Matam
| Matam | |
|---|---|
  Matam |
|
|
Koordinaatit: |
|
| Valtio | Senegal |
| Alue | Matamin alue |
| Departementti | Matamin departementti |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kaupunki |
| – Hallinnon tyyppi | kunta |
| Väkiluku (2013) | 17 200 |
Matam on kaupunkikunta sekä Matamin alueen ja departementin hallinnollinen keskus Senegalissa. Se sijaitsee Senegaljoen varrella 530 kilometriä Dakarista itään. Kunnassa on 17 200 asukasta (vuonna 2013)[1].
Kunnan pinta-ala on 3,75 neliökilometriä. Se on pinnanmuodostukseltaan alavaa jokilaaksoa. Kaupungin ympärillä levittäytyvät laajat tulvatasangot. Seutu kuuluu Sahelin vyöhykkeeseen. Senegaljoen vastarannalla sijaitsee Mauritaniaan kuuluva Matam Réo.[2]
1500-luvulla perustettu Matam oli aikoinaan tärkeä kappapaikka. Ranskalaiset rakensivat sinne linnakkeen vuonna 1857. Siirtomaa-aikana Matam oli hallintopiirin keskus. Se sai täysivaltaisen kunnan statuksen vuonna 1955. Matamin departementti on perustettu vuonna 1964 ja alue vuonna 2002.[2]
Asukkaista 88 prosenttia on tukuloreja, 6,7 prosenttia soninkeja ja 3,9 prosenttia wolofeja. Muutamia katolisia lukuun ottamatta kaikki ovat muslimeja.[2]
Matam on Dakarista tulevan maantie N3:n päätepiste. Sen ohi kulkee Saint-Louisista Malin rajalle johtava maantie N2.[3] Väestön pääelinkeinot ovat maanviljely, karjanhoito ja kalastus. Tärkeimmät viljelykasvit ovat hirssi, riisi, bataatti, vesimeloni ja vihannekset. Tuotantoeläimiä ovat naudat, lampaat, hevoset, aasit ja siipikarja. Lisäksi harjoitetaan käsityöammatteja ja kaupankäyntiä. Matamin alueella ei ole käytännössä lainkaan teollisuutta. Kaupunki on hyvin maaseutumainen ja sen palvelutaso on vaatimaton.[2] Sen ohitse on kasvamassa seitsemän kilometrin päässä sijaitseva liikennekeskus Ourossogui[3].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Senegal: Cities & Urban Communes City Population. Viitattu 4.3.2021.
- ↑ a b c d Ba, Barka: Relations transfrontalières entre deux villes ”jumelles” du fleuve Sénégal: Matam Sénégal et Matam Réo Memoire Online. Viitattu 4.3.2021.
- ↑ a b Petit Futé Sénégal 2020, s. 400–401. Paris: Les Nouvelles Éditions d’Université, 2019. ISBN 978-2305022550