Martti H. Haavio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee teologia. Martti Haavio oli kansanrunouden tutkija, runoilija ja akateemikko.
Professori Martti H. Haavio ja professori Sakari Kuusi Jyväskylän seminaarin historian luovutustilaisuudessa vuonna 1963.

Martti Henrik Haavio (14. maaliskuuta 1897 Akaa – 12. tammikuuta 1966 Jyväskylä t. Muurame[1]) oli suomalainen kasvatustieteilijä ja teologi.

Martti H. Haavion vanhemmat olivat rautatieläinen Oskari Haavio ja Matilda Sukki. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Hämeenlinnan suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1916, valmistui teologian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1920 ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1921. Hän toimi ylimääräisenä pappina Vesilahdessa vuosina 1921–1922, Pornaisissa vuosina 1922–1923 ja Askolassa vuosina 1923–1924 sekä uskonnon opettajana Lapuan yhteiskoulussa vuosina 1924–1927. Haavio valmistui teologian lisensiaatiksi vuonna 1940 ja väitteli teologian tohtoriksi vuonna 1941.[2]

Haavio toimi Jyväskylän seminaarissa uskonnon lehtorina vuosina 1928–1937 ja vastaavassa virassa Jyväskylän kasvatusopillisessa korkeakoulussa vuosina 1937–1949. Tuolloin hänet valittiin kasvatusopillisen korkeakoulun kasvatus- ja opetusopin professoriksi, mitä virkaa hän hoiti vuoteen 1965. Jyväskylän yliopisto promotoi Haavion kasvatustieteiden kunniatohtoriksi vuonna 1964[3].

Haavio kirjoitti useita kristilliseen koulukasvatukseen liittyviä kirjoja, muun muassa Koulun uskonnonopetus (1936), Kansakoulun uskonnonopetuksen siveellinen kasvatustehtävä (1941), Koulun uskonnonopetuksen rakenne ja henki (1941), Opettajapersoonallisuus (1948) ja Opettaja kertoo -sarja (1949–1966). Hän laati yhdessä Lempi Vermasvuoren kanssa Meidän lasten uskontokirjan (1952), jonka kuvittajana oli Martta Wendelin. Meidän lasten uskontokirja oli käytössä kansakoulun alaluokkien uskontokirjana 1970-luvulle asti.

Martti H. Haavio ei ollut naimisissa. Jyväskylän yliopisto hallinnoi hänen nimeään kantavaa rahastoa, josta myönnetään apurahoja kristilliseen kasvatustyöhön ja uskonnonopetukseen kohdistuvaan tutkimukseen ja julkaisutoimintaan.

Martti H. Haavio sekoitetaan usein kaimaansa, professori Martti Haavioon, joka tunnetaan myös runoilijanimellä P. Mustapää. Martti H. Haavio ja Martti Haavio eivät olleet keskenään sukua.

Julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Koulun uskonnonopetus. Helsinki: Otava. 1936
  • Kansakoulun uskonnonopetuksen siveellinen kasvatustehtävä. Helsinki: Otava. 1941
  • Opettaja kertoo Vanhasta testamentista. Kuvitus Maija Karma. Porvoo: WSOY. 1945
  • Kansankirkkomme ja kansansivistystyö. Helsinki: Pellervo-seura. 1948
  • Opettajapersoonallisuus. Jyväskylä: Gummerus. 1948
  • Koulun uskonnonopetuksen rakenne ja henki. Jyväskylä: Gummerus. 1950
  • Meidän lasten uskontokirja. Martti Haavio - Lempi Vermasvuori, kuvitus Martta Wendelin. Helsinki: Otava. 1952
  • Opettaja kertoo Vapahtajasta. Kuvitus Maija Karma. Porvoo: WSOY. 1959
  • Opettaja kertoo apostoleista. Kuvitus Maija Karma. Porvoo: WSOY. 1962
  • Opettaja kertoo kirkollisesta elämästä ja toisista uskonnoista. Porvoo: WSOY. 1966

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pruuki, Lassi: Martti H. Haavio ja kristillinen koulukasvatus. Kristillinen kasvatus, 2003, nro 5–6, s. 3-7.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1967, osa 10 (ei sivunumeroa)
  2. ↑ Suomen kirkon matrikkeli 1963, s. 112. Helsinki: Suomen Kirkon Pappisliitto, 1963.
  3. ↑ https://www.jyu.fi/akateemiset-tapahtumat/promootio/kunniat (Arkistoitu – Internet Archive)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Martti_H._Haavio&oldid=22067838”