Luzzaran taistelu
| Luzzaran taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Espanjan perimyssotaa | |||||||
.jpg) Luzzaran taistelu
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
20 000 [1] |
35 000 [1] | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
2500 [1] |
noin 4000 [1] | ||||||
.svg){kind=small}
Luzzaran taistelu käytiin 15. elokuuta 1702 Luzzarassa nykyisen pohjois-Italian alueella Ranskan kuninkaallisten ja Habsburgien Itävallan keisarillisten joukkojen välillä. Taistelu oli osapuolille suhteellisen raskas, mutta jäi tulokseltaan ratkaisemattomaksi.
Taustaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eugen Savoijilaisen itävaltalaisarmeija oli pitänyt miesmäärältään ylivoimaista Ranskaa uhattuna jo pitkään. Helmikuussa 1702 itävaltalaiset tekivät öisen yllätyshyökkäyksen lähinnä nukkuvia ranskalaisia vastaan Cremonassa. Vaikka taistelu jäi lopulta ratkaisemattomaksi irlantilaisen prikaatin sinnikkään vastarinnan ansioista, puolustajien komentaja François de Neufville joutui vangiksi. Vastatakseen prinssi Eugenin armeijan muodostamaan uhkaan kuningas Ludvig XIV lähetti Italiaan täydennyksiä ja yhden pätevimmistä komentajistaan, Eugenin serkun Louis Joseph Vendômen.
Kesällä ranskalaiset valtasivat Guastallan, josta he marssivat eteenpäin pyrkimyksenään piirittää Borgofortea. Ennen Borgofortea Vendôme leiriytyi Pojoen varteen lähelle Luzzaran kylää. Kuullessaan tästä Eugen Savoijilainen oli itse johtamassa Mantovan piirittämistä. Hän päätti hylätä piirityksen ja kerätä koko armeijansa keskeyttämään ranskalaisten operaation. Eugen marssitti joukkonsa lähelle Luzzaraa ja perusti päämajansa Rivan kylään.
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pojoki varmisti ranskalaisten vasemman sivustan. Lisäksi Vendôme rakennutti puolustusasemia ja vallituksia asemiensa ympärille. Muu maasto oli avointa, mutta suhteellisen vaikeakulkuista kenttää ojineen, kanavineen, aitoineen ja pensaikkoineen. Itävaltalaisten etuna oli kokeneempi armeija, sekä joukko taitavia komentajia.
Aamun koittaessa Eugenin joukot eivät olleet vielä linjassa, joten hän joutui viivyttämään hyökkäystään. Hän oli jakanut armeijansa kolmeen osaan, joissa kussakin oli kaksi linjaa. Viimein kello viiden aikaan iltapäivällä joukot olivat järjestyneet taistelulinjaan ja Eugen antoi etenemiskäskyn. Hänen joukkonsa hyökkäsivät useita kertoja pyrkien ajamaan ranskalaiset etäämmälle joesta, jonka jälkeen hän voisi saartaa vastustajan. Ranskalaisten puolustus ei kuitenkaan antanut periksi ja taistelu jatkui pimeän tuloon saakka.
Lopulta Eugenin armeija sai ajettua ranskalaiset asemistaan, mutta ei onnistunut saartamaan heitä. Ranskalaiset kärsivät jonkin verran enemmän tappioina, mutta koska heillä oli joka tapauksessa ylivoima, Eugen Savoijilainen ei saavuttanut hyökkäyksellä mitään. Sen sijaan hänen armeijansa menetti noin 10 prosenttia vahvuudestaan, mikä haittasi itävaltalaisten aloitekykyä jatkossa.[1]
Taistelun jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Loppuvuoden ajan armeijat pysyttelivät vastakkaisissa rintamissa aina 4. marraskuuta asti, jolloin ranskalaiset purkivat leirinsä ensimmäisenä päättäen samalla vuoden 1702 sotaretkensä. Seuraavan kerran Eugen Savoijilainen ja Louis Joseph Vendôme ottivat yhteen Italiassa Cassanon taistelussa elokuussa 1705.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Spencer C. Tucker: A Global Chronology of Conflict: From the Ancient World to the Modern Middle East. ABC-CLIO, 2009. ISBN 1851096728
