Lisbeth Salander

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lisbeth Salander
Luoja(t) Stieg Larsson
Näyttelijä(t) Noomi Rapace (2009)
Rooney Mara (2011)
Claire Foy (2018)
Ensi-
esiintyminen		 Miehet jotka vihaavat naisia (2005)
Viimeinen
esiintyminen		 Tyttö joka etsi varjoaan (2017)
Henkilötiedot
Ammatti tietokonehakkeri, tutkija vartiointiliikkeessä
Sukupuoli nainen
Ikä s. 30. huhtikuuta 1978 (24-vuotias kirjassa Miehet, jotka vihaavat naisia)
Suhteet
Vanhemmat Alexander Zalatšenko
Agneta Sofia Sjölander
Sisarukset Camilla Salander (kaksoissisar)
Tutut Mikael Blomkvist, Plague, Miriam Wu, Holger Palmgren

Lisbeth Salander on kuvitteellinen ruotsalainen hahmo, jonka on luonut kirjailija ja toimittaja Stieg Larsson. Hahmo esiintyy Larssonin bestseller-trilogiassa Millennium: Miehet jotka vihaavat naisia (2005), Tyttö joka leikki tulella (2006) ja Pilvilinna joka romahti (2007) sekä David Lagercrantzin kirjoittamissa virallisissa jatko-osissa Se mikä ei tapa (2015) ja Tyttö joka etsi varjoaan (2017). Myyntiluvut[1] ja neljä elokuvaa, joissa Salander on yksi päähenkilöistä, ovat tehneet hänestä yhden kansainvälisesti kaikkein kuuluisimmista ruotsalaisista roolihahmoista.[2][3]

Salander on sisäänpäinkääntynyt 24-vuotias hakkeri, joka toimii tutkijana vartiointiliike Milton Securityssä. Hänellä on eideettinen eli valokuvamuisti. Yhdessä toimittaja Mikael Blomkvistin kanssa hän ratkaisee kadonneen Harriet Vangerin tapauksen. Tätä ennen hänet on pakotettu väkivalloin kohtaamaan sadistinen holhoojansa ja koko nuoruusaikansa 12-vuotiaasta alkaen hän oli lukittuna mielisairaalaan. Hänen kostohistoriallaan on seurauksia niin suurille yrityksille kuin Ruotsin vastavakoiluorganisaatioille, ja tämän sanotaan olevan Millennium-sarjan suurin anti.[4] Häntä on kuvattu ”vasemmistofeministiseksi toimintahahmoksi, joka iskee miesten ja yritysten vallan väliseen leikkauspisteeseen […] anti-fasistiksi lievästi fasistisin symbolein”.[5][6]

Salanderin ulkoisia ominaisuuksia ovat suuri lohikäärmetatuointi selässä, mustaksi värjätyt hiukset, vahva silmämeikki, kasvolävistykset ja punk-vaikutteiset vaatteet.[6] Hän polttaa ketjussa, syö valmisruokaa ja omistaa moottoripyörän. Hänellä on tatuointeja myös kaulassa (ampiainen), nilkassa ja reidessä.

Ruotsin Millennium-trilogian filmatisoinnissa (2009) Salanderia näyttelee Noomi Rapace, kun taas trilogian Hollywood-versiossa (2011) roolin esittää Rooney Mara. Neljännen kirjan filmatisoinnissa The Girl in the Spider’s Web hahmoa näyttelee Claire Foy. Englanninkielisten käännösten otsikot viittaavat kaikki Salanderiin.

Tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Millennium-sarjan synty on monimutkainen. Larsson alkoi kirjoittaa keskittyneemmin kesällä 2002, kun hän elämänkumppaninsa Eva Gabrielssonin kanssa vietti lomaa saaristossa ja Larsson etsi jotain, mistä kirjoittaa.[7] Lisbeth Salanderin alkuperä on yhtä monisyinen, mutta hänessä voidaan erottaa seuraavat ainekset: feminismi, Peppi Pitkätossu, muut etsivätarinoiden kirjailijat, hakkerikulttuurin synty ja tietyt ihmiset Larssonin lähipiirissä.

Feminismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tätä artikkelia tai sen osaa on ehdotettu yhdistettäväksi artikkeliin Stieg Larsson.
Yhdistämisestä saatetaan keskustella artikkelin keskustelusivulla.
Tarkennus: Erityisesti tässä ja Muita kirjailijoita -osiossa on paljon Larssonin taustoihin liittyvää henkilökohtaista materiaalia, joka ei välttämättä edes liity hahmoon.

Useat elämäkerrat ovat kertoneet siitä, kuinka Larsson muutti näkemyksensä ihmiskunnasta, kun hän 15-vuotiaana todisti tytön raiskausta, jossa tekijät olivat kolme Larssonin ystävää (hänen ystävänsä Kurdo Baksin haastattelun mukaan uhrin nimi oli Lisbeth,[8] mutta nimeä ei esiinny Baksin kirjassa Ystäväni Stieg Larsson).[9] Larsson ei ollut tehnyt mitään raiskausta estääkseen tai lopettaakseen, koska hän tunsi jonkinlaista lojaalisuutta ystäviään kohtaan. Jälkeenpäin hän otti yhteyttä uhriin ja pyysi anteeksi, mutta tuli torjutuksi ystäviensä myötäilijänä. Larsson sanoi irti tuttavuutensa ystäviensä kanssa. Myöhemmin kertomus on kyseenalaistettu, koska Larsson Expo-säätiön kollegansa mukaan kertoi, että hän oli kuullut jonkun muun kertoneen joukkoraiskauksesta. Larssonin elämänkumppani Eva Gabrielsson sanoo, että hän on ainoa, jolle Larsson kertoi tapahtumasta.

Vuodenvaihteessa 2001–2002 tapahtui kaksi naisen murhaa, jotka vaikuttivat Stieg Larssoniin voimakkaasti: Melissa Nordell, jonka kidutti ja murhasi hänen poikaystävänsä sen jälkeen, kun tämä halusi erota, ja Fadime Şahindal, jonka isä murhasi hänet, koska hän paheksui tyttärensä elämäntapaa. Toisin kuin keskustelu kunniakulttuurista ja kunniamurhista, Larsson halusi päästä pois rasistisesta erottelusta, joka tehtiin Ruotsissa syntyneiden ja ulkomailla syntyneiden tekijöiden välille. Samankaltaisuus sen sijaan oli, että uhrit olivat naisia, joita tekijät halusivat hallita, ja kun se ei toiminut, tekijät olivat kiduttaneet ja murhanneet naiset. Larsson oli mukana antologiassa, Keskustelu kunniamurhista.[10] Murhien yhteydessä esiintulleet poliisiraportit ja tuomiolauselmat (mukaan lukien Catrine da Costan paloittelumurha, joka tuli esiin useita kertoja 1990- ja 2000-luvuilla) Larsson luki tarkkaan. Asiakirjoista lukemansa väkivallan hän otti mukaan kirjoihin; mukaan lukien Salanderin raiskaus kirjassa Miehet jotka vihaavat naisia. Hän kirjoitti myös naishahmot, niin kuin hän näki itse naiset: ”vapaita, rohkeita ja tarpeeksi vahvoja muuttamaan maailmaansa kieltäytymällä olemasta uhreja”.[11]

Larssonia inspiroi muun muassa kelttiläinen kuningatar Boudicca. Larsson kävi usein hänen patsaallaan Lontoossa.[12]

Toisin kuin monet muut kirjailijat, Larsson samaistui voimakkaammin vastakkaista sukupuolta oleviin päähenkilöihinsä kuin samaa sukupuolta oleviin. Vaikka on olemassa joitakin ominaisuuksia, jotka Larsson jakaa Mikael Blomkvist -hahmon kanssa (journalisti, yhteiskuntaa tarkastelevan lehden päätoimittaja, ilman pitkäjänteistä kiinnostusta asioihin), hän on antanut Salanderille useita omia ominaisuuksiaan: tupakoi paljon, juo huonoa kahvia, ”raivoisan moralistinen”, ei luota viranomaisiin, ei halua puhua taustastaan ja taitava tutkija.lähde?

Kolmessa kirjassa esiintyy joissakin luvuissa lyhyitä johdantoja. Tekstit käsittelevät sotaisia naisia ja esimerkit ovat Yhdysvaltain sisällissodasta tai amatsoneista. On merkille pantavaa, että tekstit eivät sisällä esimerkkejä pohjoismaisista naisista.[13]

Peppi Pitkätossu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Inger Nilsson Peppi Pitkätossuna, vuodelta 1972. Peppi aikuisena oli yksi kantavista ideoista Lisbeth Salanderin takana.

Stieg Larssonin aikana Tidningarnas Telegrambyrå-uutistoimistossa (1977–1999) hän keskusteli usein päällikkönsä Kenneth Ahlbornin kanssa populäärikulttuurista, kuten Etsiväkaksosista ja Wahlströmin etsiväsarjasta, sekä Enid Blytonin Viisikko-kirjoista.[14] He sopivat, että kumpikin kirjoittaa kirjan siitä, miten kirjojen nuorisosankareille kävisi, kun heistä tulisi aikuisia.

”Stieg Larsson oli omasta puolestaan varma, että hän kirjoittaisi ADHD-lapsi Peppi Pitkätossusta ja siitä, mitä hänelle tapahtuu, kun hän tulee 20 vuoden ikään. Oletettavasti hänelle kävisi aika huonosti modernissa yhteiskunnassa, hänet suljettaisiin johonkin laitokseen, ehkä hän joutuisi fyysisen ja psyykkisen häpäisyn kohteeksi ja muuttuisi kostonhimoiseksi.”[15] The New York Times luettelee useita samankaltaisuuksia: ”rohkea ja lojaali mutta ei todellakaan esikuva”, ”epätavallinen ulkonäkö” ja ”fantastiset kyvyt”. Salander asuu ajoittain pseudonyymi nimellä ”V. Kulla”, joka on selvä viittaus Peppi Pitkätossun Villa Villekullaan.[16] Ajatus oli, että hän ei tuntisi ketään tai että hänellä ei olisi mitään sosiaalisia valmiuksia.[17] Vaikka Mikael Blomkvist oli myös ottanut mallia Astrid Lindgrenin hahmosta, nuoresta besserwisseristä Kalle Blomkvistista, ajatuksena oli, että Salander olisi kirjojen päähenkilö. Salanderilla on punaiset hiukset, jotka hän värjää mustiksi, ja lukijan tavatessa hänet ensimmäistä kertaa hänellä on punavihreät sukat, jotka muistuttavat Pepin epätavallisia pitkiä sukkia.[18]

Kirjassa Miehet jotka vihaavat naisia mainitaan Peppi Pitkätossu ja Kalle Blomkvist suoraan: [Mikael Blomkvist] inhoaa lempinimeä [Kalle Blomkvist], minkä ymmärtää hyvin. Joku voisi tyrmistyä, jos minua kutsuttaisiin Peppi Pitkätossuksi lööpissä. Peppi Pitkätossu mainitaan myöhemminkin, kun Salander on varastanut suuren määrän rahaa: Hän varasti melkein kolme miljoonaa kruunua. Hänen tuskin tarvitsee nähdä nälkää. Aivan niin kuin Peppi Pitkätossulla hänellä on kirstullinen kultaa.[19]

Muita kirjailijoita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Larsson oli ahkera dekkareiden lukija. Hän luki ”lähes kaiken, mitä on kirjoitettu genressä viimeisen kahdensadan vuoden aikana”. Larsson tunsi nykyisin vähemmän tunnettuja rikoskirjailijoita, kuten Erskine Childersin ja John Buchanin, josta hän kirjoitti Tidningarnas Telegrambyrå -uutistoimistolle muutamia artikkeleita dekkarivinkkeinä ennen joulua ja kesälomia. Larsson teki myös kaksi haastattelua: Harlan Ellisonin ja Elizabeth Georgen (jota hän kutsui ”dekkarikuningattareksi”).

Hänen suosikkiensa joukossa on enimmäkseen naispuolisia kirjailijoita, kuten Sara Paretsky, Patricia Cornwell, Val McDermid, Dorothy Sayers ja Liza Cody.[20] Todennäköisesti nämä ovat vaikuttaneet häneen ja inspiroineet häntä kirjallisesti. Eivätkä vähiten Larssonin ajatuksiin Salanderista ole vaikuttaneet Elizabeth Georgen tapahtumarikkaat kirjat Lordi Thomas Lynleystä ja hänen ”hankalasta” aisaparistaan Barbara Haversistä, ja Sara Paretskyn kovaksikeitetyt, yhteiskunnalliskriittiset kirjat, joissa naispuolisen yksityisetsivän V. I. Warshawskin on pakko kohdata säälimättömät suuryritykset. Peter O’Donnellin dekkarisarjan Modesty Blaisen on myös sanottu olevan esikuva, esimerkiksi mitä tulee hänen tulkinnanvaraiseen seksuaalisuuteensa, hänen epätavalliseen tapaansa käsitellä rikoksia ja siihen, että hänen miespuolinen kumppaninsa (Willie Garvin/Mikael Blomkvist) on tyytyväinen siihen, että soittaa toista viulua.

Ylipäätään Larsson oli eniten kiinnostunut kovaksikeitetyistä dekkareista, Dashiell Hammettin, Raymond Chandlerin ja Ross Macdonaldin muodossa, muun muassa siksi, että heihin liittyi se ongelma, ettei aina ollut mahdollista määritellä, ketkä olivat pahimpia roistoja: rikolliset tai poliisit.

Sekä Stieg Larsson että Eva Gabrielsson lukivat lapsuudesta saakka paljon tieteisfiktiota (erityisesti Robert Heinleiniä ja Isaac Asimovia). Heinleinin romaani Friday (1982) kertoo yli-ihmishahmosta, joka kohtaa muun yhteiskunnan taholta ennakkoluuloja ja joka harrastaa myös tinkimätöntä seksiä. Larsson kirjoitti itse Joan D. Vingesin kirjoista, joissa kirjailija käyttää usein muista maailmoista tulevia päähenkilöitä ja joissa on ulkopuolinen näkökulma, joskus yhteiskuntakriittinenkin.

Hakkerikulttuurin syntyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suunnilleen samaan aikaan, kun Larsson alkoi kirjoittaa Millennium-sarjaa, IT-kupla oli puhjennut, ja tämän vanavedessä kasvoi ohjelmoijien ja ATK-lukutaitoisten ihmisten kysyntä ja tarve, koska oli selvää, että monet kaupat tehtäisiin tulevaisuudessa internetin kautta. The Pirate Bay -sivustoa ja myöhemmin Piraattipuoluetta koskettelevan äänekkään keskustelun myötä julkisuuteen tuli myös enemmän hakkereita. Larssonia kiehtoi hakkerikulttuuri, vaikka hän itse ei ollut kovin hyvä tietokoneiden kanssa, ja päätti antaa yhden päähenkilön olla taustaltaan hakkeri. Tietämättömyydestään huolimatta Larssonin kuvauksia on verrattu suotuisasti esimerkiksi Dan Brownin IT-taitoihin Murtamattomassa linnakkeessa (1998).[21]

Larsson sai vaikutteita muun muassa Neal Stephensonilta, erityisesti kirjoista Snow Crash (1992) ja Diamond Age: or A Young Lady’s Illustrated Primer (1995). Hän otti niistä joitakin ideoita Hacker Republic -verkostoon.[22]

Yksittäisiä esikuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stieg Larsson on käyttänyt inspiraation lähteenä Salanderin hahmoon osia useista todellisista ihmisistä lähipiirissään. Useilla näistä on kiistelty tai epäselvä vaikutus.

Yksi tällainen inspiraation lähde oli Larssonin veljentytär, Therese Larsson, joka oli harkinnut lohikäärmetatuointia. Kirjoitusprosessin aikana Stieg Larsson kysyi usein veljentyttäreltään tämän elämästä, mukaan lukien intohimosta potkunyrkkeilyyn, anoreksiasta ja mustista vaatteista. Tämä on kuitenkin vahvistamatonta tietoa: sähköpostikeskustelu on kadonnut kiintolevyn kaaduttua, ja ainoassa Larssonin haastattelussa, hän mainitsee vain Peppi Pitkätossun. Larsson on saattanut haluta suojella veljentytärtään, joka oli tuolloin teini-iässä.[23]

Kurdo Baksin mukaan tutkija ja datahakkeri työskenteli Expo-säätiössä sen ensimmäisen vuoden aikana. Hakkeri kuuluu tehneen vaikutuksen Stieg Larssoniin työkapasiteetillaan ja lahjakkuudellaan, ja hän on kuulemma ollut tatuoitu ja hoikka. Larsson keskeytti kuitenkin heidän yhteistyönsä, kun tietoon tuli, että hakkerista oli tehty poliisille ilmoitus ilkivallan ja elämänkumppanin vainoamisen vuoksi. Baksi on sitä mieltä, että Larsson käsitteli surua ottamalla hänet kirjaansa, vaikka hieman muuttuneessa muodossa. Tämän inspiraation lähteen ovat kuitenkin kyseenalaistaneet useat Expon kollegat, mikä tarkoittaa, että kyseinen henkilö tyytyi kirjoituskoneeseen ja sitä paitsi tuomittavat tapahtumat tapahtuivat 18 kuukautta Stiegin kuolema jälkeen, ja seitsemän vuotta sen jälkeen, kun ”hakkeri” lähti Exposta.[24]

Eva Gabrielssonin mukaan Salander on ”synteesi tuntemistamme ihmisistä […] Miehistä ja naisista. Hänet on kerätty yhteen monesta suunnasta ollakseen sitä, mitä hän on. Luulen, että hän on positiivisesti eksentrinen, positiivinen nörtti aivan yksinkertaisesti, ja sellaisia joita meillä oli ympärillämme, nörttejä.”[25]

Rooli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salander kasvoi Lundagatan 41:ssä (talo näkyy äärimmäisenä oikealla).

Lisbeth Salander syntyi 30. huhtikuuta 1978 (hän on 24-vuotias kirjassa Miehet, jotka vihaavat naisia), ja hänellä on kaksoissisar Camilla, mutta sisaret eivät ole tekemisissä keskenään.[26] Tyttöjen äiti on nimeltään Agneta Sofia Sjölander (s. 1960). Heidän isänsä nimi on Alexander Zalatšenko (s. 1940), joka on Neuvostoliitosta loikannut vakooja. Zalatšenko oli paljon omilla teillään ja pahoinpiteli usein vaimoaan, mikä lopulta johti siihen, että tämä kärsi vakavista aivovammoista. Romaanin Miehet jotka vihaavat naisia lopussa Lisbethin äiti kuolee näihin aivovaurioihin oltuaan useita vuosia hoitokodissa.

Kun Lisbeth oli 12-vuotias ja isä oli pahoinpidellyt äidin raa'asti, Lisbeth heitti bensiiniä isänsä päälle ja sytytti hänet tuleen. Tämän jälkeen hän päätyi Sankt Stefanin lastenpsykiatriselle klinikalle. Isä selvisi hyökkäyksestä elossa mutta pahoin palovammoin. 18-vuotispäivänään Lisbeth otettiin holhouksenalaiseksi, virallisesti lapsuuden tapahtumien vuoksi, mutta todellisuudessa isänsä oikean henkilöllisyyden salaamiseksi.

Neljä vuotta ennen tapahtumia kirjassa Miehet jotka vihaavat naisia, Salander oli saanut työpaikan Milton Security -yrityksestä.[27] Hän on taitava hakkeri, joka toimii verkossa nimimerkillä Wasp (suom. ampiainen). Tähän nimeen viittaa ampiaistatuointi hänen kaulassaan.

Miehet, jotka vihaavat naisia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Asianajaja Bjurmanin huoneistossa Upplandsgatanilla tapahtuu yksi kirjan ratkaisevista kohtauksista, jossa Bjurman raiskaa Salanderin. Ruotsalaisessa filmatisoinnissa hän asuu Askrikegatan 21:ssä, ja amerikkalaisessa Rörstrandsgatan 31:ssä.

Kirjassa Miehet jotka vihaavat naisia Salander toimii tutkijana Milton Securityssä. Hän saa liikemies Henrik Vangerilta tehtäväksi tarkistaa toimittaja Mikael Blomkvistin taustan. Vanger on ajatellut kääntyä Blomkvistin puoleen vanhan katoamisjutun ratkaisemiseksi. Blomkvist on tuomittu liikemies Wennerströmin herjauksesta, ja hän tuntee olevansa Tukholmassa rasite toimittamalleen yhteiskuntakriittiselle Millenium-lehdelle.

Kun Blomkvist ei pääse eteenpäin tehtävässään, Vangerin asianajaja tuo hänet yhteen Salanderin kanssa.[28] Salander edistää tutkimusta ja löytää jälkiä, jotka johtavat useisiin vanhoihin ratkaisemattomiin, raakoihin murhiin. Yhteistyön aikana Salanderista ja Blomkvistista tulee tilapäisesti pari.

Sen jälkeen kun Salanderin holhooja Holger Palmgren sai aivohalvauksen, ja hänelle määrättiin uusi holhooja asianajaja Nils Bjurman. Bjurman osoittautuu sadistiksi, ja ensimmäisessä tapaamisessa hän pakottaa Salanderin suuseksiin vastineeksi siitä, että Salander saa käyttää omia rahojaan. Toisessa tapaamisessa Bjurman raiskaa hänet raa’asti, tietämättä, että Salander salakuvaa kaiken piilotetulla kameralla.[29] Muutamaa päivää myöhemmin Salander palaa Bjurmanin asuntoon, tainnuttaa hänet, sitoo hänet hänen omilla varusteillaan ja sanoo, että hän aikoo julkaista filmin, jos Bjurman rikkoo hänen sääntöjään, joiden pitäisi varmistaa, että hänet julistetaan täysin toipuneeksi ja täysivaltaiseksi. Sen jälkeen hän tatuoi Bjurmanin rintaan ja vatsaan tekstin ”minä olen sadistinen sika, dorka ja raiskaaja”.[30]

Salanderin ja Blomkvistin onnistuu selvittää, miten Harriet Vanger katosi, mutta tutkinta johtaa siihen, että Salander ja Mikael Blomkvist löytävät sarjamurhaajan. Murhaaja kaappaa Blomkvistin ja aikoo tappaa hänet, mutta viime hetkellä Salander tulee väliin ja onnistuu pelastamaan hänet. Hän käyttää hakkeritaitojaan selvittääkseen yritysjohtaja Wennerströmin todelliset taustat, jonka herjauksesta tuomittuna Blomkvist on vankilassa. Samalla Salander varastaa Wennerströmiltä miljoonia.

Kirjan lopussa Salander tunnustaa itselleen, että hän on rakastunut Blomkvistiin. Nähdessään tämän yhdessä vakituisen rakastajattaren Erika Bergin kanssa, Salander katkaisee yhteyden Blomkvistiin.[31]

Tyttö joka leikki tulella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjassa Tyttö joka leikki tulella Salander on ollut kiertelemässä maailmaa vuoden ajan. Hänen oleskelunsa Grenadassa ja lyhyt romanssi katkeavat hirmumyrskyn takia, josta tulee myös murhayrityksen huipentuma jossa Salander pelastaa aiotun uhrin hengen.[32] Hän palaa Ruotsiin, ostaa uuden asunnon ja vierailee entisen tyttöystävänsä, Miriam Wun[33] ja entisen holhoojansa, Holger Palmgrenin luona, jonka hän ei tiennyt olevan elossa.[34] Tavattuaan sattumalta Blomkvistin Salander hakkeroi Blomkvistin tietokoneen ja saa tietää, että Millennium-lehti on tekemässä paljastusjuttua prostituutiosta.[35] Salander päättää myös kohdata holhoojansa Bjurmanin uudelleen kasvotusten.[36]

Pian murhataan Millenniumin uusi työntekijä, Dag Svensson (joka työskenteli prostituutiojutun kanssa), ja hänen elämänkumppaninsa.[37] Poliisi saa selville, että murhassa käytetyn aseen omistaa asianajaja Bjurman - joka myös löydetään murhattuna. Monien syiden vuoksi mm. murha-aseessa olevien sormenjälkien vuoksi Lisbeth Salanderista tulee murhaepäilty.[38] Iltapäivälehden onnistuu saada selville, että Salander on epäilty, ja se julkaisee hänestä etsintäkuulutuskuvan.

Tästä huolimatta sekä Milton Securityn toimitusjohtaja Dragan Armanskij että Mikael Blomkvist uskovat Salanderin viattomuuteen. Blomkvist lähettää viestin Salanderille, joka kertoo että henkilö murhien takana on nimeltään Zala. Nimi esiintyy myös Dag Svenssonin materiaalissa.[39] Salander löytää poliisin tutkintatietoja hakkeroimalla syyttäjän tietokoneen.[40] Hän saa selville, että yksi Millenniumin tulevan paljastusjutun seksinostajista on ollut yhteydessä Zalaan, ja ottaa tämän vangiksi ja uhkaa tappaa miehen saadakseen tietää enemmän.[41] Sen jälkeen Salander menee Bjurmanin kesämökille, jonne Bjurman on piilottanut hänestä materiaalia, jossa sanotaan, että psykiatri, joka oli piinannut häntä hänen lapsuutensa aikana, on yhteydessä useihin muihin salaliitossa olleisiin henkilöihin.

Salanderin yllättää kaksi moottoripyöräjengiläistä, joiden aikomuksena on käskystä polttaa kesämökki, mutta hän onnistuu nujertamaan heidät ja pakenemaan.[42] Blomkvist puhuu Holger Palmgrenin kanssa, joka sanoo, että Zalan nimi on todellisuudessa Zalatšenko ja että tämä on Lisbeth Salanderin isä. Blomkvist on saanut tietää, että Zalatšenko on neuvostoliittolainen loikkariagentti, jonka Ruotsin turvallisuuspoliisi SÄPO on pitänyt piilossa.[43] Kun Salander saa tietää, että vaalea jättiläismäinen mies oli hyökännyt Miriam Wun kimppuun luullen tätä Lisbethtiksi, hän jäljittää Ronald Niedermann -nimisen jättiläisen Göteborgin alueelta.[44] Salander seuraa jälkiä ja huomaa, että jättiläinen on yhdessä Zalatšenkon kanssa. Lisbeth kohtaa heidät kasvotusten, mutta jää kiinni. Zalatšenko kertoo Niedermannin olevan Lisbethin velipuoli suhteestaan Saksassa. Lisbeth viedään ulos, häntä ammutaan ja hänet haudataan elävältä.[45] Salander selviää hengissä, onnistuu kaivamaan itsensä ylös, käy Zalatšenkon kimppuun lapiolla ja ampuu kohti Niedermannia. Blomkvist löytää Lisbethin ja Niedermann pakenee.

Pilvilinna joka romahti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjan Pilvilinna joka romahti alussa Salander ja Zalatšenko viedään Sahlgrenska sairaalaan. Salander on pahasti loukkaantunut, mutta hänet pidätetään kolmesta murhasta.[46] Blomkvist ylipuhuu sisarensa, asianajaja Annika Gianninin, ottamaan hoitoonsa Salanderin tapauksen. Pian tämän jälkeen Zalatšenko murhataan Osaston toimesta, joka yrittää tappaa myös Salanderin. Giannini onnistuu kuitenkin telkeämään oven, ja tappaja tekee itsemurhan.[47]

Koska Salander ei luota viranomaisiin, hän kieltäytyy ensin yhteistyöstä Gianninin kanssa ja luottaa sen sijaan ruotsalaisen hakkeriyhteisön ystäviinsä. He auttavat Blomkvistia selvittämään Osaston salaliiton koko laajuuden.[48] Blomkvist aikoo julkaista Millenniumin erityisnumeron Salanderista, mikä tarkoittaa, että hän päätyy Osaston mielenkiinnon kohteeksi. Lopuksi kuitenkin Salander kirjoittaa tarkan kuvauksen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, johon Bjurman alisti hänet.[49]

Lopullinen oikeudenkäynti, jossa Salander vihdoin vapautetaan, pidetään Tukholman käräjäoikeudessa.

Vastaavasti Salander kieltäytyy yhteistyöstä oikeudenkäynnin aikana. Syyttäjä, joka käyttää psykiatri Peter Teleboriania päätodistajana, yrittää kuvata hänet henkisesti epävakaaksi ja pitkäaikaisen hoidon tarpeessa olevaksi. Giannini näyttää Salanderin filmitallennuksen raiskauksesta ja selviää, että kaikki, mitä tämä sanoi, oli totta. Blomkvistin tutkimuksessa Osastosta paljastuu myös, että Teleborianin tietokone on täynnä lapsipornoa. Oikeudenkäynti päättyy ja Salander vapautetaan.[50]

Sen jälkeen kun Salander on solminut taas yhteyden Miriam Wuhun[51], Giannini ilmoittaa, että Salander on perinyt mm. yhden Zalatšenkon teollisuuskiinteistön. Salander menee hylättyyn tehtaaseen. Siellä hänen kimppuunsa hyökkää Niedermann, joka on ollut siellä piilossa heidän viimeinen yhteenottonsa jälkeen. Hän onnistuu ottamaan Niedermannin kiinni ja ilmoittaa moottoripyöräjengiläisille (joista Niedermann oli tappanut useita), missä Niedermann on. Hän soittaa sen jälkeen poliisille ja ilmoittaa sekä moottoripyöräjengin että Niedermannin olinpaikan.[52]

Samana iltana Blomkvist tulee Salanderin asunnolle ja he uudistavat ystävyytensä.

Se mikä ei tapa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

David Lagercrantzin kirjoittamassa kirjassa Se mikä ei tapa Salanderin ja Blomkvist päätyvät keskelle ajankohtaisia kysymyksiä kansallisesta ja kansainvälisestä valvonnasta, mediakriisistä sekä teollisuusvakoilusta. Blomkvist saa vihjeen tekoälytutkija Frans Balderista ja tämän autistisesta August-pojasta. Blomkvist ymmärtää, että hakkerilla, joka sopii Lisbeth Salanderin profiiliin, on sormensa pelissä. Mutta myös NSA on löytänyt hänen profiilinsa. Lisäksi Lisbethin kaksoissisko Camilla ilmestyy kuvioihin.

Lagercrantz kehittää Stieg Larssonin henkilöhahmoja uuteen ja pehmeämpään suuntaan. Kivikova ja jääkylmä Lisbeth Salander sekä kaikesta kiinnostunut Mikael Blomkvist, esiintyvät nyt vähemmän liioitelluin luonteenpiirtein.[53]

Psykologia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salanderia kuvataan neroksi, jolla on valokuvamuisti ja kirjassa Tyttö joka leikki tulella hän ratkaisee klassisen matematiikan ongelman Fermat’n suuren lauseen. Hänen muut toimintansa (”ottaa täydellisesti etäisyyttä yhteiskunnan sääntöihin ja normeihin ja harjoittaa käyttäytymistä, joka on sekä epäsosiaalista että laitonta”)[54], on kuitenkin saanut jotkut viittaamaan siihen, että Salander saattaa olla ”onnistunut psykopaatti”, mutta hänellä on luultavasti liian paljon omaatuntoa ollakseen psykopaatti.[55] Hänen persoonallisuutensa on myös saanut jotkut arvioijat tekemään vertailuja Aspergerin oireyhtymään.[56]. Toiset viittaavat siihen, että Salanderin hahmo on kuin Adrian Monk televisiosarjassa Monk: ”yli-inhimillinen kyky tehdä johtopäätöksiä, joiden analyyttista vahvuutta tasapainottaa suuri määrä emotionaalista typeryyttä”.[57] "As a character, she's far more in the tradition of Monk, or Asimov's Wendell Urth, a genius whose super-deductive powers, whose analytic strengths, are counterbalanced by a hefty dose of emotional idiocy."[58]

Toiset ovat keskittyneet Salanderin kostohistoriaan ja kirjanneet sen syyksi sille, että Salanderista on tullut niin suosittu hahmo.[59] Sen sijaan, että hän menisi kertomaan poliisille sen jälkeen, kun Bjurman on raiskannut hänet, hän antaa tälle takaisin samalla mitalla, mikä voi tuntua vanhatestamentilliselta kostolta.[60] Hänen kostonsa, perusteltua tai ei, on suunnattu oikeusvaltiota vastaan, mikä tarkoittaa, että kostohistoria voidaan mieltää joko tyydyttävänä tai riskialttiina liukumana kohti sellaista yhteiskuntaa, mikä muistuttaa islannin saagojen yhteiskuntaa. Muut vertaavat sitä antiikin Kreikan tragedioihin.

Salanderin etiikka tuodaan esiin esimerkiksi hänen ”Salanderin periaatteessaan”, joka esitellään kirjassa Miehet, jotka vihaavat naisia: ”Tarkoitan, että lurjus on aina lurjus, ja jos voin vahingoittaa sellaista kaivamalla esiin paskaa hänestä, niin hän on ansainnut sen. Maksan vain takaisin. […] Mutta asia on niin, että kun teen HT:n [Henkilötutkimuksen], katson myös, mitä mieltä olen ihmisestä. En ole neutraali. Jos hän näyttää olevan hyvä ihminen, voin lieventää raporttiani.”[61] Salander on menettänyt luottamuksen poliisivoimiin, mikä tarkoittaa, että hän ei ota poliisiin yhteyttä, joutuessaan rikoksen uhriksi.[62] Salanderin etiikan mukaan hän pidättäytyy tappamasta muita ihmisiä, mutta sitä vastoin hän panee käyntiin prosesseja, jotka johtavat hänen vihollistensa kuolemaan: liikemies Wennerströmin, jota Salander on seurannut hänen tietokoneensa kautta, hän ilmiantaa kolumbialaiselle huumekartellille, jolle Wennerström ei ole pystynyt maksamaan velkaansa; Martin Vangeria Salander jahtaa, kunnes tämä tekee itsemurhan ajamalla kolarin; Niedermannin Salander ottaa vangiksi ja ilmoittaa tämän olinpaikan moottoripyöräjengille, jonka kanssa Niedermann on joutunut huonoihin väleihin.

Varastettuaan rahaa epärehelliseltä Wennerströmiltä ja muutettuaan ulkomaille Salander yrittää muuttua. Hän yrittää sekä hankkia ystäviä että elää tavallista elämää.[63] Kokeilu päättyy kuitenkin pian, ja palattuaan Ruotsiin Salander palaa erakkoelämäänsä.

Salanderin rooli naispuolisena etsivänä aiheuttaa sen, että kuten muutkin naispuoliset etsivät, hänen on jatkuvasti todistettava pätevyyttään. ”[Hänen] työtään Milton Securityssä on kuvattu lähinnä ylikunnianhimoiseksi, raportit, joita hän kirjoittaa tekemistään henkilötutkimuksista ovat aina yksityiskohtaisia ja tarkkoja, selkein lähdeviittauksin.”[64]

Huolimatta siitä, että Salander on laiha ja hento, hän syö suuria määriä[65] pikaruokaa ja usein valmisaterioita.

Suhde Blomkvistiin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vaikka Salanderilla on trilogiassa pari suhdetta – tyttöystävä/ystävätär Miriam Wu, holhooja Palmgren, Milton Securityn pomo Armanskij ja Hacker Republic ystävä Plague – suhde, joka on saanut eniten tilaa kirjoissa, on toimittaja Mikael Blomkvistiin. Heidän suhteensa kulkee läpi koko trilogian, ja sitä on verrattu 1940- ja 1950-lukujen suurten ikäluokkien sukupolven ja Millennium-sukupolven väliseksi kontrastiksi.

Blomkvist edustaa sukupolvea, joka haluaa muuttaa yhteiskuntaa ihanteidensa kautta (kuten kirjailija Stieg Larsson), kun taas Salander edustaa sukupolvea, joka ratkaisee yksittäisiä ongelmia ja epätarkkuuksia. Se muistuttaa suhdetta Armanskijiin, joka on suunnilleen samanikäinen kuin Blomkvist, mutta Armanskij on suojeleva tavalla, joka saa Salanderin tuntemaan, että hänen täytyy torjua Armanskij: ”En tiedä, mitä olet tehnyt minulle enkä ole kiittämätön. Arvostan sitä, että sinä osoittauduit suuremmaksi kuin ennakkoluulosi ja että olet antanut minulle mahdollisuuden täällä. Mutta en halua sinua rakastajakseni etkä ole minun isäni.”[66] Blomkvist toisaalta osoittaa Salanderille suurta kunnioitusta ja antaa hänelle vapautta, osittain siksi, että hänellä on jo osa-aikasuhde Erika Bergerin kanssa.

Ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjoissa Salander on 25 vuoden ikäinen, 150 cm pitkä ja painaa noin 40 kiloa. Hänellä on suuri määrä lävistyksiä ja yhdeksän tatuointia. Suurin tatuointi on lohikäärme, joka peittää lähes koko hänen selkänsä. Lohikäärmetatuoinnin koko vaihtelee ruotsin alkuperäistekstin ja englannin käännöksen välillä. Tatuointi on jopa antanut nimen englanninkieliselle käännökselle The Girl With The Dragon Tattoo. Ruotsalaisessa alkuperäistekstissä on korostettu useita kertoja kokoa, hartioilta alas takamukseen ja edelleen reiteen, kun taas kokoa on voitu lieventää käännöksissä, jotta se sopisi yhteen yhden kirjan kansikuvan kanssa, mikä kuitenkin tekee nimenmuutoksen käsittämättömäksi ja vaikuttaa lisäksi kuvaan Salanderista. Koska englanninnos on toiminut mallina muille käännöksille, tämä on vaikuttanut kuvaan Salanderista myös kansainvälisesti.[67]

Lisäksi hänellä on ampiaistatuointi kaulassa (hänen hakkerinimensä on Wasp = ampiainen), silmukka toisen nilkan ympärillä ja toisessa käsivarressa, kiinalainen merkki toisessa lonkassa, ja yksi ruusu toisessa pohkeessa.[68] Useimmat tatuoinnit tarkoittavat jotakuta, joka on jollain tavalla vahingoittanut häntä, ja tatuointi on muistutuksena kostosta. Ketä, tai mitä lohikäärme selässä tarkoittaa, ei ole tiedossa. Ennen kirjan Tyttö joka leikki tulella alkua, hän on poistattanut ampiaisen.

Hänen hiuksensa ovat oikeastaan punaiset, mutta hän on värjännyt ne mustiksi ja leikkauttanut ne hyvin lyhyiksi. Punaiset hiukset ”asettaa Lisbethin punahiuksisten naisten pitkään perinteeseen, jossa heidät on järjestetty lokeroon älykkäinä, vahvoina, seikkailunhaluisina ja intohimoisina.”[69][70]

Lyhyet hiukset ja hänen hoikka vartalonsa on saanut jotkut arvioijat vertaamaan häntä poikaan tai gamine eli poikatyttöön (ärsyttävään lapseen, tyyliin Audrey Hepburn).[71] Häntä on myös ollut verrattu Enid Blytonin George- (Pauli eli Paula) roolihahmoon Viisikko-kirjoissa, tyttöön, joka on pukeutunut pojan vaatteisiin ja jolla on muita miehisiä/poikamaisia ominaisuuksia.

Salander on kuvattu elokuvassa usein erilaisissa piikki- tai gootti-kampauksissa.

Elokuvissa Salanderilla on tosin mustat hiukset, mutta ne ovat puolipitkät, kammattuna erilaisiksi piikeiksi, gootti- tai pystykampauksiksi. Hän käyttää vaaleita, pitkähiuksisia peruukkeja naamioituessaan.

Hankittuaan vaurautta ja muutettuaan maasta Salander muuttaa ulkonäköään: hän poistattaa ampiaistatuoinnin ja teettää rintojensuurennoksen. Syy, miksi hän suurentaa hänen aiemmin melko litteitä rintojaan, on aihe, joka on aiheuttanut jonkin verran keskustelua, mutta Larsson tekee melko selväksi, että toiminnalla on tekemistä hänen omakuvansa kanssa, eikä sen tarkoitus ole miellyttää mitään kohdeyleisöä.

Hän on huolimatta pienestä fyysisestä koostaan hyvä lähitaistelija, ei vain siksi, että hän käyttää sähkölamautinta, mutta koska hän on harjoitellut nyrkkeilyäentisen ammattinyrkkeilijä Paolo Roberton kanssa.

Brittiläinen kirjailija Brian Davis yritti 2012 tehdä poliisiluonnoksen Lisbeth Salanderista, perustuen Larssonin kuvaukseen.[72] Davisin työstä on raportoinut muun muassa BBC.[73]

Vuonna 2011 keskusteluun nousi H&M:n kampanja, jossa oli Lisbeth Salanderin inspiroimia vaatteita. Erityisesti tuli kritiikkiä siitä, että Salander ei olisi halunnut olla kaupan ja että hänen tyylinsä on ”raiskauksesta selviytyjän look”. Kampanja voidaan nähdä suuren trauman trivialisointina. H&M vastasi, että heidän ”Stockholm-kokoelmansa” on kunnianosoitus Salanderille vahvana naisena, mutta ei jäljittele Salanderia erityisesti, ja että kyse on melko tavallisista vaatteista, joita kannetaan kapinallisella tavalla.[74]

Varallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 Salander oli Forbes-lehdessä hakkerointitaitojensa vuoksi nostettu 15 rikkaimman kuvitteellisen hahmon listalle.[75]

Seksuaalisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paljon keskusteltu osa Salanderin henkilöä on hänen seksuaalisuutensa. Hän harrastaa kirjoissa seksiä niin miesten kuin naisten kanssa.[76] ”Seksuaalisena olentona häntä ei voi merkitä homo-, hetero- eikä biseksuaaliksi”, toimittaja Nina Björk sanoo.[77] Eva Gabrielsson kommentoi, että Salanderia ei voi merkitä miksikään muuksi kuin biseksuaaliksi. Hän sanoo, että kun kirjat piti kuvata, hän kehotti tuottajia kokeilemaan rooliin miehiä.[78] Salanderin seksuaalisuus on niin monimutkainen, että häntä on kutsuttu muun muassa "eroottisesti polymorfiseksi".[79] Hän pitää seksileluista, ja hänellä on mieltymys vanhempiin miehiin.

Gaygaalassa 2008 Stieg Larssonille jaettiin postuumisti palkinto Vuoden kirjasta (Pilvilinna joka romahti). Eva Gabrielssonin mukaan Larsson sai palkinnon Lisbeth Salanderin hahmosta. Gabrielsson sanoi, että ”hän oli tullut gaalaan Stiegin tähden, koska Stieg olisi tullut, mutta Lisbethin vuoksi.”

Muissa medioissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsalaisessa Millennium-trilogian elokuvassa näyttelee aikuista Salanderia Noomi Rapace.[80][81][82] Roolintäyttöprosessi oli tavallista pidempi ohjaaja Niels Arden Opleville,[83] ja Rapace halusi tehdä Salanderin omaksi roolikseen.[84] Rapace kävi läpi kovan laihdutuskuurin, treenasi potkunyrkkeilyä ja opetteli ajamaan moottoripyörää. Lisäksi hän hankki useita lävistyksiä. Rapace kuvasi Salanderia näin: ”Lisbeth Salander on käynyt läpi niin monia kauheita asioita ja ihmiset ovat altistaneet häntä liian paljolle. Mutta silti hän ei näe itseään uhrina. Hän ei sääli itseään. Hän löytää aina tavan nousta ylös ja päättää, mitä hän haluaa tehdä ja millaista elämää hän haluaa, ja hän tekee sen, eikä hän koskaan anna periksi.”[85] Rapace on myöhemmin yhdistetty rooliin, ja sanoo, että tuottajat ja muut ovat hämmästyneet siitä, ettei hän muistuta Salanderia todellisuudessa.[86] Rapace sai erittäin hyviä arvosteluja myös kansainvälisesti roolisuorituksestaan.[87]

Lyhyissä lapsuudentakaumissa näytteli Salanderia ruotsalaisessa elokuvassa Tehilla Blad.[88] Ruotsalaisen elokuvaversion stunttikohtaukset suorittaa Pernilla Ribeiro Novais, terveysneuvoja ja entinen huippu-urheilija judossa.

Salanderin esittäjä Rooney Mara The Girl with the Dragon Tattoo -elokuvan ensi-illassa vastanäyttelijänsä Daniel Craigin ja ohjaaja David Fincherin kanssa.

Sony Pictures osti kirjojen elokuvaoikeudet muun muassa Amy Pascalin ehdotuksesta. Amy Pascal on yksi harvoista naispuolisia elokuvayhtiöiden johtajia. Hän väitti, että trilogiasta tulisi keskeinen elokuvasarja Sonylle ja sanoi, että Salander on rooli, jonka kaikki naisnäyttelijät haluavat saada.[89] Ottaen huomioon, että Salander on niin erilainen kuin muut Hollywoodin naishahmot ja miten huonosti Hollywoodissa tavataan käsitellä naishahmoja, monet Salanderin ihailijat olivat huolissaan siitä, miten paljon elokuvat poikkeaisivat kirjoista. Hollywood-versiossa roolin näyttelee Rooney Mara.[90][91] Myös hän kävi läpi kovan harjoittelujakson ennen kuvauksia ja otti lävistyksiä.

Skandinaviassa tehtyjen elokuvien valtavan kansainvälisen menestyksen vuoksi tuli useita vertailuja Rapacen ja Maran Salander-tulkintojen välillä.[92] Jotkut olivat sitä mieltä, että elokuvantekijät keskittyivät Salanderin ominaisuuksien eri puoliin.[93] Ruotsalainen toimittaja Emelie Roslund sanoi, että Rooney Maran versio oli enemmän objektisoiva,[94] kun taas brittiläisen Alice Jonesin mielestä Maran Salander oli yhtä hyvä kuin Sigourney Weaverin Ellen Ripley Alien-elokuvissa.[95]

Tanskassa kirjasta Miehet jotka vihaavat naisia tuli pitkien neuvottelujen jälkeen teatterinäytelmä Kööpenhaminan Nørrebro-teatteriin vuonna 2010, ohjaajana Kim Bjarke ja Salanderina Signe Egholm Olsen. Eva Gabrielsson oli asiantuntija projektin aikana, joka oli enemmän valikoima kirjan kohtauksia[96][97] ja jossa keskityttiin "vallan väärinkäyttöön, syrjintään ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan".[98]

Vuonna 2011 Salanderista tuli aihe asiateksti-antologiaan nimeltä Secrets of the Tattooed Girl, jonka toimittivat Daniel Burstein, Arne J. De Keijzer ja John-Henri Holmberg ja jossa on tekstejä muun muassa Christopher Hitchensiltä, Mikael Ekmanilta, Daniel Poohlilta ja suurlähettiläs Matthew Barzunilta. Samana vuonna ilmestyi myös parodia nimeltään The Dragon with the Girl Tattoo.[99]

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salanderia on sanottu joskus suurimmaksi syyksi sille, että Millennium-kirjat ja -elokuvat ovat saaneet niin paljon menestystä. Häntä on muun muassa kuvailtu ”digitaaliajan ensimmäiseksi todelliseksi sankarittareksi”.[100][101] Stephen King on kutsunut häntä ”yhdeksi suurista kirjallisuuden hahmoista, helvetillisen vaaralliseksi, huolimatta siitä, että hän muistuttaa eksynyttä lasta; hän potkii karatea yhtä hyvin kuin hän hakkeroi tietokoneita”.[102]

Salanderin saama kritiikki koskee esimerkiksi hänen ”ylösnousemustaan” (sen jälkeen, kun Zalatšenko on haudannut hänet toisessa kirjassa) sekä hänen lähinnä yli-inhimillisiä kykyjään, joita on kuitenkin pehmennetty sillä, että Salander on samalla yhteiskunnallisesti tietämätön. Katarina Wennstam arvostelee sitä, että Salander varastaa liikemies Wennerströmiltä (vaikka hän kirjoittaa myös, että Salanderin tekoa voidaan pitää Robin Hood -käyttäytymisenä, josta sitten tulee ”anteeksiannettavaa”), kuin myös sitä merkillisyyttä, että riippumaton Salander laittaisi rahansa rintojen suurentamiseen. Hän uskoo myös, että feminismissä ei ole kyse ihmisten lyömisestä.[103] Lisäksi Salanderin toimintaa kritisoidaan siitä, että hän on ”itsetyydytysmateriaalia kavereille, jotka haluavat teeskennellä, että he eivät ole inhottavia”.[104]

Stieg Larssonin kotikunnassa Skellefteåssa on vuodesta 2015 ollut Lisbeth Salanders gata (Lisbeth Salanderin katu) ja kortteli Luftslottet (Pilvilinna).[105][106]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
Tarkennus: Siistittävä, suomennettava.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ The top 100 bestselling books of all time: how does Fifty Shades of Grey compare?, The Guardian, [luettu 30.6.2015].
  2. ↑ Secrets of the Tattooed Girl (2011), kapitel "Introduction", Dan Burstein.
  3. ↑ Filmatiseringen av Män som hatar kvinnor är (2015) den 27:e mest inkomstbringande "utländska" (ur amerikansk synvinkel) filmen, Foreign Language Movies at the Box Office, BoxOfficeMojo, läst 30 juni 2015, Flickan som lekte med elden den 34:e, och Luftslottet som sprängdes den 72:e.
  4. ↑ ”Lisbeth Salander och vår längtan efter hämnd”, Carsten Jensen, DN, [luettu 28.1.2015].
  5. ↑ "Working with Blomkvist, she becomes not only an avenger but a kind of left-feminist action figure, striking at the nexus of male and corporate power."
  6. ↑ a b "Lisbeth Salander: The Movies Have Never Had a Heroine Quite Like Her", New Yorker, David Denby, [luettu 17.12.2014].
  7. ↑ Eva Gabrielsson: "– Stieg ville inte bli kändis, allra minst som deckarförfattare", Jury, 2007:1, pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. ↑ "How a brutal rape and a lifelong burden of guilt fuelled Girl with the Dragon Tattoo writer Stieg Larsson", Kurdo Baksi, The Daily Mail, [luettu 28.12.2014].
  9. ↑ Secrets of the Tattooed Girl (2011), kapitel “I arrived in Stockholm with a cold autumn wind, a bottle of wine in my bag, and my glasses misted by rain."
  10. ↑ Debatten om hedersmord - Feminism eller rasism?, Svartvitt förlag (2004).
  11. ↑ Eva Gabrielsson och Marie-Françoise Colombiano: Millennium, Stieg & jag, Natur & Kultur (2011).
  12. ↑ Secrets of the Tattooed Girl (2011), kapitel "In Her Own Words" av Paul de Angelis.
  13. ↑ "The girl who conquered the world", Salon.com, Laura Miller, [luettu 25.5.2015].
  14. ↑ Secrets of the Tattooed Girl (2011), kapitel "The Man Who Inhaled Crime Fiction", John-Henri Holmberg.
  15. ↑ Jan-Erik Pettersson: Stieg Larsson - Journalisten, författaren, idealisten, Telegram bokförlag (2010).
  16. ↑ "Pippi Longstocking, With Dragon Tattoo", Pat Ryan, The New York Times, [luettu 16.12.2014].
  17. ↑ "The Mystery of the Dragon Tattoo: Stieg Larsson, the World's Bestselling — and Most Enigmatic — Author", Nathaniel Rich, Rolling Stone, [luettu 16.12.2014].
  18. ↑ Stieg Larsson: Män som hatar kvinnor, kapitel 2, Norstedts förlag (2005).
  19. ↑ Stieg Larsson: Flickan som lekte med elden, kapitel 28, Norstedts förlag (2006).
  20. ↑ Kurdo Baksi: Min vän Stieg Larsson, Norstedts (2010).
  21. ↑ "Visst funkar det, Stieg Larsson" (Arkistoitu – Internet Archive), Ny teknik, Monica Kleja, [luettu 29.12.2014].
  22. ↑ Secrets of the Tattooed Girl (2011), kapitel "Stieg Larsson and science fiction", John-Henri Holmberg.
  23. ↑ Was Stieg Larsson’s niece Therese a model for the character of Lisbeth Salander?, The Tattooed Girl, Dan Burstein, Arne de Keijzer och John-Henri Holmberg, [luettu 28.12.2014].
  24. ↑ "Lögnaktig bild av Stieg Larsson", Jennie K Larsson, Andreas Rosenlund, Jesper Weithz, David Lagerlöf, Mikael Ekman, Richard Slätt, Daniel Poohl och Robert Aschberg, Svenska Dagbladet Debatt, [luettu 28.12.2014].
  25. ↑ QX maj 2008 (PDF), "Nyfiken på Lisbeth Salander", [luettu 23.6. 2015].
  26. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 5.
  27. ↑ Män som hatar kvinnor, kapitel 2.
  28. ↑ Män som hatar kvinnor, kapitel 18.
  29. ↑ Män som hatar kvinnor, kapitel 13.
  30. ↑ Män som hatar kvinnor, kapitel 14.
  31. ↑ Män som hatar kvinnor, Epilog.
  32. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 3.
  33. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 6.
  34. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 8.
  35. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 9.
  36. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 10.
  37. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 11.
  38. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 13.
  39. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 18.
  40. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 22.
  41. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 24.
  42. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 26.
  43. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 28.
  44. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 29.
  45. ↑ Flickan som lekte med elden, kapitel 31.
  46. ↑ Luftslottet som sprängdes, kapitel 1.
  47. ↑ Luftslottet som sprängdes, kapitel 7.
  48. ↑ Luftslottet som sprängdes, kapitel 13.
  49. ↑ Luftslottet som sprängdes, kapitel 15.
  50. ↑ Luftslottet som sprängdes, kapitel 25–29.
  51. ↑ Luftslottet som sprängdes, kapitel 29.
  52. ↑ Luftslottet som sprängdes, epilog.
  53. ↑ Sydsvenskan: Välkommen till ett nytt millennium
  54. ↑ ”[C]omplete disregard for societal rules or norms and engages in behaviors that are both antisocial and illegal”
  55. ↑ ”Is Lisbeth Salander a Psychopath?”
  56. ↑ ”Does Lisbeth Salander really have Aspbergers”, arkiverad version via Internet Archive, Musicbox films, [luettu 3.2.2015].
  57. ↑ Lisbeth Salander Is The Cure To Elizabeth Gilbert (Arkistoitu – Internet Archive), Jezebel, Lizzie Skurnick, [luettu 30.6.2015].
  58. ↑ "jezebel"
  59. ↑ ”Salander as superhero”, Robin S. Rosenberg, Psychablog, [luettu 3.2.2015].
  60. ↑ "´Millenium´ Woman: Madonna of Justice, Avenging Whore and the Making of a 21st Century Heroine, [luettu 28.1.2015].
  61. ↑ ”Major Themes in The Girl with the Dragon Tattoo by Stieg Larsson” (Arkistoitu – Internet Archive), Estelle Wagner, Hyperink, [luettu 3.2.2015].
  62. ↑ Män som hatar kvinnor, sidan 227.
  63. ↑ Lisbeth Salander, Character Analysis (Arkistoitu – Internet Archive), Shmoop, läst 17 mars 2015.
  64. ↑ "Den vinnande formeln: Om Stieg Larssons framgångskoncept i Män som hatar kvinnor" (Arkistoitu – Internet Archive), Helena Åström, Lunds Tekniska Universitet, läst 19 maj 2015
  65. ↑ "Lisbeth Salander, the Millennium Trilogy, and My Mother" (Arkistoitu – Internet Archive), Bookslut, Jenny McPhee, [luettu 25.5.2015].
  66. ↑ Män som hatar kvinnor, s. 48.
  67. ↑ "The “Tattoo” of The Girl with the Dragon Tattoo", The Tattooed Girl, Dan Burstein, Arne de Keijzer och John-Henri Holmberg, [luettu 28.12.2014].
  68. ↑ Secrets of the Tattooed Girl (2011), kapitel "The Mystery of the Fourth Book", [luettu 30.6.2015].
  69. ↑ "While many readers fail to notice the subtle reference to Lisbeth’s natural red hair, this quality, along with Larsson’s admittance that his inspiration originated from Astrid Lindgren’s Pippi Longstocking, situates Lisbeth in a long tradition of redheaded women who have been stereotyped as highly intelligent, strong, adventurous and passionate."
  70. ↑ "Somebody'd get a fat lip if they called me Pippi Longstocking": Gender, Sex and Red Hair in Stieg Larsson’s The Girl with the Dragon Tattoo, Elise Riedlinger, mastersuppsats, Lunds universitet, [luettu 19.5.2015].
  71. ↑ [http://www.vanityfair.com/culture/2009/12/hitchens-200912 "The Author Who Played With Fire", Vanity Fair, Christopher Hitchens, [luettu 19.5. 2015].
  72. ↑ Lisbeth Salander som fantombild, The Composites, läst 28 december 2014.
  73. ↑ Composites: Sketching Lisbeth Salander’s 'real' face, BBC, [luettu 28.12. 2014].
  74. ↑ "Does the New Girl With the Dragon Tattoo H&M Collection Trivialize the Experience of Rape Survivors?"
  75. ↑ "The 2012 Forbes Fictional 15", Forbes, David M. Ewalt, [luettu 17.12.2014].
  76. ↑ Män som hatar kvinnor, sidan 323.
  77. ↑ "Drömmen om kontroll", Nina Björk, Dagens Nyheter, [luettu 12.5.2015].
  78. ↑ "Nyfiken på Lisbeth Salander", intervju med Eva Gabrielsson i Tidningen QX, citerad på Qruiser.com, Anders Öhrman, [luettu 12.5.2015].
  79. ↑ "På spaning efter den polis som flytt", Dagens Nyheter, Maaret Koskinen, [luettu 19.5.2015].
  80. ↑ Män som hatar kvinnor, Svensk Filmindustri, [luettu 17.12.2014].
  81. ↑ Flickan som lekte med elden, Svensk Filmindustri, [luettu 17.12.2014].
  82. ↑ Luftslottet som sprängdes, Svensk Filmindustri, [luettu 17.12.2014].
  83. ↑ Secrets of the Tattooed Girl (2011), kapitel Noomi versus Rooney: The rumble in the celloid jungle, Paul Berger.
  84. ↑ Noomi v.
  85. ↑ The Charlie Rose Show, Noomi-Rapace.com, [luettu 9.6.2015], citerad i textversion i Secrets of the Tattooed Girl, kapitel "The climate is cold, the nights are long, the liquor is hard, and the curtains are drawn".
  86. ↑ Book Excerpt- The Tattooed Girl: The Enigma of Stieg Larsson (Arkistoitu – Internet Archive), Melissa Silverstein, [luettu 30.6.2015].
  87. ↑ "Rooney Mara vs.
  88. ↑ Tehilla Blad, Svensk Filmindustri, [luettu 17.12.2014].
  89. ↑ Amy Pascal: The Movie Theater Is Our Soul; We Just Need Better Films (Arkistoitu – Internet Archive), The Wrap, Sharon Waxman, [luettu 30.6.2015].
  90. ↑ "Dragon Tattoo Star Rooney Mara Talks On-Set Bruises And Becoming Lisbeth Salander", Cinemablend, Katey Rich, [luettu 17.12.2014].
  91. ↑ "Rooney Mara: Lisbeth Salander Of 'The Girl With The Dragon Tattoo' More Than Just A Role", Huffington Post, Jordan Zakarin, [luettu 17.12.2014].
  92. ↑ Review Roundup: Who’s the Better Lisbeth Salander?, Flavor Roundup, Romy Oltuski, [luettu 24.3.2015].
  93. ↑ The Girls With the Lisbeth Tattoo, The Film Experience, Jose Solís, [luettu 24.3.2015].
  94. ↑ Så objektifieras Lisbeth Salander i nya filmen, Dagens Nyheter, Emelie Roslund, [luettu 24.3.2015].
  95. ↑ "Rooney Mara: A street-fighting woman setting the screen on fire", The Independent, Alice Jones, [luettu 24.3.2015].
  96. ↑ Män som älskar makt, Kvällsposten, Bengt Eriksson, [luettu 30.6.2015].
  97. ↑ http://www.sydsvenskan.se/kultur--nojen/scenkonst/lisbeth-salander-tar-plats-pa-scen/ Lisbeth Salander tar plats på scen], Sydsvenskan, Ulf Clarén, [luettu 30.6.2015].
  98. ↑ Platt Millenniumpjäs, Svenska Dagbladet, Theresa Benér, [luettu 30.6.2015].
  99. ↑ "The dragon with the girl tattoo", Sydney Morning Herald, Meredith Tate, [luettu 19.5.2015].
  100. ↑ [...] the digital age's first true heroine. This 92-pound outcast with the social skills of a feral cat, the computer savvy of a WikiLeaker and the vengeful ferocity of a Norse goddess has hacked her way into the world's psyche.
  101. ↑ "Author of the year: Stieg Larsson's legacy lives on", USA Today, Deirdre Donahue, [luettu 19.5.2015].
  102. ↑ "Lisbeth Salander in The Girl Who Kicked the Hornet's Nest" (Arkistoitu – Internet Archive), Shmoop.com, Shmoop University, Inc., 11 november 2008, [luettu 2.6.2015].
  103. ↑ Burstein Daniel, medförfattare De Keijzer Arne J., Holmberg John-Henri. The tattooed girl: the enigma of Stieg Larsson and the secrets behind the most compelling thrillers of our time. 1st ed. 2011. St. Martin's Griffin. New York. ISBN 9780312610562. Libris 13567428.
  104. ↑ The Girl With The Lots of Creepy Disturbing Torture That Pissed Me Off: On Stieg Larsson, Tiger Beatdown, pseudonymen "The Rejectionist", [luettu 30.6.2015].
  105. ↑ Protokoll, kommunfullmäktige 2015-06-16 §185, Skellefteå.
  106. ↑ Stadsplaneringsbloggen (Arkistoitu – Internet Archive), Skellefteå kommun.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Lisbeth Salander
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Lisbeth_Salander&oldid=22595828”