Malline:Valitut palat/2011/33
Low on brittiläisen muusikko David Bowien tammikuussa 1977 julkaistu yhdestoista studioalbumi. Länsi-Berliiniin muuttanut Bowie teki albumin yhteistyössä Roxy Music -yhtyeestä tunnetun Brian Enon kanssa. Tuloksena oli kokeileva, ambient- ja krautrock-vaikutteinen albumi, jossa syntetisaattori oli tärkeässä osassa. Low aloitti Bowien niin sanotun Berliini-trilogian, johon kuuluvat myös hänen kaksi seuraavaa studioalbumiaan "Heroes" ja Lodger. Low’n kansikuva ja nimi viittaavat siihen, että Bowie yritti pitää yllä ”matalaa profiilia”.
Vaikka kriitikot ottivat aluksi albumin vastaan ristiriitaisesti, alan ammattilaiset arvostavat sitä nykyään hyvin paljon. Vuonna 2003 Rolling Stone -lehti valitsi sen kaikkien aikojen top 500 -albumilistallaan sijalle 249. Pitchfork Media puolestaan valitsi sen 1970-luvun parhaaksi albumiksi. Albumia pidetään yleisesti yhtenä Bowien merkittävimmistä, ja myös Bowie itse pitää sitä yhtenä uransa huipuista. Low’ta myytiin kuitenkin selvästi vähemmän kuin Bowien edellisiä studioalbumeja.
Levyn kuuluisin kappale on ”Sound and Vision”, joka nousi Britanniassa singlelistan kolmanneksi. Toinen single, ”Be My Wife”, ei menestynyt kaupallisesti ja jäi saman listan ulkopuolelle.
2010 ← 2011 → 2012 |
1 · 2 · 3 · 4 · 5 · 6 · 7 · 8 · 9 |
10 · 11 · 12 · 13 · 14 · 15 · 16 · 17 · 18 · 19 |
20 · 21 · 22 · 23 · 24 · 25 · 26 · 27 · 28 · 29 |
30 · 31 · 32 · 33 · 34 · 35 · 36 · 37 · 38 · 39 |
40 · 41 · 42 · 43 · 44 · 45 · 46 · 47 · 48 · 49 |
50 · 51 · 52 |