Linja-autoliikenne Veikko Viitanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Linja-autoliikenne Veikko Viitanen Oy (nimi vuoteen 1965 Lauri Viitanen Oy) oli suomalainen Tampereella 1923–1985 toiminut linja-autoyritys.

Yritys sai alkunsa vuonna 1923 kun Lauri Viitanen alkoi liikennöidä isänsä rakentamalla linja-autolla Luopioisista vuoropäivin Hämeenlinnaan ja Tampereelle. Saman vuoden syksyllä teiden huonon kunnon estettyä ajojen jatkamisen Luopioisiin hän muutti Tampereelle ja aloitti liikenteen Vuohenojan ja Keskustorin välisellä linjalla. Vuonna 1928 Lauri Viitanen alkoi ajaa Uusikylä–Keskustori -linjaa. Kun tämä linja siirtyi 1957 Tampereen kaupungin liikennelaitokselle Viitanen siirtyi liikennöimään Tampereen ja Ylöjärven Siivikkalan väliä. Säännöllisen linjaliikenteen harjoittaminen oli tuolloin välttämätöntä, jotta myös tilausajojen suorittaminen oli mahdollista. Tällöin Viitasella oli 11 linja-autoa, joista jo puolet oli varusteltu tilausajoihin sopiviksi.

Viitanen aloitti tilausajojen ajamisen jo 1950-luvulla yhteistyössä Kalevi Keihäsen kanssa aina Etelä-Eurooppaa myöten, mutta erikoistui pian ajamaan tilausajoja pääasiassa yrityksille ja urheiluseuroille. Yhtiön nimeksi muuttui 1965 Veikko Viitanen Oy Lauri Viitasen pojan mukaan.

Veikko Viitanen myi yhtiön 1985 Länsilinjoille. Kauppaan kuului kahdeksan linja-autoa. Länsilinjat yhdisti Viitasen ajaman Siivikkala–Tampere linjan toisen ostamansa yrityksen E. Myllymäki Oy:n ajamaan Tampere–Höytämö-linjaan.