Merikortteli
| Merikortteli | |
|---|---|
| Suomen Kaapelitehdas | |
 Merikortteli vuonna 1928. |
|
| Osoite | Pursimiehenkatu 29–31 / Telakkakatu 7 / Merimiehenkatu 36–40 / Perämiehenkatu 10–12 |
| Sijainti | Punavuori, Helsinki, Suomi |
| Koordinaatit | |
| Rakennustyyppi | teollisuus- ja toimistorakennus |
| Valmistumisvuosi | 1919–1934 |
| Suunnittelija | Walter Jung, W. G. Palmqvist |
| Rakennuttaja | Suomen Kaapelitehdas Oy |
| Omistaja | Antilooppi Ky[1] |
| Julkisivumateriaali | punatiili |
| Kerrosluku | 6 |
| Kerrosala | 28 000 |
 |
|
Merikortteli on historiallinen tehdasrakennus Helsingin Punavuoren alueella, runsaan kilometrin päässä ydinkeskustasta lounaaseen. Se käsittää kokonaisuudessaan Telakkakadun, Merimiehenkadun, Perämiehenkadun ja Pursimiehenkadun välisen korttelin, jolle 1800-luvulla annettiin nimi Kivitasku.[2]
Kiinteistö sijaitsee Helsingin sydämessä Punavuoren designalueella. Merikorttelia ympäröi urbaani ja monipuolinen kaupunkimiljöö. Alueella sijaitsee historiallisia asuinrakennuksia, toimistorakennuksia ja katutasossa olevia eri alan yrityksiä, kuten kahviloita, ravintoloita ja pieniä kivijalkakauppoja. Merikorttelin vieressä Pursimiehenkadulla on raitiolinja 1:n päätepysäkki.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Korttelissa oli 1900-luvun alussa joukko yksikerroksisia puisia asuintaloja.[2] Ne kaikki purettiin, kun Suomen Kaapelitehdas rakennutti paikalle 28 000 m2:n[3] laajuisen vankan punatiilisen, kokonaisen korttelin käsittävän teollisuusrakennuksen. Rakennuksen suunnittelivat Valter Jung ja W. G. Palmqvist.[2] Sen ensimmäinen osa valmistui Telakka- ja Merimiehenkatujen kulmaan vuonna 1919, viimeinen Perämiehenkadun puolelle vuonna 1934.[2]
Merikorttelissa valmistettiin puhelinkaapeleita Suomen puhelinverkkoa varten. Rakennuksen koko korttelin kiertävä pohjasuunnitelma mahdollisti pitkien kaapelien työstämisen läpi rakennuksen. Mukana oli myös emoyhtiö Suomen Gummitehtaan raakakumivalssaamo. Kaapelitehdas siirtyi Salmisaareen 1939 ja taloon sijoittui muun muassa Airam, jossa Suomen Kaapelitehdas oli osakkaana. Sotavuosina sen tuotanto oli elintärkeää Suomelle, niin sotaväelle kuin kotirintamallekin.[4] Lampputehtaassa syttyi vuonna 1952 tulipalo, joka poltti koko ullakon. Liekkien tieltä jouduttiin heittämään kadulle Karhun jääkiekkovarusteita, jotka seudun pojat ottivat omaan käyttöönsä.[4]
Merikorttelista tuli Suomen ensimmäinen moderni teollisuustalo, jossa oli vuokralla useita yrityksiä. Suomen Sähkölampputehdas (Airam) oli yksi näistä yrityksistä 1950-luvulla. Airam kehitti tuolloin muun muassa valaistuksen 1952 valmistuneelle Olympiastadionille ja sen tulostaululle.[4]
Myöhemmin Merikorttelissa toimivat useat merkittävät suomalaiset yritykset, kuten ABB, Kone ja Nokia. Kertomusten mukaan Nokian päätös lähteä mukaan elektroniikka-alalle tehtiin, kun yrityksen toimisto sijaitsi juuri Merikorttelissa.[5] Nykyisin rakennuksessa toimii erilaisia luovien alojen suunnittelu-, konsultti- ja mediatoimistoja, sekä kahvipaahtimo Kaffa Roastery. Rakennuksen alakerrassa on myös Alepan myymälä, elokuvateatteri Riviera Punavuori ja kaksi kahvilaa.
Telakkapuistikko veistoksineen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viereinen Telakkapuistikko oli ensinmilloin? nimeltään Dockstorget, suomeksi Tokantori. Vuonna 1962 sinne pystytettiin Suomen Kaapelitehdas Oy:n 50-vuotisjuhlan kunniaksi Matti Hauptin pronssiveistos Kohottava voima. Tilaajan toimialan lisäksi teoksessa on nähty viittauksia muun muassa Michelangelon ja Auguste Rodinin teoksiin.[4]
Lisärakennus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2012 korttelin sisäpihalle ehdotettiin rakennettavaksi 10 500 m²:n laajuinen, valkoinen korkea pikselimäinen lisärakennus Cloud City.[4] Sen suunnitteli Ala-arkkitehdit hollantilaisten kiinteistösijoittajien toimeksiannosta. Ehdotus oli mukana Helsingin design-pääkaupunkivuoden ohjelmistossakin, mutta Punavuoren asukkaat vastustivat sitä ankarasti.[4] Merikorttelin rakennus on suojeltu, mutta sisäpihaa ei.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Punavuorelainen Merikortteli vaihtoi omistajaa sadalla miljoonalla yle.fi. Viitattu 29.12.2017.
- ↑ a b c d Kaija Ollila, Kirsti Toppari: ”Kivitasku ja Hamppuvarpunen”, Puhvelista Punatulkkuun, Helsingin vanhoja kortteleita, s. 242-243. Sanoma Oy, 1981. ISBN 951-9134-69-7
- ↑ Kotisivu Merikortteli. Arkistoitu 4.2.2016. Viitattu 12.1.2016.
- ↑ a b c d e f g Kotikaupunkipolku 23: Merikortteli Punavuori-seura.
- ↑ Rakennus Merikortteli.[vanhentunut linkki]