Malline:Valitut palat/2016/21
Kastelórizo (kreik.; myös Kastellórizo, Καστελλόριζο) eli Megísti (kreik. Μεγίστη) on Kreikan saari, joka kuuluu Dodekanesian saariryhmään ja sijaitsee Välimeressä 3,7 kilometrin päässä Turkin rannikosta. Se on yksi saariryhmän kahdestatoista pääsaaresta. Saaren pinta-ala on yhdeksän neliökilometriä ja rantaviivaa sillä on 19 kilometriä. Hallinnollisesti saari kuuluu Megístin kuntaan, Ródoksen alueyksikköön ja Etelä-Egean saarten alueeseen. Kastelórizo on Megístin kunnan pääsaari. Saaren pääkylä on myös nimeltään Kastelórizo eli Megísti.
Kastelórizolla oli asutusta jo neoliittisella kaudella, ja saari on ollut tämän jälkeen usean eri valtion alaisuudessa. Liviuksen mukaan saari oli jopa itsenäinen 300-luvulla eaa. Osmanien valtakuntaan Kastelórizo liitettiin 1500-luvulla, ja osmanihallinnon aikana saari sai erikoisoikeuksia ja se kehittyi sekä taloudellisesti että kulttuurisesti. Kastelórizolla oli 1900-luvun alussa peräti 15 000 asukasta, mutta vuosisadan alkupuoliskolla saarelta muutti huomattavia määriä siirtolaisia erityisesti Australiaan.
2015 ← 2016 → 2017 |
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 |
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19 |
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29 |
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39 |
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49 |
50 · 51 · 52 |