Linnadoktriini
Linnadoktriinin soveltaminen Yhdysvaltain osavaltioissa.
Linnadoktriini (engl. castle doctrine) on oikeudellinen oppi, jonka mukaan yksilöllä ei ole velvollisuutta poistua paikasta, jossa hänellä on laillinen oikeus asua (esimerkiksi oma koti). Jos joku oikeudettomasti rajoittaa yksilön oikeutta olla laillisesti paikallaan, yksilöllä on oikeus käyttää tarvittaessa kuolettavaa voimaa ja torjua oikeudeton hyökkäys.[1] Linnadoktriini ei ole tarkasti määritelty laki, mutta sillä voi olla periaatevaikutusta lainsäädäntöön (esimerkiksi hätävarjeluun) ja tuomioistuinten ratkaisuihin. Linnadoktriinin tulkinnallisuus liittyy muun muassa siihen, onko yksilöllä velvollisuus ensin paeta ennen kuin hän on oikeutettu käyttämään kuolettavaa voimaa hyökkääjään.
Käsite on tunnettu erityisesti Yhdysvalloissa, jossa monet osavaltiot ovat omaksuneet sen osavaltion lainsäädäntöön. Linnadoktriinia ei pidä sekoittaa toiseen samankaltaiseen termiin, ns. Stand-your-ground-periaate, joka viittaa yksilön oikeuteen puolustautua voimakeinoin myös kodin ulkopuolella[2].
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Linnadoktriini on mainittu Raamatussa 2. Mooseksen kirjan 22. luvussa:
- Jos varas tavataan murtautumasta sisään ja hänet lyödään hengiltä, surmaaja ei joudu vastuuseen hänen verestään.[3]
Kotirauhan käsite on tunnettu länsimaisessa sivilisaatiossa Rooman valtakunnan ajalta lähtien[4]. Englantilaiseen lakiin käsitteen toi 1600-luvulla juristi Sir Edward Coke[5]. Yhdysvaltoihin muuttaneet englantilaiset siirtolaiset toivat mukanaan myös opin linnadoktriinista[6]. Myös englantilainen juristi, tuomari ja poliitikko William Blackstone puolusti oikeutta kodin loukkaamattomuuteen teoksessaan Commentaries on the Laws of England[7].
Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaja ja korkeimman oikeuden tuomari James Wilson puolusti linnadoktriinia toteamalla:
Homicide is enjoined [required] when it is necessary for the defense of one's person or house.... [E]very man's house is deemed, by the law, to be his castle; and the law, while it invests him with the power, [places] on him the duty of the commanding officer [of his house]. "Every man's house is his castle ... and if anyone be robbed in it, it shall be esteemed his own default and negligence."'[8]
Lainsäädäntö Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Hätävarjelu
Vuonna 1889 säädetyn Suomen suuriruhtinaskunnan rikoslain 3. luvussa säädettiin seuraavaa:[9]
6 §
Jos joku, suojellaksensa itseään tahi toista taikka omaansa tai toisen omaisuutta aloitetulta tahi kohta päätä uhkaavalta oikeudettomalta hyökkäykseltä, on tehnyt teon, joka, vaikka muuten rangaistava, oli hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön; älköön häntä tästä hätävarjeluksesta rangaistukseen tuomittako.
7 §
Jos joku luvattomasti tunkeutuu toisen huoneeseen, taloon, kartanoon tahi alukseen, taikka tekee vastarintaa sille, joka verekseltä tahtoo omansa ottaa takaisin, olkoon hätävarjelus niinikään oikeutettu.
Samaisen rikoslain 8 ja 9 §:ssä säädettiin myös hätävarjelusta sekä hätävarjelun liioittelusta. Vuonna 2003 uudistetussa Suomen rikoslain 4 luvun 4 §:ssä säädetään hätävarjelusta ja hätävarjelun liioittelusta seuraavaa:
Aloitetun tai välittömästi uhkaavan oikeudettoman hyökkäyksen torjumiseksi tarpeellinen puolustusteko on hätävarjeluna sallittu, jollei teko ilmeisesti ylitä sitä, mitä on pidettävä kokonaisuutena arvioiden puolustettavana, kun otetaan huomioon hyökkäyksen laatu ja voimakkuus, puolustautujan ja hyökkääjän henkilö sekä muut olosuhteet.
Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.[10]
Oikeuskäytäntöä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suomen Korkein oikeus on antanut tuomioita hätävarjelua koskevissa jutuissa, jotka ovat tapahtuneet asunnossa tai liiketiloissa.
Jutussa KKO 1997:182 henkilö A oli tullut raivoissaan toisen asunnolle, uhannut tappaa veitsellä ja aikoi ampua haulikolla asunnossa asuneen henkilön M. Puolustautuakseen M oli ottanut pienoiskiväärin ja ampunut tähtäämättä kohti A:ta, joka oli kuollut luodista saatuihin vammoihin. Korkein oikeus katsoi, että kyse oli hätävarjelusta ja siten oikeutettu:
A:n mielentilan ja edellä kuvattujen olosuhteiden perusteella M:llä ei ole A:n laukauksen estämiseksi ollut muuta vaihtoehtoa kuin ampua A:ta. Tilanne on kehittynyt niin nopeasti, ettei M:llä ole ollut aikaa tähdätä laukaustaan. M:n teko on siten ollut rikoslain 3 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla hyökkäyksen torjumiseksi välttämätön. Edellä sanotuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo M:n suorittaneen teon hätävarjelutilanteessa.[11]
Jutussa KKO 1988:49 raastuvanoikeus ja hovioikeus olivat aiemmin hyväksyneet hätävarjeluna tehdyn ampumisen huoltoasemalla. Korkein oikeus puolestaan katsoi puolustautuneen osapuolen käyttäneen liian suuria voimakeinoja ampumisella. Korkein oikeus äänesti asiasta. Eri mielipiteen antanut korkeimman oikeuden jäsen kirjoitti:
Oikeuskäytännössä on edellä mainittujen rikoslain säännösten soveltamiselle hätävarjelutilanteessa, josta nytkin on kysymys, asetettu ahtaat rajat. Näin on asianlaita ollut varsinkin silloin, kun hyökkäyksen kohteeksi joutunut henkilö itse on käyttänyt ampuma-asetta. Esillä olevassa tapauksessa tilanne huoltoasemalla on kuitenkin kehittynyt niin nopeasti ja yllättäen, ettei B oman turvallisuutensa vuoksi ole voinut muulla tavoin menetellä. B:llä on yksityisenä kansalaisena ollut kerrotussa tilanteessa oikeus varjella itseään ja omaisuuttaan. Tästä syystä katson, ettei B ole tuottamuksellaan aiheuttanut A:lle reisiluun vammaa. Näillä ja muutoin alempien oikeuksien mainitsemilla perusteilla jätän hovioikeuden tuomion pysyväksi.[12]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Assembly, No. 159, State of New Jersey, 213th Legislature, The "New Jersey Self Defense Law" ("The “Castle Doctrine” is a long-standing American legal concept arising from English Common Law that provides that one's abode is a special area in which one enjoys certain protections and immunities, that one is not obligated to retreat before defending oneself against attack, and that one may do so without fear of prosecution.") njleg.state.nj.us. 6.5.2008. Arkistoitu 2.9.2012. Viitattu 25.7.2017.
- ↑ EXPLAINED: CASTLE DOCTRINE VS. STAND YOUR GROUND chadwestlaw.com. Arkistoitu 13.1.2019. Viitattu 12.1.2019.
- ↑ Toinen Mooseksen kirja raamattu.fi.
- ↑ Numa Denis Fustel de Coulanges: The Ancient City (s. 82: "To enter this house with any malevolent intention was a sacrilege. The domicile was inviolable.") archive.org. Viitattu 25.7.2017.
- ↑ Sir Edward Coke declares that your house is your “Castle and Fortress” (1604) oll.libertyfund.org. Viitattu 25.7.2017.
- ↑ The meaning and origin of the expression: An Englishman's home is his castle phrases.org.uk. Viitattu 25.7.2017.
- ↑ Blackstone's Commentaries - Book the Fourth - Chapter the Sixteenth : Of Offenses Against the Habitations of Individuals (And the law of England has so particular and tender a regard to the immunity of a man's house, that it stiles it his castle, and will never suffer it to be violated with immunity: agreeing herein with the sentiments of ancient Rome, as expressed in the works of Tully; quid enim sanctius, quid omni religione munitius, quam domus uniusquisque civium? For this reason no doors can in general be broken open to execute any civil process; though, in criminal causes, the public safety supersedes the private. Hence also in part arises the animadversion of the law upon eaves-droppers, nuisancers, and incendiaries: and to this principle it must be assigned, that a man may assemble people together lawfully without danger of raising a riot, rout, or unlawful assembly, in order to protect and defend his house; which he is not permitted to do in any other case.) yale.edu. Arkistoitu 10.4.2006. Viitattu 25.7.2017.
- ↑ James Wilson: The Works of the Honourable James Wilson, Bird Wilson, editor, Vol. III, s. 84–85. Lorenzo Press, 1804.
- ↑ Rikoslaki 39/1889 Finlex.
- ↑ Laki rikoslain muuttamisesta, 515/2003 Finlex.
- ↑ KKO:1997:182 Finlex.
- ↑ KKO:1988:49 Finlex.