Malline:Valitut palat/2016/43
Mosambikin tasavalta (port. República de Moçambique) on valtio eteläisessä Afrikassa. Sen rajanaapurit ovat Etelä-Afrikka, Swazimaa, Zimbabwe, Sambia, Malawi ja Tansania. Idässä se rajoittuu Intian valtamereen. Maassa on noin 26,4 miljoonaa asukasta, ja sen pinta-ala on hieman alle 800 000 neliökilometriä. Mosambikin pääkaupunki on Maputo, ja maa on monipuoluedemokratia, jonka valtionpäämies on presidentti.
Arabikauppiaat liittivät Mosambikin rannikon kansainväliseen kauppaverkostoon. Portugalilaiset perustivat 1500-luvulla rannikolle useita kauppa-asemia, mutta koko Mosambik siirtyi varsinaisesti siirtomaahallintoon vasta 1800-luvun lopulla. Monet Afrikan siirtomaat itsenäistyivät pian toisen maailmansodan jälkeen. Portugalin siirtomaissa kehitys oli hitaampaa, eikä Portugali halunnut antaa itsenäisyyttä siirtomailleen. Mosambikin itsenäisyyssota alkoi 1964 ja loppui pian itsenäistymiseen Portugalin neilikkavallankumouksen jälkeen. Mosambik oli alkujaan kommunistinen yksipuoluevaltio, jota Frelimo hallitsi. Renamo-liike käynnnisti 1977 yli 10 vuotta kestäneen tuhoisan sisällissodan, joka raunioitti maan talouden.
2015 ← 2016 → 2017 |
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 |
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19 |
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29 |
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39 |
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49 |
50 · 51 · 52 |