Marko Tapio

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Marko Tapper)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
 Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua.
Tarkennus: Varsinkin kohdassa "Kirjailijakuva" paljon maalailevaa ja epätietokirjamaista ainesta. Lähdeteoksen (mutta minkä?) kieli paistaa.
Marko Tapio.

Marko Tapio (oik. Marko Viktor Tapper; 15. elokuuta 1924 Saarijärvi – 14. kesäkuuta 1973 Seinäjoki) oli suomalainen kirjailija.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marko Viktor Tapper syntyi lahjakkaan saarijärveläisen veljessarjan esikoisena. Marko kävi Saarijärven yhteiskoulua neljä luokkaa. Koulunkäynti keskeytyi asepalvelukseen 1943–1944 JR52:n tykkikomppaniassa Rukajärven rintamalla.

Myöhemmin Tapper suoritti sisävesiliikenteen laivapäällikön tutkinnon. Hän työskenteli Kymin Uittoyhdistyksen metsä- ja uittotyönjohtajana vuoteen 1950 ja kirjailijana vuodesta 1952. Kirjoitustyön ohella hän toimi tilapäisenä rakennustyömiehenä ja freelancer-toimittajana Keski-Suomen Iltalehdessä 1961–1962.

Kirjailijakuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marko Tapio oli huomattavimpia sodanjälkeisiä prosaisteja Suomessa. Tapio-kirjailijanimen keksi WSOY:n johtaja Yrjö A. Jäntti. Kirjailija itse ei pitänyt nimestä.[1]

Kirjailijaksi valmistumisessa Tapioa vahvisti urheiluseura Saarijärven Pullistus. Urheiluseura oli siitä harvinainen, että sen toiminta-alaan kuului myös kulttuuri. Pullistuksen kirjallisuuskerhon klassikoita ruotivia luentoja Marko Tapper seurasi aktiivisesti. Tämä "seminaari" auttoi häntä kehittymään ja tuntemaan omat mahdollisuutensa kirjoittajana, ja kerhon järjestämissä kirjoituskilpailuissa hän korjasi monet voitot. Kerhon puheenjohtaja lehtori Pekka Mattila (myöhemmin fil. tri ja professori) seurasi "hovikriitikkona" lahjakkaan kirjailijanoviisin esikoisromaanin työvaiheita. Suuri merkitys kirjailijantyölle oli Saarijärven mehevällä kansankielellä ja metsä-, rakennus- ja uittotyömailla saaduilla kokemuksilla.

Tapion esikoisteos Lasinen pyykkilauta (1952) otettiin vastaan lahjakkaan "sillanpääläisen" kertojan romaanina, jossa kuvattiin nuoren miehen kypsymiskamppailua. Vuonna 1956 ilmestynyt Aapo Heiskasen viikatetanssi on luokiteltu moderniksi romaaniksi. Teoksessa kuvataan sotasairaalasta palaavan ylioppilaan henkistä kriisiä, joka laajentuu sodasta palaavien ”harmaiden veljien” pysähtyneeksi ajankuvaksi, kun koetuksella on koko elämisen mielekkyys ja usko tulevaisuuteen. Korttipelisatu (1958) kuvaa nuoren miehen suhdetta ihannoimaansa isään. Poika miehistyy ja vapautuu. Teos on vireeltään kaunis, dramaattinen ja romanssinomainen. Romaani Terassi (1962) on moderni ja tyylitelty arvoitus, joka kätkeytyy romaanin päähenkilön, fiktiivisen kirjailijan sisimpään: näkemys ahdistavasta kriisistä, jonka päähenkilö-kirjailija koki sekä maailman murrokseen ulottuvana että omaan työhönsä heijastuvana.

Kirjailijan pääteoksen Arktinen hysteria teemoina ovat Björkharryjen perheen sosiaalinen nousu ja tuho, politiikan turmeltuneisuus ja näkymät Suomen sotien väliseen kurimukseen.

Teos koostuu kahdesta osasta, teoksesta Vuoden 1939 ensilumi (1967) ja sota-aiheisesta Sano todella rakastatko minua (1968).[1]

Marko Tapion tuotannon polttavimmaksi ja keskeisimmäksi teemaksi näyttää erottuvan jopa väkivaltaisia ratkaisuja vaativa isän ja pojan suhde. Se on mukana myös Arktisessa hysteriassa. Voimalaitosjohtajan itsekkään hahmon suhde työläisiin laajentuu padon murtuessa tuhoisaksi yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Hysteria on pessimistinen, suorastaan nihilistinen teos. Kirkolla, papeilla, uskonnolla ei milloinkaan ollut Marko Tapiolle itselleen oleellista merkitystä. Jumalalle hän oli jättänyt sen, mikä Jumalalle kuului. Ihmisen oli itse pystyttävä hoitelemaan sarkansa omassa maailmassaan. Mutta Arktinen hysteria jäi kesken, ja toiseen osaan mennessä ei toivoa ollut näkyvissä.

Marko Tapio sai useita palkintoja ja apurahoja, muun muassa valtion kirjallisuuspalkinnon, F. E. Sillanpään palkinnon 1958 ja Bergbomin palkinnon 1961, Pro Finlandia -mitalin 1971, ensimmäisen niin sanotun akatemia-apurahan 1957 ja viimeisen kolmivuotisena 1970.

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tapion veljistä Harri Tapper oli kirjailija ja opettaja, Kain Tapper kuvanveistäjä ja Yrjö Tapper lavastaja.

Tapio oli naimisissa Tuulikki Viljasen (nyk. Valkonen) kanssa vuosina 1961–1973, ja tästä avioliitosta syntynyt poika Janne Tapper on teatteriohjaaja ja teatterintutkija. Avioliitto päättyi eroon kirjailijan alkoholin ja lääkkeiden liikakäytön vuoksi. Valkonen on kirjoittanut Tapion elämästä ja kirjailijantyöstä sekä elämästään Tapion puolisona teoksen Mäyhä (2003).

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marko Tapper oli aktiivinen kilpaurheilussakin. Hän voitti muun muassa Saarijärven juhannuskisojen 10 000 metrin juoksun vuonna 1956, ennätyksensä 10 000 metrillä 32,36.0 hän juoksi Äänekosken murskaradalla[2], lisäksi hän voitti piirinmestaruuksia juoksussa, hiihdossa ja yhdistetyssä. Erityinen kilpailu Tapperille oli Keski-Suomen maakuntaviestin voitto vuonna 1955. Saarijärven Pullistuksen joukkueessa hiihti kolme Tapperin veljestä; Marko ankkurina voittaen Jämsänkosken Ilveksen, jonka riveissä hiihti muun muassa kolme olympiavoittajaa - Urpo Korhonen, Tapio Mäkelä ja Veikko Hakulinen[2]. Marko Tapper toi 14.7.1952 olympiasoihdun Saarijärven urheilukentälle, jossa soihtua kuljetti isä Vihtori Tapper, joka seuraavaksi luovutti soihdun veli Yrjö Tapperille[3].

Teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kertomakirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Lasinen pyykkilauta (WSOY, 1952)
  • Novelleja (1954)
  • Aapo Heiskasen viikatetanssi: Romaani. Helsinki: WSOY, 1956.
  • Korttipelisatu (1958)
  • Terassi (1962)
  • Enkeli lensi ohi (WSOY, 1963)
  • Se kesä on mennyt (WSOY, 1964)
  • Kolmetoista mehiläistä (WSOY, 1964)
  • Arktinen hysteria I: Vuoden 1939 ensilumi (WSOY, 1967)
  • Arktinen hysteria II: Sano todella rakastatko minua (WSOY, 1968)
  • Mummokulta (WSOY, 1969)
  • Tarina viidestä kilometristä (WSOY, 1985)

Muuta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Se ei ole sattumaa (julkaisematon käsikirjoitus, SKS:n kirjallisuusarkisto, 1947)
  • Keltainen lippu (näytelmä, 1959)
  • Hattuni nostan naulalles (näytelmä, 1965)
  • Eppel on taivaassa (televisionäytelmä, YLE, 1968)
  • Iita (televisionäytelmä, YLE, 1971)
  • Sekuntikello (televisionäytelmä, YLE, 1972)

Palkinnot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Valtion kirjallisuuspalkinto ja valtion apurahat: 1-vuotinen apuraha 1957 ja 3-vuotinen 1970.
  • F. E. Sillanpää -palkinto 1958
  • Bergbom-palkinto 1961
  • Pro Finlandia -mitali 1971

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Marko Tapio ja Arktinen hysteria yle.fi. 18.10.2007, päivitetty 11.4.2017. Viitattu 11.10.2022.
  2. ↑ a b Aamuposti-lehti, ESM Digi, Kulttuuri 22.2.2023, sivut 14-15
  3. ↑ Erkki Vettenniemi: Kun Tapperin pojat radan rakensivat. Juoksija, joulukuu 2022, nro 8 / 2022, s. 46-48. Kustannus oy Juoksija. (suomeksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Marko_Tapio&oldid=22059869”