Marcel Lefebvre

Marcel Lefebvre.

Marcel-François Lefebvre (29. marraskuuta 1905 Tourcoing, Ranska – 25. maaliskuuta 1991 Martigny, Sveitsi) oli ranskalainen roomalaiskatolinen pappi, joka perusti vuonna 1970 traditionalistisen Pyhän Pius X:n pappisveljeskunnan vastalauseena Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen uudistuksille. Hänen toimintansa ajoi hänet vakaviin ristiriitoihin kirkkonsa kanssa, ja lopulta hänet ekskommunikoitiin piispojen vihkimisestä ilman paavin lupaa.

Elämä

Ennen Vatikaanin toista kirkolliskokousta

Lefebvre syntyi vuonna 1905 Tourcoingissa René Lefebvren ja Gabrielle Wattinin pojaksi. Hänen isänsä René oli monarkisti ja kuoli keskitysleirillä, johon oli joutunut natsien vastaisesta työstään. Perhe oli hartaan uskovainen. Poika aloitti opintonsa Rooman Ranskalaisessa seminaarissa vuonna 1923 ja suoritti asepalveluksen vuosina 1926–1927. Hän sai vihkimyksen diakoniksi Basilio Pompiljilta Lateraanikirkossa 25. toukokuuta 1929, ja papiksi hänet vihki Achille Liénart Lillessä saman vuoden 21. syyskuuta.

Pappisvihkimyksensä jälkeen Lefebvre jatkoi teologisia opintojaan Roomassa ja eteni tohtoriksi.

Lefebvre työskenteli opintojensa jälkeen lyhyesti pappina Ranskassa. Vuonna 1931 hän sai piispa Liénartilta vapautuksen työstä, koska suunnitteli lähetystyötä spiritaanien jäsenenä. Hän lähtikin Gaboniin, jossa hänestä tuli paikallisen seminaarin rehtori. Vuonna 1945 hänet määrättiin palaamaan Ranskaan, jossa hän sai uuden työn spiritaanien seminaarin rehtorina Mortainissa.

Lefebvren paluu Ranskaan jäi lyhytaikaiseksi. Liénart vihki hänet piispaksi Tourcoingissa 18. syyskuuta 1947 sen jälkeen, kun paavi Pius XII oli 12. kesäkuuta nimittänyt hänet Dakarin (Senegal) apostoliseksi vikaariksi ja Anthedonin titulaaripiispaksi. Vuonna 1948 hänestä tuli lisäksi apostolinen lähettiläs ranskalaiseen Afrikkaan sekä Arcadiopoliin Euroopassa titulaariarkkipiispa.

14. syyskuuta 1955 Dakarin apostolisesta vikariaatista tuli arkkihiippakunta. Lefebvre nousi sen ensimmäiseksi arkkipiispaksi. Vuonna 1959 Lefebvren annettiin valita apostolisen lähettilään ja arkkipiispan tehtävien väliltä. Hän luopui apostolisen lähettilään tehtävistä, mutta jatkoi Dakarin arkkipiispana, kunnes siirtyi 23. tammikuuta 1962 Tullen hiippakuntaan. Vaikka kyseessä on pelkkä hiippakunta (ei arkkihiippakunta), Lefebvre säilytti henkilökohtaisen arkkipiispan arvonimen. Vuonna 1960 Lefebvre oli nimitetty Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen keskusvalmistelukomissioon.

26. heinäkuuta 1962 Lefebvre valittiin spiritaanien johtoon. Saman vuoden 7. elokuuta hänestä tuli Synnadan titulaariarkkipiispa. Hän oli konservatiivi, ja spiritaanien johdossa hän siirsikin useita reformisteja pois opetustehtävistä ja poistatti kirjastoista liian uudistusmielisiksi kokemiaan teoksia. Vuonna 1968 hän erosi spiritaanien johdosta. Hän erosi vuonna 1970 myös Synnadan titulaariarkkipiispan virasta.

Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen jälkeen

Vatikaanin toinen kirkolliskokous (1962–1965) oli käännekohta Lefebvren uralla. Kirkko teki tuolloin voimakkaita sisäisiä uudistuksia, joita Lefebvre vastusti. Hän perusti tästä syystä vuonna 1970 Pyhän Pius X:n yhteisön. Hän avasi Sveitsin Écôneen Pyhän Pius X:n kansainvälisen pappisseminaarin.

Lefebvre ajautui pian ristiriitoihin Vatikaanin kanssa. Paavi Paavali VI kritisoi häntä avoimesti. Johannes Paavali I tuli valituksi uudeksi paaviksi elokuun 1978 konklaavissa, mutta hän kuoli jo syyskuussa. Häntä seurannut Johannes Paavali II keskusteli Lefebvren kanssa, mutta yhteisymmärrystä ei saavutettu vieläkään.

Elokuun 1978 konklaavissa Lefebvren on raportoitu saaneen joitakin ääniä, vaikka hän ei ollut kardinaali.

Ekskommunikaatio

Vuonna 1987 ikääntynyt Lefebvre ilmoitti aikovansa vihkiä piispan jatkamaan hänen työtään. Tämä syvensi ristiriitatilannetta, sillä piispan vihkiminen edellyttää paavin lupaa, jota ei tässä tapauksessa ollut. Lefebvren perustama yhteisö ei ollut enää vuosiin ollut edes katolisen kirkon virallisesti tunnustama. Lefebvre, joka oli jatkanut toimintaansa yhteisön kieltämisestä huolimatta, oli myös jo menettänyt oikeutensa johtaa messua ja jakaa sakramentteja.

30. kesäkuuta 1988 Lefebvre vihki luvatta yhdessä Antônio de Castro Mayerin kanssa neljä Pyhän Pius X:n yhteisön pappia piispoiksi. Vihityt olivat Bernard Tissier de Mallerais, Richard Williamson, Alfonso de Galarreta ja Bernard Fellay. Teko katsottiin skismaattiseksi; sekä luvattoman vihkimyksen tekijät että luvattomasti vihityt ekskommunikoitiin sen seurauksena. Lefebvre oli sitä mieltä, että hänen toimintansa ei ollut skismaattista, koska hän ei ollut sanoutunut irti kirkosta. Hän ilmoitti pyrkivänsä saamaan Rooman ymmärtämään Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen päätösten epäkatolisuuden.

Lefebvre kuoli Sveitsin Martignyssä syöpään vuonna 1991. Hän oli 85-vuotias. Hänen piispoiksi vihkimiensä miesten ekskommunikaatiot purettiin vuonna 2009.

Mielipiteet

Lefebvre kehotti katolilaisia äänestämään Jean-Marie Le Peniä. Hän kehui Francisco Francoa ja António de Oliveira Salazaria heidän politiikkansa katolisuudesta. Vuonna 1986 hän arvosteli paavin ja muiden uskonnollisten johtajien välistä tapaamista, koska katsoi sen rohkaisevan "väärien uskontojen" edustajia rukoilemaan "vääriä jumalia". Hän vastusti muslimien maahanmuuttoa.

Lefebvre vastusti tridentiinisen messun korvaamista ja syytti virallista katolista kirkkoa uskosta luopumisesta.

Aiheesta muualla

• Catholic-hierarchy.org (englanniksi)