Max Trapp

Max Trapp (1. marraskuuta 1887 Berliini – 31. toukokuuta 1971 Berliini) oli saksalainen säveltäjä. Hän oli vuodesta 1932 lähtien natsipuolueen jäsen ja pääsi Natsi-Saksassa poliittiseen suosioon. Hän asettui puolustamaan melodisempaa musiikkia kuin kaksitoistasäveljärjestelmän esitellyt Arnold Schönberg; tämä oli Joseph Goebbelsin mieleen.

Trapp opiskeli musiikin teoriaa Paul Juonin ja pianonsoittoa Ernst von Dohnányin johdolla Berliinin musiikkikorkeakoulussa. Tämän jälkeen hän työskenteli pianistina ja vuodesta 1920 Berliinin musiikkikorkeakoulun opettajana. Hän johti sävellyksen mestarikursseja Dortmundissa vuosina 1924–1930 ja Berliinissä 1934–1945. Vuosina 1951–1953 hän jatkoi opetustyötä Berliinissä. Trapp liittyi vuonna 1932 Berliinin Kampfbund für deutsche Kulturiin ja pääsi vuonna 1934 jäseneksi uudelleen muodostettuun Preussin taideakatemiaan.

Trappin sävellystyyliin vaikuttivat Max Reger ja Richard Strauss. Hänen tuotantoonsa kuuluu esimerkiksi seitsemän sinfoniaa, kamari- ja pianomusiikkia, näyttämöteoksia, kuorokappaleita ja lauluja. Hänen pianokonsertostaan (1931) äänitettiin Walter Giesekingin tulkinta vuonna 1935. Trappin viides sinfonia (op. 33) esitettiin vuonna 1937 Baden-Badenissa. Esityksen tiimoilta kansallissosialistinen musiikkihistorioitsija Joseph Müller-Blattau esitti saksalaisen klassis-romanttisen perinteen päättyneen. Müller-Blattau pyrki Werner Korten tavoin toimimaan välikätenä natsien vanhakantaisempien kulttuuri-ihanteiden ja Euroopassa 1920–1930-luvuilla vallinneiden trendien välillä. Vuonna 1935 Wilhelm Furtwängler kantaesitti Trappin konserton orkesterille (op. 32). Kolme vuotta myöhemmin Trapp sävelsi sellokonserton musiikkifestivaalille Düsseldorfiin. Hänen sävellystensä joukossa on myös viulukonsertto.

Trappin johdolla opiskelivat muiden muassa Sophie-Carmen Eckhardt-Gramatté, Carlos Surinach ja Joseph Tal. Ollessaan Suomessa Trapp tapasi Erik Bergmanin, jolle suositteli opettajaksi Heinz Tiesseniä, vaikka Tiessen oli ollut aktiivinen vasemmistopiireissä.