren rannikkoa Ranskasta Marokkoon ja Kreikkaan saakka. Lajia tavataan lisäksi muutamin paikoin Keski-Euroopassa sisämaassa, jossa laji kasvaa makeassa vedessä.[3] Suomessa merisätkintä kasvaa koko Itämeren rannikkoalueella sekä Ahvenanmaalla myös sisämaassa järvissä. Laji on yleinen Suomenlahdella ja Pohjanlahden eteläosissa, mutta harvinaistuu pohjoiseen päin mentäessä.[1]
Elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Merisätkin kasvaa suolaisessa vedessä sekä murtovedessä lahdissa ja melko avoimilla paikoilla syvähkössä vedessä. Toisiaan lajia esiintyy myös makeassa vedessä.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998. ISBN 951-45-8167-9
