Liettuanajokoira
| Liettuanajokoira | |
|---|---|
| Avaintiedot | |
| Alkuperämaa |
 Liettua |
| Määrä | harvinainen |
| Rodun syntyaika | 1950-luku |
| Alkuperäinen käyttö | villisian metsästys |
| Nykyinen käyttö | jäniksen ja ketun metsästys |
| Muita nimityksiä | Lietuvių skalikas, Lithuanian Hound, leedu hagijas |
| FCI-luokitus |
ei FCI-rotu LKD/RKF: ryhmä 6 alaryhmä 1.2 Keskikokoiset ajokoirat |
| Ulkonäkö | |
| Säkäkorkeus |
uros 58–64 cm narttu 53-59 cm |
| Väritys | black & tan |
Liettuanajokoira (liett. Lietuvių skalikas) on liettualainen koirarotu. Sitä esiintyy tuskin lainkaan kotimaansa ulkopuolella[1][2] eikä FCI ole tunnustanut sitä toisin kuin Liettuan Kennelliitto (Lietuvos kinologų draugija) ja Venäjän Kennelfederaatio (RKF).
Ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rotu on keskikokoinen, vankkarakenteinen[1][2] ja raskasluustoinen metsästyskoira. Se on samalla kertaa sekä virtaviivainen että lihaksikas.[2] Pää on kookas ja korvat pitkät, riippuvat, poskien myötäiset ja kärjistään pyöristyneet. Niska on melko pitkä ja vahva ilman löysää kaulanahkaa. Rintakehä on leveä, syvä ja matala. Pitkä häntä on luonnollisesti alaskiinnittynyt. Käpälät ovat vahvat ja pyöreät ja varpaat tiiviit, minkä ansiosta koira on nopea ja erittäin ketterä.[3] Lyhyt, sileä ja kiiltävä[2] karvapeite on pääväriltään musta, jossa on punaruskeat merkit kuonossa, rintakehässä, korvissa ja otsassa[1][2][3]. Virallinen rotumääritelmä sallii pienet valkoiset läiskät rintakehässä, mutta ei varpaissa.[3] Säkäkorkeus vaihtelee uroksilla 58–64 cm ja nartuilla 53-59 cm välillä.[4]
Luonne ja käyttäytyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Keskeisiä rotupiirteitä ovat mm. energisyys, sitkeys, nopeus ja erikoinen, äänekäs haukku.[1][2]
Alkuperä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Liettualaisista suurriistan ajokoirista on maininta paikallisessa laissa jo 1500-luvulla.[5] 1800-luvulla L.P. Sabaneev mainitsi teoksessaan kookkaan ja pienen ajokoiran - kookas, jota kutsuttiin nimellä liettualainen ajokoira, oli voimakas ja soveltui suurriistan metsästykseen tasangoilla, mutta ei kukkulaisilla alueilla.[4]
Nykyinen liettualainen rotu jalostettiin kuitenkin vasta 1900-luvulla risteyttämällä edellä mainittuja paikallisia ajokoiria vihikoiran, beaglen ja puolanajokoiran, sekä myöhemmin myös venäjänajokoiran kanssa[1][2]. Tarkoituksena oli luoda uudelleen sukupuuttoon kuollut latvialainen kuurinmaanajokoira, vaikkakin tällä kertaa liettualaisena versiona.[1][2] Koiraharrastaja Z. Goštautas aloitti jalostuksen vuosina 1957-1958, jolloin Samogitian alueelta löytyi vielä paikallisia ajokoiria. Kyseiset ajokoirat olivat L.P. Sabaneevan mainitsemien koirien jälkeläisiä, ja jäljellä olleesta populaatiosta muodostui nykyisen liettuanajokoiran jalostuskanta.[4]
Rotua on alun perin käytetty villisikakoirana[1], mutta nykyisin se on suositumpi jäniksen ja ketun[5][1] metsästyksessä sillä villisika osoittautui liian vaaralliseksi vastukseksi rodulle[1]. Aluksi liettuanajokoira oli kotimaassaan suosittu[1][6], mutta Toisen maailmansodan jälkeen populaatio laski 78 yksilöön[6] ja 1970-luvulla sen asema voitiin jo luokitella kriittiseksi[1][2]. Vuosien 1976–77 aikana huomattava osa kuoli myös villisikoja vastaan kamppaillessaan.[2] Tällöin Liettuan Kennelliitto päätti viimein julkistaa virallisen rotumääritelmän ja määräsi asiantuntijan auttamaan rodun pelastamisessa.[2] Näin rotu onnistuttiin elvyttämään[5] ja se saavutti lopulta suojellun aseman[1], minkä ansiosta rekisteröityjen yksilöiden määrä nousi vuonna 1987 350:een[5]. Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen määrä putosi vuonna 1998 150 yksilöön.[3]
Populaatiokoon lasku selittyy metsästystapojen muuttumisella: liettuanajokoira sopii parhaiten suurriistan metsästykseen suurilla, avoimilla alueilla, mutta nykyisin metsästysmaat ovat pienenemässä kooltaan.[3] Liettuan Kennelliitto toivoo sille FCI:n hyväksyntää ja tekee paraikaa töitä asian eteen.[7]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k l Morris, D. Dogs - The Ultimate Dictionary of Over 1,000 Dog Breeds. Ebury Press, 2001. ISBN0-09-187091-7. Sivut 107-108.
- ↑ a b c d e f g h i j k Wilcox, B. & Walkowicz, C. The Atlas of Dog Breeds of the World. Neptune, New Jersey: T.F.H Publications, 1995. 5. painos, s. 584.
- ↑ a b c d e Vytautas, Tamošiūnas & Vytautas, Klovas. "Veislė iš arti: Lietuvių skalikas."[vanhentunut linkki] Didysis šuo. Osa 2, numero 15. 2. huhtikuuta 1999.
- ↑ a b c Литовская гончая. Russian Kennel Federation, 2022. Haettu 12.3.2024.
- ↑ a b c d Zinkus, Jonas. "Tarybų Lietuvos enciklopedija. Osa IV: Skalikas." Vilna: Vyriausioji enciklopedijų redakcija, 1985–1988. Sivu 19. 86232954.
- ↑ a b Jareckaitė, Neringa. "Lietuvių skalikai: veislės standartizacija, dinamika, paplitimas." Veterinarija ir zootechnika. Osa 12, numero 34. 2001. ISSN 1392-2130. Haettu toukokuussa 2010.
- ↑ "Lietuvių skalikas." (Arkistoitu – Internet Archive) 9. huhtikuuta 2009. Haettu 15. heinäkuuta 2009.
