Tämä on lupaava artikkeli.

Lyhythäntäpäästäinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lyhythäntäpäästäinen
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata
Luokka: Nisäkkäät Mammalia
Lahko: Soricomorpha
Heimo: Päästäiset Soricidae
Alaheimo: Varsinaiset päästäiset Soricinae
Tribus: Blarinini
Suku: Blarina
Laji: brevicauda
Kaksiosainen nimi

Blarina brevicauda
(Say, 1823)[2]

Lyhythäntäpäästäisen levinneisyys
Lyhythäntäpäästäisen levinneisyys
Alalajit [3]
  • B. b. brevicauda
  • B. b. aloga
  • B. b. angusta
  • B. b. churchi
  • B. b. compacta
  • B. b. hooperi
  • B. b. kirtlandi
  • B. b. manitobensis
  • B. b. pallida
  • B. b. talpoides
  • B. b. telmalestes – suolyhythäntäpäästäinen[4]
Katso myös

  Lyhythäntäpäästäinen Wikispeciesissä
  Lyhythäntäpäästäinen Commonsissa

Lyhythäntäpäästäinen (Blarina brevicauda) on Pohjois-Amerikan itäosista kotoisin oleva pieni nisäkäslaji, joka kuuluu päästäisten heimoon ja Blarina-sukuun. Se on yksi harvoista myrkyllisistä nisäkäslajeista maailmassa.[2] Nisäkäsnimistötoimikunta ehdotti lajin uudeksi suomenkieliseksi nimeksi ”amerikanisopäästäistä”.[5]

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lyhythäntäpäästäinen viettää suurimman osan ajastaan syömällä.

Lyhythäntäpäästäisellä on lyhyempi kuono ja raskaampi ruumiinrakenne kuin useimmilla muilla päästäislajeilla. Täysikasvuinen yksilö painaa 18–30 grammaa, ja sen pään ja kehon yhteispituus on 7,5–10 senttimetriä; häntä on vain 1,7–3 senttimetrin pituinen. Uroksen keho ja erityisesti kallo ovat hieman suurempia kuin naaraalla. Silmät ovat pienet samoin kuin korvat, joita ei yleensä edes erota karvapeitteen alta. Turkki on samettisen pehmeä ja kauttaaltaan tasaisen siniharmaa paitsi vatsassa, jossa se on hivenen vaaleampi.[2]

Lyhythäntäpäästäinen on kotoisin Pohjois-Amerikan itäosista, missä sen levinneisyysalue ulottuu luoteessa Etelä-Saskatchewaniin, koillisessa Nova Scotiaan, kaakossa Georgiaan ja lounaassa Keski-Nebraskaan.[2]

Virginiassa elävää suolyhythäntäpäästäistä (Blarina brevicauda telmalestes) pidettiin aiemmin erillisenä lajina Blarina telmalestes, mutta nykyisin sen katsotaan olevan yksi lyhythäntäpäästäisen alalajeista.[3][4]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhythäntäpäästäistä tavataan lähes kaikissa luontotyypeissä, joissa on riittävästi suojaavaa aluskasvillisuutta. Parhaiten se viihtyy kosteissa ja ryteikköisissä metsissä, pensaikkoa kasvavilla soilla ja marskimailla sekä rikkaruohojen ja pensaiden valtaamilla pellonlaidoilla. Asutuksen lähellä sitä esiintyy pelloilla, puutarhoissa, aidanvieruksilla ja maalaisteiden varsilla. Talvella se voi hakeutua suojaan latoihin, kellareihin ja vajoihin.[2]

Käyttäytyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhythäntäpäästäinen on yksineläjä, joka ei siedä muita päästäisiä omalla reviirillään paitsi paritteluaikana.[2] Reviirin koko on keskimäärin 2,5 hehtaaria mutta vaihtelee ravintotilanteen mukaan – useimmilla muilla päästäislajeilla elinpiiri on vain puolet tästä.[2][1] Päästäinen merkitsee reviirinsä rajat jättämällä pahanhajuisia hajumerkkejä vatsassaan ja kyljissään olevista rauhasista.[2]

Mikään muu amerikkalainen päästäislaji ei kaiva käytäviä yhtä ahkerasti kuin lyhythäntäpäästäinen. Se käyttää kaivamisessa apunaan vahvoja käpäliään ja rustoista kuonoaan ja rakentaa laajan käytäväverkon lehtikasoihin, maahan tai lumeen. Pesäontelonsa se tekee johonkin kohtaan käytäväverkkoa tai kaatuneen puun tai kivikasan alle. Pesä on 15–25 senttimetriä pitkä ja 15 senttimetriä leveä ja vuorattu ruohosilpulla ja lehdillä.[2]

Lyhythäntäpäästäinen on aktiivinen kaikkina vuorokaudenaikoina ja vuodenaikoina. Sillä on huono haju- ja näköaisti, mutta se pystyy suunnistamaan kaikuluotauksen avulla lepakoiden ja valaiden tapaan. Se lähettää ympäristöönsä ultraääniä, joita ihmiskorva ei kuule, ja arvioi etäisyyksiä kaiun perusteella.[2]

Lisääntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhythäntäpäästäiset voivat paritella ympäri vuoden, mutta varsinainen parittelukausi kestää maaliskuusta syyskuuhun. Naarailla on yleensä kaksi, joskus kolmekin poikuetta vuodessa. Kantoaika kestää 21 tai 22 päivää ja poikueessa on useimmiten 5–7 poikasta. Poikaset pysyttelevät pesässä ensimmäiset 25 elinpäiväänsä, minkä jälkeen ne vieroittuvat emosta ja jättävät pesän. Naaraista tulee sukukypsiä 6 viikon ikäisinä ja koiraista 12 viikon ikäisinä. Lyhythäntäpäästäinen voi elää jopa 3 vuotta mutta kuolee yleensä jo ensimmäisen ikävuotensa aikana.[2]

Lyhythäntäpäästäinen on ahne petoeläin, joka voi syödä jopa kolme kertaa painonsa verran ravintoa vuorokaudessa. Sen ruokavalio koostuu enimmäkseen pienistä selkärangattomista ja selkärankaisista sekä kasvinosista. Se kerää talven varalle ruokavarastoja etanoista ja kovakuoriaisista.[2]

Lyhythäntäpäästäisen sylkirauhasista erittyy lamauttavaa myrkkyä, jonka ansiosta se voi pyydystää itseään suurempia eläimiä, kuten pyrstösammakoita, sammakoita, käärmeitä, hiiriä, lintuja ja toisia päästäisiä. Sen purema voi olla hyvin kivulias myös ihmiselle.[2]

Suojelu ja uhat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lyhythäntäpäästäinen on elinvoimainen laji, jonka kannat ovat yleensä hyvin suuria – erityisesti Isojenjärvien ympäristössä. Kantojen koko kuitenkin vaihtelee ajoittain voimakkaasti samaan tapaan kuin muillakin piennisäkkäillä.[2]

Lyhythäntäpäästäistä saalistavat varsinkin pöllöt. Sen sijaan monet nisäkkäät, kuten kärpät ja ketut, pitävät sitä pahanmakuisena.[2]

  1. a b NatureServe (Hammerson, G.): Blarina brevicauda IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.2. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.7.2014. (englanniksi)
  2. a b c d e f g h i j k l m n o Liz Ballenger: Blarina brevicauda – Northern short-tailed shrew Animal Diversity Web. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 4.11.2011. (englanniksi)
  3. a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Blarina brevicauda Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 7.11.2011. (englanniksi)
  4. a b Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 2, s. 455. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 2, sarjassa World of animals) Helsinki: Tammi, 1987. ISBN 951-30-6531-6
  5. Nisäkäsnimistötoimikunta: Maailman nisäkkäiden suomenkieliset nimet (vahvistamaton ehdotus) 2008. Luonnontieteellinen keskusmuseo. Viitattu 4.11.2011.[vanhentunut linkki]