Ludwig Minkus

Ludwig Minkus

Ludwig Aloisius Minkus, (ven. Людвиг Минкус, Ljudvig Minkus, tunnetaan myös nimellä Léon Fjodorovitš Minkus; 23. maaliskuuta 1826 Innere Stadt, Wien – 7. joulukuuta 1917 Wien) oli itävaltalainen balettimusiikin säveltäjä, virtuoosiviulisti ja viulunsoiton opettaja. Hän teki pääosan urastaan Venäjällä.

Minkus on pääasiallisesti tunnettu Pietarin Mariinski-teatterille säveltämistään partituureista sekä balettimestareille Arthur Saint-Léonille ja Marius Petipalle säveltämistään vanhojen balettien uusintaesityksistä. Hänen tunnetuimmat teoksensa ovat La Source vuodelta 1866 yhdessä Léo Delibes'n kanssa, Don Quijote vuodelta 1869 ja Bajadeeri vuodelta 1877. Uransa aikana hän myös kirjoitti lisäyksiä jo olemassa oleviin baletteihin. Näistä tunnetuimmat ovat Grand Pas classique, Pas de trois ja Mazurka des enfants Marius Petipan vuonna 1881 henkiin herättämään balettiin Paquita.

Nykyään Minkuksen balettimusiikki on yhtä suosituimmista ja esitetyimmistä kaikissa balettiteattereissa, ja se on olennainen osa klassista balettia.

Elämäkerta

Ludwig Minkus, koko nimeltään Aloysius Bernhard Philipp Minkus, syntyi 23. maaliskuuta 1826 Wienin Innere Stadtissa. Hänen isänsä, Theodor Johann Minkus, oli syntynyt 1795 Groß-Meseritschissä Määrissä, nykyisessä Tšekissä nimellä Velké Meziříčí. Hänen äitinsä, Maria Franziska Heimann, oli syntynyt Pestissä, Unkarissa vuonna 1807.

Minkuksella oli juutalainen alkuperä, mutta hänen vanhempansa kääntyivät katolilaisuuteen ennen Wieniin muuttoansa ja avioituivat seuraavana päivänä. Syyt tähän kääntymiseen eivät ole selvät, mutta vaikuttaa että se oli siihen aikaan ainoa keino asettua keisarikunnan pääkaupunkiin.

Minkuksen isä oli viinien tukkukauppias Määrissä, Itävallassa ja Unkarissa. Hän avasi ravintolan Wienin Innere Stadtin kaupunginosaan, jossa viihdytti hänen oma orkesterinsa. Tämä on voinut vaikuttaa nuoreen Ludwig Minkukseen – on mahdollista että hän sävelsi Tanzkapellen isänsä orkesterille, yhdelle keisarikunnan pääkaupungin lukuisista kokoonpanoista. Hän aloitti viulun soiton neljän vuoden iässä ja aloitti musiikkiopinnot Wienin Gesellschaft der Musikfreundessa.

Viulisti debytoi wieniläisyleisön edessä kahdeksanvuotiaana.18. lokakuuta 1845 wieniläisessä huumorilehdessä Der Humorist julkaistussa ilmoituksessa koskien menneen kauden esityksiä, käsiteltiin myös Minkuksen soittamista: "konservatiivinen tyyli, jossa loisteliasta suorituskykyä". Nuori Minkus esiintyi pian konserttisaleissa sooloistina. Niin yleisö kuin kriitikotkin luonnehtivat häntä lapsineroksi.

Minkus alkoi säveltää viululla, jota hän edelleen opiskeli. Viisi kappaletta tälle instrumentille julkaistiin vuonna 1846. Minkus yritti orkesterin johtamista tähän aikaan. Hän johti säännöllisesti orkesteria, joka kilpaili nuoren Johann Strauss II:n kanssa.

Ludwig Minkuksen elämä vuosilta 1842–1852 on hyvin vähän dokumentoitu. On löydetty viisumihakemuksia Saksaan, Ranskaan ja Englantiin, mutta mikään ei viittaa niiden myöntämiseen. Vuonna 1852 Minkus hyväksyi Wienin hovioopperan orkesterimestarin paikan, mutta erosi samana vuonna, koska ei pystynyt täyttämään paikan vaatimia velvollisuuksia täyttääkseen toimeksiannon, joka muuttaisi hänen elämänsä.

Vuonna 1853 Minkus nai Maria Antoinette Schwarzin, (s. 1838 Wien) Pietarin Pyhän Katariinan katolisessa kirkossa.

Vietettyään 39 vuotta Venäjällä Minkus ja hänen vaimonsa jättivät lopullisesti Venäjän kesällä 1891 muuttaakseen kotikaupunkiinsa Wieniin. Puoliksi eläköitynyt säveltäjä eli säästeliäästi vaatimattoman, tsaarin hänelle myöntämän eläkkeen turvin. Hän eli jonkin aikaa Karl-Leon-Strassella, kolmannen kerroksen asunnossa, jonka hän oli vuokrannut ystävältään pianonsoiton opettajalta ja tunnetulta pianistilta Theodor Leschetizkyltä.

Vaimonsa kuoleman jälkeen vuonna 1895 Minkus muutti Gentzgassella sijaitsevaan asuntoon, jossa hän vietti loppuelämänsä yksin ja äärimmäisessä köyhyydessä ensimmäisen maailmansodan katkaistessa tsaarin hänelle myöntämän eläkkeen.

Ludwig Minkus kuoli keuhkokuumeeseen erityisen kylmän talven aikana 91 vuoden iässä 7. joulukuuta 1917. Jälkikasvuton Minkus selviytyi vain veljen-/sisarentyttärensä Clara von Minkuksen ansiosta.

Minkusin säveltämät baletit

Bolšoi Kamennyi -teatteri, Pietari

• Fiametta, ou L′amour du Diable (baletin La Flamme d′amour, ou La Salamandre elvytys). Koreografi A. Saint-Léon. 25. helmikuuta/13. helmikuuta 1863.
• Le Poisson doré (laajennettu versio). Koreografi A. Saint-Léon. 20. marraskuuta/8. marraskuuta 1867.
• Le Lys. Koreografi A. Saint-Léon. 2. marraskuuta/21. lokakuuta 1869.
• Don Quijote (laajennettu versio). Koreografi M. Petipa. 21. marraskuuta/9. marraskuuta 1871.
• La Camargo. Koreografi M. Petipa. 29. joulukuuta/17. joulukuuta 1872.
• Les Brigands. Koreografi M. Petipa. 6. helmikuuta/26. tammikuuta 1875.
• Les Aventures de Pélée. Koreografi M. Petipa. 30. tammikuuta/18. tammikuuta 1876
• La Bayadère. Koreografi M. Petipa. 14. helmikuuta/23. tammikuuta 1877.
• Roxana, la beauté du Monténégro. Koreografi M. Petipa. 10. helmikuuta/29. tammikuuta 1878.
• La Fille des Neiges. Koreografi M. Petipa. 19. tammikuuta/7. tammikuuta 1879.
• Mlada. Koreografi M. Petipa. 14. joulukuuta/2. joulukuuta 1879.
• Zoraïa, ou La Maure en Espagne. Koreografi M. Petipa. 13. helmikuuta/1. helmikuuta 1881.
• Kalkabrino (1891), luotu hänen kuolemansa jälkeen

Sovitukset

• Le Papillon. Alkuperäinen partituuri Jacques Offenbach. Koreografi M. Petipa Marie Taglionin mukaan. 19. tammikuuta/7. tammikuuta 1874.
• Le Songe d’une nuit d’été. Alkuperäinen partituuri Felix Mendelssohn. Koreografi M. Petipa. 26. heinäkuuta/14. heinäkuuta 1876.
• Frisac, ou la Double Noce. Orkesterisovitus Giacomo Meyerbeerin, Giuseppe Verdin, Vincenzo Bellinin ja Gioachino Rossinin eri partituureista. Koreografi M. Petipa. 23. maaliskuuta/11. maaliskuuta 1879.
• La Fille du Danube. Alkuperäinen partituuri Adolphe Adam. Koreografi M. Petipa Filippo Taglionin mukaan. 8. maaliskuuta/24. helmikuuta 1880.
• Pâquerette. Alkuperäinen partituuri François Benoist Cesare Pugnin versiosta. Koreografi M. Petipa Arthur Saint-Léonin mukaan. 22. tammikuuta/10. tammikuuta 1882.
• Le Diable à Quatre (tai La Femme capricieuse). Alkuperäinen partituuri Adolphe Adam Cesare Pugnin versiosta. 5. helmikuuta/23. tammikuuta 1885.

Bolšoi-teatteri, Moskova

• Deux jours à Venise. Koreografi tuntematon 1862.
• La Flamme d′amour, ou La Salamandre. Koreografi Arthur Saint-Léon. 24. marraskuuta/12. marraskuuta 1863.
• Don Quichotte. Koreografi M. Petipa. 26. joulukuuta/14. joulukuuta 1869.
• Nuit et jour. Koreografi M. Petipa. 30. toukokuuta/18. toukokuuta 1883.

Muut paikat

• L′Union de Thétis et Pélée. Koreografi tuntematon 1857. Jusupovin palatsin yksityinen teatteri, Pietari.
• La Source (yhteissävellys Léo Delibesin kanssa). Koreografi Arthur Saint-Léon. 12. marraskuuta 1866. Pariisin ooppera, Pariisi.
• Le Poisson doré. Koreografi Arthur Saint-Léon. 1. joulukuuta 1866/1. joulukuuta 1866. Olga-saaren amfiteatteri, Pietarhovi, Pietari.
• Les Pilules magiques. Koreografi M. Petipa. 21. helmikuuta/9. helmikuuta 1886. Mariinski-teatteri, Pietari.
• L’Offrandes à l’Amour. Koreografi M. Petipa. 3. elokuuta/22. heinäkuuta 1886. Mariinski-teatteri, Pietari.