Manoel de Oliveira

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Manoel de Oliveira
Manoel de Oliveira vuonna 2008.
Manoel de Oliveira vuonna 2008.
Henkilötiedot
Syntynyt11. joulukuuta 1908
Porto, Portugali
Kuollut2. huhtikuuta 2015 (106 vuotta)
Ammatti elokuvaohjaaja
Ohjaaja
Palkinnot

Kultainen palmu

Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Manoel Cândido Pinto de Oliveira (11. joulukuuta 1908 Porto – 2. huhtikuuta 2015[1] Porto) oli portugalilainen elokuvaohjaaja.[2] Oliveira oli viimeisinä vuosinaan maailman vanhin uraansa jatkanut elokuvaohjaaja.[3] Vielä vuonna 2014, yli satavuotiaana, de Oliveira ohjasi kaksi lyhytelokuvaa[1].

Oliveira syntyi Portossa ja kävi koulunsa Galiciassa Espanjassa. Alun perin hänen tavoitteensa oli näyttelijänura, ja hän aloitti 20-vuotiaana näyttelijänopinnot. Sittemmin hän päätti ryhtyä elokuvaohjaajaksi. Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä oli Duero-joella työtä tekevistä kertova lyhytdokumentti Douro, faina fluvial vuodelta 1931. Ensimmäinen pitkä ohjaustyö oli lapsikuvaus Aniki Bóbó, jonka jälkeen Oliveira pääsi seuraavan pitkän elokuvan tekoon vasta 21 vuotta myöhemmin.

Oliveira oli Cannesin elokuvajuhlilla ehdolla useita kertoja Kultaisen palmun saajaksi, ja hänelle myönnettiin tuomariston palkinto vuonna 1999. Venetsian elokuvajuhlilla hänelle myönnettiin Kultainen leijona elämäntyöstä kaksi kertaa, vuosina 1985 ja 2004. Kultaisen palmun elämäntyöstä Oliveira sai vihdoin vuonna 2008.[4] Oliveiran kuoltua vuonna 2015 Portugaliin julistettiin kahden päivän virallinen suruaika.[5]

Oliveira vieraili Sodankylän elokuvajuhlilla kesällä 1990. Helsingin Sanomien Helena Ylänen kirjoitti hänestä tuolloin:[6]

Oliveira on elokuvan mestari, hänen ohjaajankätensä hahmottaa laajaa, avaraa kaarta, josta puuttuu kaikki pieni ja arkinen, kaikki askartelun tuntu. Oliveira on sosiaalisen satiirin tekijä, herrasväen kuvaaja, kuninkaallinen hovimaalari.

Filmografiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • 1942: Aniki Bóbó
  • 1963: Kevätriitti (Acto da primavera)
  • 1974: Benilde ou a Virgem-Mãe
  • 1985: Le Soulier de satin
  • 1988: Kannibaalit (Os Canibais)
  • 1990: "Non", ou A vä glória de mandar
  • 1992: O Dia do Desespero
  • 1993: Vale Abraão
  • 1994: A Caixa
  • 1995: O Convento
  • 1996: Party
  • 1997: Viagem ao princípio do mundo
  • 1998: Inquietude
  • 1999: La Lettre
  • 2000: Palavra e Utopia
  • 2001: Menen kotiin (Je rentre à la maison)
  • 2009: Singularidades de uma Rapariga Loura

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Maailman vanhin elokuvaohjaaja kuollut MTV Uutiset Kulttuuri. MTV. Arkistoitu 3.4.2015. Viitattu 2.4.2015.
  2. ↑ Lehtonen, Veli-Pekka: Ari Kaurismäki kuvaa Portugalissa. Helsingin Sanomat 8.2.2012, s. C 1.
  3. ↑ Lim, Dennis: Centenarian Director’s Very Long View The New York Times. 9.3.2008. Viitattu 9.7.2009. (englanniksi)
  4. ↑ Portugalilaisohjaajalle Cannesin Kultainen palmu Yle.fi. 19.5.2008. Viitattu 9.7.2009.
  5. ↑ Portugalissa virallinen suruaika elokuvaohjaaja Oliveiran kuoleman vuoksi 3.4.2015. Yle. Viitattu 3.4.2015.
  6. ↑ Ylänen, Helena: Fleischer ja Oliveira Sodankylän seniorien joukkoon. Helsingin Sanomat, 18.6.1990, s. 62. Näköislehti (maksullinen).

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pyrhönen, Tuomas: ”Manoel de Oliveira – suuri tuntematon”. Filmihullu 2/2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Manoel_de_Oliveira&oldid=22846690”