Luonto pakastimessa
| Luonto pakastimessa | |
|---|---|
 |
|
| Kirjailija | Anu Silfverberg |
| Kieli | suomi |
| Kustantaja | Teos |
| Julkaistu | 7. maaliskuuta 2011 |
| Ulkoasu | Camilla Pentti |
| Sivumäärä | 511 |
| ISBN | 978-951-851-357-8[1] |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Luonto pakastimessa on Anu Silfverbergin vuonna 2011 ilmestynyt kirjoituskokoelma. Tekstit perustuvat osin Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä 2008–2010 julkaistuihin kolumneihin. Kirjan sisältö on jaettu seitsemäksi teemaksi: eläin, ihminen, koti, nainen, työ, jumala ja kuolema.[2]
Sisältö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Eläin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silfverberg arvostelee ihmisen eläinsuhdetta ristiriitaiseksi. Pienimpiä ongelmista ovat eläintarhat, suurimpia tehotuotanto.[3] Monet ihmiset pitävät koirista, mutta silti niille tehdään hirveyksiä. Rotukoirat, esimerkiksi mäyräkoirat, mopsit, bulldogit ja tanskandoggit kärsivät jalostuksen seurauksena esimerkiksi lyhyestä eliniästä ja kiputiloista.[4]
Eläinten kärsimystä pidetään normaalina. Silfverberg kuvailee, kuinka Suomessa eläimiä voidaan pitää yhdessä hallissa kymmenien tuhansien muiden kanssa, vailla mahdollisuutta liikkua. Eläimet vahingoittavat toisiaan ja haavoittuneet yksilöt makaavat muiden keskellä. Eläimen jalostettu ruumis kasvaa liian nopeasti vääristäen luut ja nivelet. Tapettaessa tainnutus ei välttämättä onnistu, vaan yksilöt sirkkelöidään elävältä. Silfverbergin mukaan maataloudessa saa syyllistyä tavattomiin julmuuksiin ennen kuin lailla asetettu raja tulee vastaan.[5]
”Vaikka on tullut selväksi, että liha- ja maitoteollisuus saastuttavat maan, ilman, veden ja mielen, niitä ei veroteta. Sen sijaan niitä tuetaan rahallisesti valtavilla summilla, verovaroin.”[6] Silfverberg kuvaa eläinoikeusliikkeen pääväitteen olevan, että eläimen tarve omaan elämäänsä on suurempi kuin ihmisen tarve sen kuolemasta saatavaan hyötyyn.[7]
Ihminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silfverbergin mukaan niin sanottu eettinen kuluttaminen on yksi 2000-luvun onnistuneimmista ja laajamittaisimmista sumutusoperaatioista. Todellinen valta ei ole yksittäisellä kuluttajalla, vaan poliitikoilla ja liikkeenharjoittajilla. ”Kuluttajavalinnoista on tehty tietynlainen ajanviete, johon puuhakkaiden ihmisten huomio kiinnitetään kun oikeat päätökset tehdään muualla.” Juuri sitä mitä eettisen kuluttajan pitäisi karttaa, on eniten tarjolla ja halvimmalla. Halpuus on poliittisilla päätöksillä taattujen tukien ansiota.[8]
Eettisillä valinnoilla on kuitenkin merkitystä. ”Ensinnäkin juuri kohtuuttomimmat, äänekkäimmät ja itseään kohtaan vaativimmat ihmiset lopulta muuttavat yleistä ilmapiiriä. Heidän turhalta vaikuttavat valintansa ja meuhkaamisensa herättävät ajatuksia, ja ajatukset herättävät syyllisyyttä, ja syyllisyys halun muuttaa tilannetta.” Lisäksi valinta olla osallistumatta pahan aiheuttamiseen kannattaa tehdä sen itsensä vuoksi. Tämä ei lopulta ole enää elämää kuluttajana, vaan kuluttamisesta kieltäytymistä.[9]
Nainen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silfverbergin mukaan nykyaikana on tapana ajatella, että yksilön valintoja ei mielellään nähdä osana yhteiskunnallista kehitystä. ”Henkilökohtainen on poliittista” on kuitenkin tärkeä ohje. Nykyhetken yksilöllisistä valinnoista tulee huomisen tilastoja. Yksityiset päätökset ovat osa elämänvalintojen massaa, joista kulttuuri koostuu. Esimerkiksi meikkaaminen ja muu kauneudenhoito on tärkeää tyttöjen keskinäisissä suhteissa. Siinä on kyse myös kilpailusta ja halusta tulla hyväksytyksi, mikä feministien tulisi huomata.[10]
Silfverberg arvostelee tapaa, jolla monet miesliikkeen edustajat ja julkisuudessa muun muassa Henry Laasanen kirjassa Naisten seksuaalinen valta ja Timo Hännikäinen teoksessa Ilman ovat puhuneet ihmissuhteista ja yksinäisyydestä.[11] Sukupuolijärjestelmän ohella myös muualla yhteiskunnassa vallitsee taloudellinen laskelmointi ja arvokäsitys, jossa kaikki on kaupankäyntiä.[12] ”Joskus oman vallan näkeminen on vaikeampaa kuin mikään. Mutta juuri se on tärkeintä kaikissa tilanteissa, kaikissa asioissa. Ihminen joka ei tunnusta omaa valtaansa muiden yli, on vaarallinen. Hänen jälkeensä jää raatoja tielle vaikertamaan.”[13]
Työ
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silfverbergin mukaan pätkätyösukupolvi on opetettu työelämässä menoon, joka on luokatonta.[14] Pätkätyöläisiä hallitaan jatkuvalla pohdinnalla työsuhteiden kestosta ja palkkioista käytävillä keskusteluilla. Ne rapauttavat itsetuntoa samalla tavoin kuin alistava parisuhde: uhri yrittää kaikkena.[15] Suurilla ikäluokilla on erilainen suhde työhön. Heidät vedettiin vakityöhön suoraan yliopistosta. He vaurastuivat ja heidän suhteensa työpaikkaan oli perusturvallisuutta parhaimmillaan.[16] Aikaisemmin stressi saattoi liittyä vastuun kantamiseen. Silfverbergin mukaan se on eri asia kuin stressi, joka syntyy kun on menettänyt minuutensa liikeyritykselle.[17]
Silfverbergin mukaan ”vaatimattomuudella pröystäily” ja siten oman vallan vähättely on Suomessa kulttuurinen erityispiirre. Tästä seuraa erityisesti, että ylemmässä keskiluokassa on joukoittain ihmisiä, jotka eivät haluaisi myöntää olevansa ylempää keskiluokkaa. Se tarkoittaisi epätasa-arvon myöntämistä ja saattaisi aiheuttaa syyllisyyttä.[18] Kuitenkin vähintä mitä hyväosainen voi tehdä on olla rehellinen asemansa suhteen.[19]
Tutkimuksissa on usein todettu, että tietyn perustoimeentulon yli mentäessä lisätulo ei tuo onnea.[20] Kasvun vaatimus synnyttää varsinkin alemmassa keskiluokassa suurta ja usein turhaa hätää siitä, etteivät puitteet ole kyllin hyvät. Downshifting on Silfverbergin mukaan mahdollista niille, joilla on kulttuurista ja yhteiskunnallista pääomaa valita toisin.[21]
Jumala
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Silfverbergin mukaan ateismi on yksinkertainen asia: jos kukaan ei uskoisi jumalaan, kaikki olisivat ateisteja. Hän ei voi ymmärtää, miten on mahdollista että aikuinen ihminen uskoo jumalien olemassaoloon.[22] Jokaisella uskovalla on erilainen käsitys jumalistä ja niihin liittyvistä opeista. Tämän vuoksi jumala ei toimi edes vertauskuvana.[23]
Ateistina Silfverberg haluaisi periaatteessa olla uskonnon kanssa tekemisissä niin vähän kuin mahdollista. Sen huomiotta jättäminen ei kuitenkaan ole mahdollista.[24] Hän lainaa haastattelemaansa kirjaiolija Hanif Kureishia, joka vaatii sekularismin puolustamista ja valittaa länsimaisen liberaalin vasemmiston heittäytyneen rähmälleen fundamentalistisen uskonnon edessä.[25] Kulttuurirelativistiset älyköt väittävät, että uskonto on ymmärretty väärin, että ”oppimattomat aina sotkevat asiat”. Tosiasiassa uskonto on nimenomaan massoille suunnattu liike.[26]
Uskonnon nimissä tehdään paljon pahaa. Se on mahdollista ja tavallista juuri sen itsestäänselvyyden vuoksi mikä uskontoon liitetään.[27] Näyttää siltä että jumala on keksitty, jotta ihmiset voisivat olla sairaan itserakkaita.[28] Uskonnon opetus alakoulussa tuntuu täysin mielipuoliselta.[29] Silfverbergin mukaan on myös oikein sanoa, että paavi on murhaaja. ”Kaikki muu on hänen uhriensa aliarvioimista, kivusta, kurjuudesta ja voimattomuudesta vaikenemista. Ja vaikeneminen on aina, aina osallistumista pahantekoon.”[30]
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Milloinkaan aiemmin ei ole puhuttu yhtä paljon siitä, ollanko ”valmiita” kasvattajiksi, kyllin hyviä vanhempia. Kun lasten hankkiminen on nykyaikana vapaa valinta, sitä seuraa selkeämmin vastuu. ”Ei ole toista ihmisten välistä sidettä, jossa vallitsisi vastaavanlainen valtasuhde kuin vanhemman ja lapsen välillä.” On luonnollista olla huolissaan siitä, kuinka vaikuttaa armoillaan olevan ihmisen elämään vallankäytöllään. Päätös tehdä lapsia on aina itsekäs teko, ehkä yksi itsekkäimmistä.[31]
Silfverberg toteaa, että ainoa apu elämän rajallisuuden käsittelemiseen löytyy luultavasti taiteesta. Kirjallisuus, kuvataide ja elokuvat suovat lohtua ja kokemuksen siitä, ettei ole yksin.
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]MTV3.fi-sivuston Pertti Nybergin mukaan kokoelma edustaa kaupunkilaisen feministinaisen ajatusmaailmaa. Lehtitekstien ajankohtaisuus on kadonnut eikä teosta voi sanoa esseekokoelmaksi. Nybergin mielestä sisältö on myös varsin ennalta-arvattavaa.[32]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Teos: Anu Silfverberg - Luonto pakastimessa teos.fi. Viitattu 12.8.2022.
- ↑ Silfverberg, Anu: Luonto pakastimessa. Helsingissä: Teos, 2011. ISBN 978-951-851-357-8
- ↑ Silfverberg 2011, s. 23.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 24, 26–27.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 30–32.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 40.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 60.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 78–79.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 80–81.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 130–133.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 152–154.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 163.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 162.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 170.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 171.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 172.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 172–173.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 178.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 180.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 186.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 190.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 207.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 208.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 204.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 205.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 206.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 220.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 223–226.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 228.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 217–218.
- ↑ Silfverberg 2011, s. 258-259.
- ↑ Nyberg, Pertti: Anu Silfverberg: Luonto pakastimessa MTV3.fi. 10/2011. Viitattu 28.6.2012.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Raisa Mattila: Kirkkain on ajatus[vanhentunut linkki]. Helsingin sanomat 3.4.2011.
- Kyösti Hagert: Luonto pakastimessa. Jyväskylän ylioppilaslehti 14.11.2011.